Lukijoilta

Ruotsin koronamalli sittenkin paras?

Osmo Rauhala toi kolumnissaan "Puoli vuotta pandemiaa" (TS 23.7.) keskusteluun tärkeän suhteellisuusnäkökulman.

Meillä on kaiken aikaa toitotettu mediassa Ylen johdolla, miten kamalasti Ruotsi on hoitanut koronakriisiään ja media on mässäillyt Ruotsin kuolinluvuilla. Muusta ei sitten olekaan kerrottu.

Rauhala viittaa Johns Hopkins -yliopiston tilastoihin. Tuoreet suhdeluvut (kuolleita per miljoona asukasta) kertovat, että kärjessä on Belgia 970, sitten Iso-Britannia 640, Espanja 600, Italia 570, sitten vasta Ruotsi 530 ja Ranska 460 jne.

Oleellista on se, että muualla paitsi Ruotsissa toteutettiin ankarat rajoitukset. Belgiassa näin: Belgian julkinen elämä on lähes kokonaan seis. Maaliskuun puolivälistä suljettuina ovat olleet koulut, kaupat ja ravintolat. Vain ruokakaupat, apteekit ja muut välttämättömät liikkeet ovat olleet auki. Kuolleita oli 26.6. 9732, Ruotsissa 5280. Maiden väestöt ovat yhtä suuret.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomi sulki koulut ja ravintolat ym. ja velvoitti ainoana maana yli 70-vuotiaat kotikaranteeniin.

Saksalaiset huippututkijat varoittivat hallitustaan tarpeettomien rajoitusten johtavan tähtitieteellisiin taloudellisiin menetyksiin. Nyt EU ottaa koronalainaa 750 miljardia euroa! Suomi ottaa ensi alkuun 20 miljardia jälkien paikkaamiseen.

Ruotsi on pitänyt yhteiskunnan toiminnot mahdollisimman normaalina. Siellä ei synnytetty koranapelon ilmapiiriä. Siellä ei suljettu kouluja, kauppoja tai ravintoloita, vain lukioissa siirryttiin etäopetukseen.

Meillä koulujen sulkeminen johti alempien luokkien osalta epäopetukseen ja oppilaat menettivät neljäsosan kouluvuodestaan.

Miten oppimisvaje kurotaan umpeen?

Ruotsissa perusterveydenhuoltoa ei supistettu. Meillä Kela määräsi10.3., että vaativat fysioterapeuttiset hoidot cp-vammaisille, liikuntavammaisille ja neurologisille potilaille on lopetettava heti ja siirryttävä etähoitoihin!

THL:n skenaariossa ennustettiin sairaaloihin jopa 6600 potilasta kerralla. Siksi sairaanhoitopiirit ovat toimineet vain 40–70 prosentin teholla. Hoitoja on lykätty ja peruttu kymmenin tuhansin.

Miten tämä hoitovaje korjataan?

Yli kolmen kuukauden kotikaranteeni ja koronan pelko on heikentänyt merkittävästi yli 70-vuotiaiden peruskuntoa. Immunologian professori Sirpa Jalkasen mukaan "Stressitilassa elimistön puolustusmekanismit eivät enää reagoi normaalisti... pitkittyneen stressin aiheuttama tautikirjo on valtava." (Yle 12.4.).

Koronasta ei tiedetä, mutta kausi-influenssa tulee varmasti ja sairastuttaa kymmeniä tuhansia. Se tulee aiheuttamaan peruskunnoltaan heikennetyssä 70+ -väestössä enemmän ennenaikaisia kuolemia kuin korona.

Ruvetaanko taas uutisoimaan joka päivä tartuntojen määriä ja kuolemia, jatketaanko koronatartuntojen uutisointia hamaan tulevaisuuteen?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kausi-influenssaan 2017–18 kuoli maailmalla 1,5 miljoonaa ihmistä. Asia ei ylittänyt uutiskynnystä. Koronaan on kuollut 640 000.

Kannattaisiko sittenkin ottaa oppia Ruotsin tavasta hoitaa yhteiskuntaa?

Seppo Lohtaja

kouluvaari, Uusikaupunki

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
S.F.
Ruotsi on varoittava esimerkki
Ruotsi on toiminut yksiselitteisesti väärin. Tuntuu siltä, että siellä ollaan yksinkertaisesti kykenemättömiä käsittelemään koronan kaltaisia kriisejä. Kun ankkalammikossa läikkyy ja kaikilla ei olekaan enää kivaa, menee päättäjiltä sormi suuhun. Ruotsi on maa, joka ei osaa sanoa ei. Seuraukset näkyvät niin koronassa kuin maahanmuuttopolitiikassakin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ari Hyvönen
Juu
Ruotsin malli hoitaa väestörakenteen kerralla kuntoon kun eläkeikäisten määrä vähenee reilusti. Ilmeisesti kouluvaari luulee, että kausi-influenssaan ei kuole kukaan koronan aikana. Mutta kun oikeasti ksusiflunssat vie entisen määrän ja korona omansa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Juu
Kausi-influenssaa ja sitä kautta siitä johtuvia kuolemantapauksia on kuulema ollut selvästi normaalia vähemmän. Johtuu korona-käytännöistä, jotka ovat tietenkin vähentäneet myös influenssatartuntoja.

Kiinnostaa nähdä jatkossa, siirtyvätkö korona-käytännöt tai osa niistä koskemaan mös kausi-influenssoja. Perusteitahan selvästi on, mutta halutaanko asettaa laajojakin rajoituksia suunnilleen vuosittain?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ratamo
Vast: Juu
Historia tulee näyttämään, kuka oli oikeassa koronan suhteen. Mutta kyllähän influenssaan kuolevien määrän on pakko odottaa jossain määrin laskevan, paitsi Anguksen mainitsemasta syystä myös siksi, että koronan ja influenssan riskiryhmät ovat pitkälti samat. Tämän takia joku osa niistä, jotka muuten kuolisivat seuraavassa kausi-influenssassa, ehtiikin kuolla koronaan, ja näinkin influenssaan kuolevien määrä laskee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ande
Varmasti totuus kerrotaan aikanaan
Mutta ei Marinin hallitusta yksin voi syyttää ylilyönneistä. Thl jne. ovat olleet vahvasti mukana.
Se tämän vuoden kausi-influenssa oli maassamme vauhdissa (rokotuksista huolimatta yli 500 kuollutta maaliskuuhun mennessä) ja laantui kun ihmiset alkoivat "pestä käsiään".
Yli 70:sten kotiarestin sijaan olisi karanteeniin voitu pakottaa todellinen riskiryhmä, eli lihavat, diabetesta sairastavat tai tupakoivat ihmiset.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
TJii
Uskomattomia väitteitä
Suomi ei todellakaan ollut ainoa maa, jossa oli ikään perustuvia karanteeneja, niitä kuten Italiassa, Hollannissa, Englannissa, Portugalissa ja yli kymmenessä muussa Euroopan maassa (HS 17.4.). Joissain ikäraja oli 6 on5, joissain 70, joissa 75 vuotta. Joissain maissa oli kaikkia,, siis myös yli 70 vuotiaita, koskevia ulkonaliikkumiskieltoja, siis selvästi kovempia rajoituksia kuin Suomessa.

Ruotsia ja Belgiaa ei voi verrata pelkän väkiluvun perusteella, sillä Ruotsi on harvaan asuttu maa. Tukholman aluetta korona on kohdellut todella rajusti.

THL esitti eri skenaariota sairaalapaikkojen riittävyydestä. Pahimmat niistä olisivat voineet käydä toteen ilman tehtyjä rajoituksia, näinhän kävi Italiassa ja Espanjassa.

On totta, että kausi-influenssaan kuolee useina vuosina todella paljon ihmisiä. Tänä vuonna niin ei käynyt - koronarajoitusten johdosta. Lisäksi tietysti paljon nykyistä enemmän koronakuolemia. Taloudelliset menetykset ovat suuria, mutta kukaan ei voinut tietää maaliskuussa, miten paha pandemiasta tulee. Vieläkään sitä ei osata sanoa. Eikä sitä, oliko Ruotsin valinta parempi vai huonompi kuin Suomen. Sen tiedän, että poru täällä olisi valtaisa, jos meillä olisi kuolleita nyt 2800 ja Ruotsissa 660. Nykytilanne käännettynä siis.