Lukijoilta

Ansiosidonnaisen porrastuksestakin puhutaan virheellisesti työllistämiskeinona

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen on kiihtyvällä tahdilla noussut keskusteluihin. Siitä ja muistakin työttömiin kohdistuvista leikkauksista puhutaan virheellisesti työllistämiskeinona. Etenkin kokoomushenkiset rummuttavat illuusiotaan, jonka mukaan töitä on kaikille.

Hieman ennen korona-aikaa (4.2.) Yle julkaisi kansanedustajille suunnatun kyselyn tulokset, joista käy ilmi heidän suhtautumisensa ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseen.

Luonnollisesti porrastamisen kannalla vastaajista olivat kaikki kokoomuksen, Rkp:n ja kristillisdemokraattien edustajat. Vihreistäkin suurin osa oli porrastamisen kannalla sekä perussuomalaisistakin melkein puolet. Ihan kaikki ”työmiehet” eivät ole sitä, miltä äkkiseltään näyttävät.

Porrastamista vastaan yksimielisesti oli ainoastaan Vasemmistoliitto ja Sdp. Toki muutama Sdp:n vastaaja ei osannut kantaansa ilmaista. Keskustassa kysymystä ei ymmärretty tai ei haluttu ilmaista kantaa. Reilusti yli puolet vastasi, ettei osaa sanoa, onko porrastamisen kannalla vai vastaan. Loput liputtivat porrastamiselle.

Ainakin tässä asiassa hallituksen pääpuolue Sdp on paljon vartijana. Osa "takiaisista" saattaa alkaa venkoilemaan kesken kaiken. Oppositiossa pulskistuville ansiosidonnaisen porrastaminen kyllä käy.

Ari Saukko

Tervola

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Jasse
Onneksiko
Onneksiko meillä on vasemmistolainen hallitus, sehän ajaa työväenluokan etuja. Vai ajaako? Onneksi se nyt nähdään, vai nähdäänkö?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pyöräilijä
Kokoomus on Suomen tuho
Kokoomuksen propagandaa. Heidän agendanaan kun on päästä eroon progressiivisesta verotuksesta, työttömyyspäivärahat maksetaan valtion budjetista ja kustannetaan siis tuloverolla. Mitä vähemmän näitä maksetaan, sitä alemmas voidaan tuloveroa laskea. Heille vain ei tule mieleenkään että työllistämällä päästäisiin eroon työttömistä ja myös työttömyyskorvauksista - ehei, sen sijaan he haluavat lopettaa työttömyyskorvausten maksamisen ja väittävät että kun työttömältä vie korvaukset, työtön taianomaisesti työllistyy.

Tämä vale perustuu siihen, että juuri työttömäksi joutuvalle tulisi paineita mennä takaisin töihin kun korvaukset romahtaisivat. Mitään mekanismia sille, että mistä se työpaikka ilmestyy, ei ole esitetty. Siksi onkin selvää että ansiosidonnaisen muutoksilla ei työpaikkoja tehdä eikä työllisyys sillä kasva mihinkään mutta se vähentää valtion kuluja ja sitä kautta voidaan antaa rikkaille enemmän kun veroja voi laskea.