Lukijoilta

Aika avata Suomen ja Ruotsin välinen raja

Tanska avaa rajansa Ruotsiin elokuun alusta alkaen. Maan viranomaiset arvioivat tartuntojen Ruotsissa vähentyneen heinäkuun aikana tarpeeksi, jotta voidaan mahdollistaa matkustaminen kaikilta Ruotsin alueilta Tanskaan.

Raja-alueiden asukkaat, muun muassa skoonelaiset, saavat matkustaa Tanskaan ilman erityistä syytä. Muilta alueilta tulevilta vaaditaan erityinen syy tai vähintään kuusi varattua yöpymistä Tanskassa.

Suomen olisi nyt syytä harkita Tanskan esimerkin seuraamista mahdollisimman pian, ja maiden välisen rajan avaamista. Se olisi mahdollista esimerkiksi soveltamalla vastaavia sääntöjä kuin Tanska.

Pohjoismaiden täytyy nyt tehdä kaikkensa maiden välisen pirstoutumisen estämiseksi.

Pohjoismainen yhteistyö on vahvasti juurtunut sekä kansalaisten keskuuteen että hallintoon, eikä pandemia ole sen perustaa heilauttanut. Meidän täytyy kuitenkin valmistautua paremmin, jotta tulevaisuudessa pystyisimme käsittelemään tämänkaltaisia kriisejä yhdessä. Muuten pohjoismainen yhteistyö vesittyy niin, ettei nopeita päätöksiä vaativista tilanteista selvitä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ellei Suomi jousta asettamastaan rajasta 8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden, ruotsalaiset eivät välttämättä pääse Suomeen ennen kuin rokote on kehitetty. Siksi pitäisi nyt Tanskan tavoin löytää joustavuutta, eikä vain katsoa nykytilaa.

Tärkeintä on huomioida Ruotsin laskeva tartuntakäyrä, joka on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, että Tanskan ja Saksan kaltaiset tärkeät kauppakumppanit ovat päättäneet avata rajansa ruotsalaisille.

Suomen ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari painotti Helsingin Sanomien haastattelussa, että vientiyritysten on oltava nopeasti paikalla, kun kauppa taas käynnistyy koronaviruksen jäljiltä. Jotta yritykset tähän pystyisivät, pitäisi raja avata Suomen toiseksi tärkeimpään vientimaahan Ruotsiin.

Monet Suomen tärkeimmistä vientimaista kamppailevat pandemian kuriin saamiseksi, mikä on heikentänyt maiden taloutta. Suomelle tämä tarkoittaa, että vienti muihin pohjoismaihin nousee tärkeämmäksi kuin koskaan aikaisemmin.

Suomi on tähän mennessä selvinnyt pandemiasta määräämällä sulkuja ja estämällä tartunnan leviämistä. Syksyllä saattaa olla edessä toisen aallon kohtaaminen ja samalla pitäisi saada talouteen vauhtia. Nämä eivät saa olla toisiaan poissulkevia.

Pohjoismaisiin naapurimaihimme verrattuna Suomi kohtasi koronakriisin huomattavasti heikommista taloudellisista lähtökohdista. Nyt tarvitaan työllisyyttä ja vientiä vahvistavia päätöksiä, jotka edistäisivät investointeja ja osoittaisivat yhteiskunnallista dynamiikkaa.

Kjell Skoglund

toimitusjohtaja

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Ari Hyvönen
No joo
Olihan taas kirjoitus, siis suoraan sanottuna täyttä..Pohjoismainen yhteistyö on melkoisen heppoista jos se uhkaa kaatua selvästi kansalaisten terveyttä ajavien rajoitusten takia. Ja tuohon Tanskan rajan avaamiseen ruotsalaisille tulee nopeasti muutos jos ruotsalaiset tosiaan lähtevät matkoille Tanskaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Bisnes edellä
Kirjoittajalla on selvästikin tässä asiassa oma Volvo ojassa. Ehkäpä suomenruotsalaisen on vaikeaa ajatella asiaa koko kansan, siis myös suomenkielisen rahvaan, näkökulmasta. Turun "rajanaapuri" on Tukholma, joka on Ruotsin pahimpia koronapesiä. Ei ole mitään syytä päästää ruotsinlaivoja tuomaan potentiaalisia tartuttajia vapaasti tänne.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Jaa
"Monet Suomen tärkeimmistä vientimaista kamppailevat pandemian kuriin saamiseksi, mikä on heikentänyt maiden taloutta. Suomelle tämä tarkoittaa, että vienti muihin pohjoismaihin nousee tärkeämmäksi kuin koskaan aikaisemmin." Pohjoismaiden tilanteet ovat samantapaisia kuin kaikissa maissa, joten miksi juuri Pohjoismaat juuri nyt nousevat niin tärkeiksi?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
P.P.
Ihmishenget ennen taloutta
"Suomi on tähän mennessä selvinnyt pandemiasta määräämällä sulkuja ja estämällä tartunnan leviämistä. Syksyllä saattaa olla edessä toisen aallon kohtaaminen ja samalla pitäisi saada talouteen vauhtia. Nämä eivät saa olla toisiaan poissulkevia."

Niin on selvinnyt, ja selviää jatkossakin. Ruotsi teki väärän valinnan, ja tuloksena oli tuhansia turhia kuolemia. Suomen on syytä edelleen pitää Ruotsin raja kiinni - mieluummin vielä nykyistä tiukemmin - kunnes Ruotsin tartuntaluvut laskevat tavoitearvoon. Talous tulee Suomessa ihmishenkien jälkeen.

Lisää