Lukijoilta

Koronasyksyn vankisuma kiristää terveydenhuollon resurssit äärimmilleen

Koronasyksynä vankiloihin on saapumassa ennätysmäärä erittäin huonokuntoisia vankeja. On epävarmaa, pystytäänkö nykyresurssein turvaamaan vankien perusoikeus riittäviin terveyspalveluihin. Uhkana ovat vankikansalaisten sairauden ja kuoleman lisäksi myös heijastevaikutukset muuhun terveydenhuoltoon ja vankilaturvallisuuteen.

Koronapoikkeustilan ajan rajoitettiin lyhyiden vankeusrangaistusten (alle 4 kk) ja sakon muuntorangaistusten täytäntöönpanoa. Näin vankimäärää laskettiin ja vankilaepidemioilta vältyttiin.

Kertynyttä vankeusvelkaa on alettu purkaa, ja vankiloihin odotetaan seuraavien kuukausien aikana yli 4000 "rästivankia" normaalin vankimäärän lisäksi. Määrä on hurja huomioiden tavanomainen 3 000 hengen vankiluku.

Rästivangeista suuri osa on sakkovankeja. He ovat yleensä päihderiippuvaisia ja varattomia ihmisiä, jotka joutuvat vankilaan lyhyille, esimerkiksi viiden päivän tuomioille korvaamaan sakkoeuroja vankilapäivien muodossa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koronasyksynä huumeriippuvaisten kasvaneet ongelmat ovat nousseet esiin monen eri toimijan suulla. Päihteitä kuluu sekakäyttönä ja suurina annoksina, eikä ruokaa tai tukipalveluita ole kuten ennen.

Vankila-arjessa olemme havainneet muutoksen koronaa edeltävään aikaan: sakkovankien terveydentila on heikentynyt ja hoitotarve kasvanut. Infektiot, murtumat, päihtymys ja psykoottiset sekavuustilat on hoidettava päivystyksellisesti joko vankilassa tai sairaaloissa.

Kun välttämätön kiireellinen hoitotyö täyttää päivät, ei ennaltaehkäisevään tai siviilielämään tukevaan työhön riitä aika. Toimiva vankiterveydenhoito tukisi vankien edellytyksiä pärjätä siviilimaailmassa rikoksettomasti.

Pienen mutta haavoittuvassa asemassa olevan vankipotilaiden joukon kunnollinen, riittävästi resursoitu terveydenhoito mahdollistaisi koronasyksynä laitoskuolemien välttämisen lisäksi pienemmän sairaalapäivystyskuormituksen, vartijaresurssin riittävyyden ja laitosturvallisuuden säilymisen.

Samuel Adouchief

alueylilääkäri

Juha Hiltunen

sairaanhoitaja

Vankiterveydenhuolto/Etelä-Suomi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.