Lukijoilta

Elämänkatsomustieto pitää avata myös kirkkoon kuuluville

Suomalaisista 79 prosenttia kannattaa ja vain 15 prosenttia vastustaa sitä, että myös kirkkoon kuuluvat voisivat opiskella elämänkatsomustietoa (ET) uskonnonopetuksen sijasta. Näin kertoo teettämämme, Taloustutkimuksen toteuttama haastattelututkimus elokuussa.

Maan kaikilla alueilla, kaikissa ikä- ja ammattiryhmissä ja kaikilla koulutustasoilla enemmistö kannattaa ET:n avaamista. Peruskoulun ja lukion uskonnonopetus on nykyisin pakollista evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenille.

Myös kaikkien puolueiden kannattajien enemmistö, kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta, tukee ET:n opiskelumahdollisuutta kaikille. Perussuomalaisten kannattajista sitä tukee 64 prosenttia ja kokoomuksen kannattajista 72 prosenttia, hallituspuolueista keskustan kannattajista 58 prosenttia ja Sdp:n 82 prosenttia. Vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajista ET:n avaamista tukee yli 90 prosenttia.

ET voidaan avata valittavissa olevaksi kaikille nopealla peruskoulu- ja lukiolain muutoksella. Lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa eduskunnalle nykytilannetta pidetään yhdenvertaisuutta loukkaavana ja lapsen oikeuksien sopimuksen toisen artiklan vastaisena.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Avaaminen ei edellytä oppiaine- ja tuntijaon muuttamista eikä opetussuunnitelmien uusimista. Oppikirjojakaan ei tarvitse vaihtaa.

Ikäryhmistä eniten avaamista kannattivat 15–24 -vuotiaat nuoret, 86 prosenttia, ja myös 35–49 -vuotiaissa kannatus oli yli 80 prosenttia. Opiskelijoista ja koululaisista ET:n avaamista kannatti 88 prosenttia, ja myös kotona olevien vanhempien, johtavassa asemassa olevien, työntekijöiden ja ylempien toimihenkilöiden keskuudessa kannatus oli yli 80 prosenttia.

Lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa eduskunnalle nykytilannetta pidetään yhdenvertaisuutta loukkaavana.

Myös maanviljelijöiden enemmistö tuki avaamista.

Alueellisesti avaamisen kannatus oli suurinta eli 88 prosenttia Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan alueella. Täällä ET -oppilaita on eniten ja aine tunnetaan parhaiten.

Myös pienissä kaupungeissa ja maalaiskunnissa elämänkatsomustiedon opiskelun mahdollistamista kaikille kannatti 74 prosenttia vastaajista.

Uskontokuntiin kuulumattomat voivat valita joko elämänkatsomustiedon tai uskonnon, mutta tilanne on toinen kirkkoon kuuluvien lasten ja nuorten suhteen. Peruskoulussa ainevalinnat tekevät oppilaiden huoltajat, lukiossa opiskelija itse.

Toivottavasti muutos valmistellaan opetus- ja kulttuuriministeriössä nyt pikaisesti.

Esa Ylikoski

pääsihteeri

Vapaa-ajattelijain liitto

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
Ilkka Reinne
Kyseenalainen pakko
Tästä herää kysymys miksi uskonnonopetus on edes pakollista oppilaan oman tahdon vastaisesti?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asko Ojala
Pakotus loppuisi
Tähän ei tulla uskovaisten suunnalta koskaan suostumaan.

Kirkon strategia on pitää tapakristityistä kiinni viimeiseen asti. Käännytys alkaa jo ennen päiväkotia erilaisissa kerhoissa, ja loppuu yläasteen jälkeen. Lukiolaiset ovat sille jo liian fiksuja.

Elämänkatsomustiedon vapaavalintaisuus paljastaisi kansan todellisen tahdon. Sitä ei varmasti päästetä tapahtumaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Ja taas
Alkaa ns vapaa-ajattelijoilta keinot loppua uskonsa tuputtamiseen joten nyt yrittävät saada pakollisesksi oppiaineeksi höpinöitään.

KalleKehveli
.....
Moniko vapaa-ajattelija on Marxia palvova kommunisti tai sosialisti? Veikkaan että kaikki eli 100%.

Lisää