Lukijoilta

Saaristomeri vesistöjen suojelun kärjeksi

Saaristomeri on Itämeren rehevöitymisen hotspot. Rehevöitymistä ruokkivan fosforin valumista vesistöihin on pystytty Itämeren alueella kaikkiaan vähentämään 25 prosenttia ja Suomenlahdella peräti 60 prosenttia, mutta Saaristomerellä vähennystä ei ole tapahtunut 25 vuoteen.

Kuluneena talvena Saaristomeren ravinnevalumat olivat ennätyslukemissa. On selvää, että vesistöjen suojelutoimia tulisi kohdentaa Saaristomeren valuma-alueelle.

Saaristomeren puhdistaminen vie pitkään, vaatii pitkäjänteisyyttä ja edellyttää useampien keinojen käyttämistä. Jotta rahoitus ei pirstaloidu, tarvitaan selkeää koordinaatiota.

On hienoa, että Rinteen ja Marinin hallitukset ovat jatkaneet Sipilän kaudella aloitettua vesiensuojelun ohjelman rahoitusta. Nyt olisi tärkeää saada rahoituksen hyödyntämiseen selkeä koordinaatio, etteivät resurssit pilkkoudu liian pieniin hankkeisiin. Rahoitus tulisi kohdentaa Saaristomeren alueelle ja täällä toimiin, joilla ravinnevalumia voidaan tehokkaimmin ehkäistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuluneena talvena Saaristomeren ravinnevalumat olivat ennätyslukemissa.

Ravinnehuuhtoutumien ehkäisyn lisäksi tulee ottaa käyttöön menetelmiä, joilla ravinteita saadaan poistettua merestä. Tässä keskeisiä keinoja ovat esimerkiksi kalastus sekä järviruokokasvuston korjuu.

Jokainen voi omalta osaltaan tehdä helpon ympäristöteon suosiessaan lautasella kotimaista luonnonkalaa. Kestävää kalastusta ja kalan syöntiä on syytä edistää myös valtion toimin.

Turun saaristosta löytyy kymmeniä tuhansia hehtaareita järviruokoa. Ruovikon määrä on kasvanut voimakkaasti. Oikea-aikaisella järviruo’on korjaamisella voitaisiin tehokkaasti poistaa ravinteita merestä ja saattaa ne uudelleen käyttöön.

Koordinoidulla hankkeella järviruokokasvustoihin varastoituneet ravinteet voitaisiin hyödyntää esimerkiksi maan rakenteen parantamiseen tai kasvualustoina. Muun muassa turpeen korvaavasta järviruokopohjaisesta alustasta on hyviä tutkimustuloksia ja kokemuksia.

Järviruo’on niittämisessä ja hyödyntämisessä olisi siis iso potentiaali, mutta suuremman mittakaavan koordinaatio on tähän asti puuttunut.

Ehdotamme, että hallitus kohdistaisi Itämeren suojeluun tälle kaudelle varatusta 250 miljoonan euron rahoituksesta Saaristomeren alueelle järviruokoa koskevaan pilottihankkeeseen vähintään miljoona euroa. Tämä mahdollistaisi tarvittavat laitehankinnat sekä yhteistyön koordinoinnin niin maanomistajien kuin ruo’on jatkokäyttäjien kanssa. Hankkeen koordinaatio voisi sopia osaksi Pidä Saaristo Siistinä ry:n tekemää työtä.

Kai Mykkänen

kansanedustaja, Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Saara-Sofia Sirén

kansanedustaja, Kokoomuksen ympäristöverkoston puheenjohtaja

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mankala
Saaristomeren tila ei parane järviruokoa niittämällä
Järviruoko kasvaa rantavyöhykkeessä, jossa se sitoo maalta tulevia ravinteita tehokkaasti. Järviruoko ottaa kasvuun tarvitsemat ravinteet juurillaan pohjasta ja varastoi ylijäämät sinne talveksi. Eli pumppaa rantasedimentin ravinteita edestakas. Nyt jos kasvi niitetään saadaan osa näistä fosforeista ja typestä ylös merestä. Mutta koska juuri nämä ravinteet eivät mitenkään liity ulappa-alueen vesimassojen ravinnekiertoihin, niin ei niiden poisto myöskään vähennä levätuotantoa. Saaristomeren pohjasedimentin ravinnevarastot ovat niin valtavat, että niiden köyhdyttäminen niittämällä on hölmöläisten hommaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
credo
tiedoksi
Oikealla asialla ollaan. Eikö Paraisilla Markku Järvinen niminen henkilö ole jo 2010-luvun alussa kehittänyt tai ainakin suunnitellut erillistä keruulaitetta. Onko konkretisoitunut, ei tietoa. Kirjoittajien kannattaa tutkia.