Ylisuuri julkinen sektori
tukahduttaa naisyrittäjyyttä
Suomi ja muut Pohjoismaat ovat olleet edelläkävijöitä sukupuolten välisessä tasa-arvossa.
Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja eivät kuitenkaan ole edistyksellisiä naisjohtajien määrällä mitattuna. Eurostatin tilaston mukaan vain 18 prosenttia yksityisen sektorin johtajista on naisia.
Se on merkittävästi vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Esimerkiksi Puolassa vastaava osuus on 37 prosenttia ja Liettuassa 46 prosenttia. Merkittävä selitystekijä on naisten alhainen osuus yrittäjistä ja yritysten omistajista.
Naisyrittäjyyden vähyys ei ole sattumaa, vaan merkittäviltä osin seurausta Pohjoismaiden harjoittamasta talouspolitiikasta.
Historiallisesti ottaen suuren julkisen sektorin synty on edesauttanut naisten siirtymistä työelämään tarjoamalla käyttäjälle edullisia lastenhoitopalveluita sekä suoraan työllistämällä naisia julkisen sektorin tehtäviin.
Osaltaan julkinen sektori on kuitenkin ajanut naisia ansaan: julkisten monopolististen työnantajien palveluksessa uramahdollisuudet ovat rajallisia, eivätkä työntekijät kilpailun vähäisyyden myötä pätevöidy johtajiksi sellaisiin yrityksiin ja tehtäviin, joissa toimitaan vapailla markkinoilla.
Ruotsalaiset ekonomistit Magnus Henrekson ja Mikael Stenkula toteavat tutkimuksessaan ”Miksi tasa-arvoisissa hyvinvointivaltioissa on vähän naisjohtajia?”, että pohjoismaisissa yhteiskunnissa naisten anglosaksisia maita alhaisempi edustus johtajanpaikoissa selittyy osittain julkisen sektorin voimakkaalla roolilla.
Jo vuonna 1998 Kansainvälinen työjärjestö ILO julkaisi raportin otsikolla ”Sukupuoli ja työpaikat: työtehtävien eriytyminen sukupuolen perusteella maailmassa”.
Siinä todetaan, että erityisesti Pohjoismaissa on muodostunut eriytyneet työmarkkinat, sillä naiset sijoittuvat huomattavasti miehiä useammin julkisen puolen tehtäviin.
Johtopäätöksen kannalta on oleellista todeta, että yksilöt lähtevät yrittäjiksi usein niillä toimialoilla, joista heillä on aikaisempaa kokemusta koulutuksen tai työn kautta.
Palvelualoilla 41 prosenttia itsensä työllistävistä on naisia, kun vastaava luku teollisuudessa ja rakentamisessa on vain 12 prosenttia.
Havainto on yhteydessä siihen tosiasiaan, että Suomessa niistä 560 000 työntekijästä, jotka työskentelevät valmistuksen ja rakentamisen parissa, vain 117 000 on naisia. Vastaavasti palvelualoilla naisia on
1 032 000 kaikista 1 762 000 työntekijästä.
Julkisen sektorin dominoivien toimialojen avaaminen kilpailulle Ruotsin mallin mukaisesti hyödyttäisi naisten uramahdollisuuksia.
Ruotsissa enemmistö uusista terveys- ja opetusalan yrityksistä on naisten johtamia.
Vaikka kyseisten alojen yritykset edustavatkin vain seitsemää prosenttia Ruotsin kaikista uusista yrityksistä, ne ovat silti luoneet peräti 15 prosenttia naisten työpaikoista uusien yritysten piirissä.
Tästä kehityksestä olisi syytä ottaa oppia Suomessakin.
Nima Sanandaji, PhD, tutkija
