Lukijoilta

Koronatartuntojen ehkäisy on meistä itsestä kiinni

Koronapandemia pahenee edelleen maailmassa ja monet maat ovat joutuneet kiristämään toimenpiteitä ehkäistäkseen koronan leviämistä.

Suomi ja suomalaiset eivät pysty estämään koronan leviämistä maailmalla, mutta Suomi on pieni kansakunta (noin 5,5 miljoonaa), jolla on hyvät mahdollisuudet pärjätä pandemian ehkäisemiseksi.

Mikään maa ei yksin tule nousemaan taloudellisesti tästä taudista. Mutta yksittäisillä pienillä mailla on mahdollisuus elää maansa sisällä lähes normaalia elämää, jos jaksamme vain huolehtia etäisyyksistä, hygieniasta ja pitää kasvomaskeja.

Jokainen suomalainen voi miettiä omalta osaltaan, onko tässä tilanteessa aivan pakko lähteä ulkomaille. Onko aivan pakko lähteä iltaisin yökerhoon, samoin kuin suuriin yleisötilaisuuksiin?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nämä tartunnan ehkäisyt ovat meistä itsestämme kiinni.

Jos suomalaiset haluavat takaisin karanteenin omaisiin eristyksiin, ravintoloiden sulkemisiin, joukkokokoontumisten rajoituksiin sekä etäkouluun ja etätöihin, niin älkää noudattako aikaisemmin mainitsemiani pandemian leviämisen hoitokeinoja.

Tähän en kuitenkaan usko, koska suomalaiset ovat fiksuja ihmisiä ja ymmärtävät tässä tilanteessa ison mahdollisuuden pärjätä siihen asti, kunnes on saatu maailmanlaajuiseen levitykseen toimiva rokote. Tämän jälkeen maailma avautuu jälleen kaikille halukkaille turvallisesti.

Pertti Leppänen

Lieto

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.