Lukijoilta

Paattisten neuvolaa ei olla sulkemassa

Lilli Priha-Iltanen nosti mielipidekirjoituksessaan "Neuvolat eivät ole säästämisen paikka" (TS 30.8.) esiin huolensa, että Paattisten neuvolaa oltaisiin sulkemassa. Tällä hetkellä mitään suunnitelmia neuvoloiden sulkemiseksi ei ole olemassa.

Kevään koronaepidemia aiheutti ongelmia neuvolapalveluiden tuottamisessa. Korona ei ollut ainoa syy, vaan samaan aikaan meillä oli vakava henkilökuntavaje. Neuvolatoimintaa jouduttiin poikkeuksellisena aikana keskittämään isompiin yksiköihin, mikä johti myös Paattisilla neuvolan sulkemiseen.

Koronakevään aikana hyvinvointitoimialan sisällä siirtyi yli 200 työntekijää toisiin tehtäviin varauduttaessa pandemiaan. Siirroilla oli väistämättömiä vaikutuksia myös neuvolapalveluihin, niin terveydenhoitaja- kuin lääkärityönkin osalta. Tästä syystä jouduimme keväällä perumaan neuvoloiden vastaanottoja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäisessä vaiheessa neuvoloissa tehtävät ikäkausitarkastukset rajattiin koskemaan alle 1-vuotiaita. Kuitenkin leikki-ikäisten tarkastuksia tehtiin yksilöllisen tarpeen mukaan. Koronaepidemian alkuvaiheessa myös perheet itse peruivat paljon neuvola-aikojaan.

Kevään kuluessa käynnistettiin uudelleen yli 1-vuotiaiden vastaanottoja, kun näytti siltä, että koronaepidemia oli rauhoittumassa. Edellä mainituista syistä tarkastusvelkaa jäi paljon syksylle.

Turussa joudutaan jatkossa pohtimaan tulevaisuuden neuvolaverkkoa. Pienet neuvolayksiköt ovat haavoittuvia niin työvoiman kuin toiminnankin suhteen. Suunnittelussa otetaan kuitenkin huomioon myös alueelliset tarpeet.

Tällä hetkellä yhtäkään Turun neuvolaa ei olla sulkemassa. Kaikissa päätöksissä huomioidaan turkulaisten perheiden hyvinvointi.

Tuula Cornu

ehkäisevän terveydenhuollon johtaja

Hannele Kallio

ehkäisevän terveydenhuollon ylilääkäri

Turun kaupungin hyvinvointitoimiala

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.