Lukijoilta

Emeritusprofessori Hannu Katajamäki: Aluehallinto sakenee

Hallitus on päättänyt, että jatkossa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät sote-maakunnille. Aikanaan järjestetään vaalit ja valmistelussa on myös myös verotusoikeus.

Kesäkuussa aloitti parlamentaarinen työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää asiasta julkaistun tiedotteen mukaan millä edellytyksin ja mitä tehtäviä kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta voitaisiin siirtää sote-uudistuksessa muodostettaville, kuntaa suuremmille itsehallinnollisille alueille. Toimeksianto päättyy 31.12.2020.

Hallitusohjelmassa kerrotaan, että nykyiset maakuntien liitot jatkavat aluekehitysviranomaisina: niiden johdolla eri osapuolet tekevät oman maakuntansa strategisia suunnitelmia. Niille suunnataan myös aluekehitysrahoitusta, ja ne vastaavat myös maakuntakaavoituksesta.

Muodollisesti maakuntien liitot ovat kuntayhtymiä. Maakuntien liittojen valtuutetut valitaan kuntien kunnallisvaalituloksen perusteella. Vaalitapaan hallitusohjelmassa ei oteta kantaa eikä myöskään pohdita nykyisten maakuntien ja uusien maakuntien suhdetta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vanhojen ja uusien maakuntien rajat ovat lukuun ottamatta pääkaupunkiseutua samoja. Jatkossa ei tietenkään voi olla kaksinkertaisia maakuntia eikä kahdenlaisia maakuntavaltuutettuja – vai ajatellaanko hallituksessa todella näin?

Erikoiselta tuntuu ajatus, että jatkossa yksi ja sama henkilö voi olla kunnallisvaltuutettu, kahden samanrajaisen maakunnan valtuutettu, kansanedustaja ja jopa vielä ministeri.

Kenelläkään ei ole hallituksessa vastuuta kokonaisuudesta. Soteuudistus ja aluehallinnon uudistus ovat sekoittuneet. Kuntien tuleva rooli on jäänyt pohtimatta.

Jälleen kerran on odotettavissa suuria periaatteellisia ja käytännön vaikeuksia, ellei välttämättömiä korjausliikkeitä aleta tehdä välittömästi.

Erikoiselta tuntuu esimerkiksi ajatus, että jatkossa yksi ja sama henkilö voi olla kunnallisvaltuutettu, kahden samanrajaisen maakunnan valtuutettu, kansanedustaja ja jopa vielä ministeri.

Ehkäpä totunnainen aluehallintoajattelu on tullut tiensä päähän. Perinteiseen yhdenvertaisuusperiaatteeseen ”samalla tavoin kaikkialla” takertuminen on johtamassa yhä suurempaan kansalaisten ja alueiden väliseen eriarvoisuuteen.

Olisiko aika aloittaa ennennäkemättömän rohkea keskustelu hallinnon alueellisen organisoinnin tulevaisuudesta? Olisiko hyväksyttävä, että oikeudenmukaisuus, kohtuullisuus ja yhdenvertaisuus edellyttävät maantieteellisten olosuhteiden mukaan eriytynyttä hallintoa, ja että tähän olisi myös perustuslain tulkinnan taivuttava?

Hannu Katajamäki

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Pragmatix
Kuinka olisi NHS?
Hallinto vaan paisuu nykysuunnitelmilla. Pikkuruiseen Suomeen riittää yksi terveysmaakunta. Keskitetysti määritellään hoidon laatu ja tavoitettavuus, paikalliset toteuttajat voivat toteuttaa ihan ilman vaaleilla valittua hallintoa tai verotusoikeutta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
👎🏻
Tuleepahan ainakin poliitikoille paikkoja missä ryystää kahvia ja pullaa ! Se lieneekin ollut tarkoitus !Joka tapauksessa hallintoa lisää ja veroja lisää !

Mankala
Katajamäen ratkaisu?
Mikä sitten olisi tämä "maantieteellisesti eriytynyt hallinto"? Ei aukea. Jotenkin tämä Sote pitää ratkaista. Kunnat ovat siihen liian pieniä ja kuntayhtymät eivät toimi. Kepun maakuntauudistus kastui viime hallituksessa onneksi. Nykyinen ehdotus on näistä kaikista paras ja sen mukaan mennään. Pulinat pois!