Lukijoilta

Miksi Lahden putkapahoinpitelystä on puhuttu niin vähän?

Ihmettelen, että Lahden epäillystä putkapahoinpitelystä on mediassa kirjoitettu tai puhuttu niin vähän. Tässä vaiheessa pitää vielä puhua epäilystä, vaikka mediassakin esillä ollut valvontavideo kertoo kyllä muuta.

Tapahtumassa on samoja piirteitä, kuin USA:ssa George Floydin kuolemaan johtaneessa pahoinpitelyssä. En olisi uskonut, että tällaista tapahtuu Suomessa.

Miksi asiaa käsitellään vasta nyt tuomioistuimessa, kun tapahtuma oli helmikuussa 2019? Mitä nämä syytteessä olevat ovat tuon väliajan tehneet? Eivät kai he ole voineet olla viroissaan? Mitä niin sanotuille sivusta seuranneille poliiseille tai vartijoille on tapahtunut?

Huolestunut

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ari Hyvönen
No
USA:ssa poliisilla on oikeus ja velvollisuus pysäyttää rikolliset tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin keinoin kuten näissä kaikissa viime aikoina uutisoiduissa tapaksissa on tehtykin. Lahdessa kyse oli myös kiinniotetun riehumisen rauhoittamisesta, miksi siitä pitäisi tehdä jotain muuta? Olisiko tämäkin vartijoita ja poliisia vastustellut pitänyt päästää menemään kun ei kerran halunnut päätyä putkaan?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: No
Juu, siksihän tuo jenkkilä onkin onnela mitä tulee rikollisuuteen. Uskovaisiakin siellä taitaa olla merkittävästi enemmän muihin yhtä pienen rikollisuuden maihin verrattuna. Puhumattakaan uskovaisten asuttamasta Utahista joka taitaa olla maailman pienin nettipornoa kuluttava alue...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Niinpä
Erittäin aiheellisia kysymyksiä. Oikeudenkäyttö tosin Suomessa on niin hirveän hidasa, että tuota ajan kulumista en kovasti ihmettele.

Itse menetin siniset silmät asiassa jo vuosia sitten todistettuani omin silmin tuttavan poliisipahoinpitelyn jälkiä. Eli tätä tapahtuu ja on tapahtunut. Siksi olisi hyvin tärkeää nostaa tapaukset esiin, jos ne tulevat tietoon. Haalarikamerat olisivat tervetulleita Suomessakin - vai oliko se niin, että niitä jo ainakin koeluontoisesti jossain jo käytetäänkin?

Tietenkin tulee muistaa, että joskus poliisin on pakko käyttää voimaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asko Ojala
Poliisiin luotetaan liikaa
Suomalainen luottaa poliisiin liikaa. Eikä perustuslakimme suojele meitä samalla tavalla kuin USAn perustuslaki.

Suomessahan laki antaa poliisiviranomaiselle käytännössä rajattomat oikeudet. Lahden putkassa nähtiin seuraus.

Yksi mätä omena vain? Mitä ne 10 sivusta seuraavaa poliisia tekivät? Kas kun eivät poistaneet videonauhoitetta. Helsingissähän taannoin ”hukkui” kaikki todisteet erään naisen putkareissusta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pyöräilijä
Vast: Poliisiin luotetaan liikaa
Olihan tuossa toinenkin tapaus jossa valvontakameran tallenne 'tuhoutui' kun poliisi kopioi sitä. Tallenteella olisi ollut kuvamateriaalia tilanteesta jossa poliisin väitettiin käyttäneen aivan liian suurta voimaa. Case Aarniosta ei liene tarpeen tätä enempää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.
Yhtäläisyydet mm. Floydin ja tämän suomalaisen kanssa on siltä osin sama, että kumpikin vastusti poliisin toimia. Sama yhtäläisyys monen muunkin Yhdysvaltalaisen kanssa, jotka ovat saaneet vammoja pidätyksestä. Älä vastusta poliisia. Tämä opetettiin minulle heti, kun menin Yhdysvaltoihin. Ja kun toimin ohjeiden mukaan niinä muutamana kertana kun poliisin kanssa olimme tekemisissä, niin homma sujui ilman isompia ongelmia. Olen Suolessakin joskus nuorena saanut bähän reippaampaa kyytiä poliislta, mutta teini angstina ja vastusteluna sen ansaitsin. Eipä jäänyt traumoja.