Nyt on perheviljelmien aika
Tytöt hävisivät syrjäkyliltä kuusikymmentäluvun loppupuolella. Monet kouluttautuivat hyvään ammattiin. Vanhimmasta pojasta toivottiin tilalle jatkajaa, tyttöjen oli etsittävä elanto muualta. Monet nuoret isännät jäivät ilman vaimoa ja perhettä.
Maatalousyrittäjille Euroopan unioni oli vaikea pala. Kuluttajat irvailivat maataloustuista, ymmärtämättä, että näin taattiin heille itselleen puhdas, laadukas ja halpa ruoka. Tilakoot kasvoivat ja isäntäväen työmäärä muuttui kohtuuttomaksi. Oli pakko erikoistua.
Ennen koronaa vuosittain lopetti noin tuhat maatalous- ja puutarhayrittäjää. Korona lienee kiihdyttänyt tätä kehitystä.
Maatalous on taitolaji ja elämänmuoto. Alan yrittäjiä on enää alle 3 prosenttia työikäisestä väestöstä ja hekin vanhenevat joka päivä.
Olen huolissani tiloilla käytettävästä energiasta. Turpeen poltto loppuu 10 vuoden päästä. Tilakohtaiset biokaasulaitokset hyödyntäisivät eläintilojen lantapatteristoja. Samalla joet ja järvet puhdistuisivat pysyvästi.
Ruuan 80-prosenttinen omavaraisuus on kauppaketjujen markkinointikikka. Polttoaineen lisäksi tarvitaan kasvinsuojeluaineita, lannoitteita ja muun muassa soijaa. Kaikkia niitä tuodaan ulkomailta.
Maatalous elättää välillisesti tuhansia ihmisiä. Logistiikkaketjut ovat pitkiä. Entä jos ketjut pettävät eikä elintarvikkeita saada ajoissa kaupan tiskille? Emme voi paeta ilmastonmuutosta, se on jo täällä.
Olen huolissani suomalaisten arvoista. Moni luottaa rahaan ja tavaraan. Ekonomistit uskovat, että lama selätetään kymmenessä vuodessa. Euroopan unioni rakentaa massiivista elvytysrahastoa.
Yrittäjälle on kova paikka päätyä kaverin sohvalle ja ruokajonoon. Ennen koronaa asiat olivat hyvin.
Maalla keskitytään nyt kesätöihin. Syksyllä selviää, mikä tila jatkaa, mikä lopettaa. Tärkeintä on pitää huolta omasta perheestä.
Positiivinen laittomuus lisääntyy. Enää ei tarvitse pyytää viranomaisten lupaa kaikkiin asioihin. Maalaisjärjen käyttö on sallittua.
Tuula Viitala
Helsinki