Lukijoilta

Eteen ja ylös! Hinta ja korkeus huimaa, mutta ei haittaa

LUKIJAN KOLUMNI

Kiskot vievät …minne vievät. Etelään, jos Kuoppamäen Jukalta kysytään.

Mahtaakohan Turussa kuitenkin jatkossa käydä niin, että Runosmäen torjuessa ratikan ei-haluttuna keksitään korvaava täky: linja satamaan. Sinne ei suostuta suin surminkaan parhaalle mahdolliselle musiikkitalon tontille musiikkitaloa rakentamaan. Ei, vaan musiikkitalo on pakko ahtaa täysin sille sopimattomalle tontille, kuin itsenäisyyttämme vertauskuvallisesti kaventamaan.

Ja hups, kun se rataa nikkaroiva topparoikka saa viimeisen Otkantin kulmakunnan tonttiarvoja pilviin nostavan ratakiskonsa upotettua Linnan puistoon, onkin satama jo Pansion perukoilla. Mutta hei, tuplaamalla silloin jo kuluneet kustannukset sinnekin päästään.

Ettäkö Turulta voisi joku epäilevä tuomas uskaltautua kysäisemään: riittääkö sulla saldo? No ei, siitä ei ole huolta, Turussa puistoja kyllä riittää ”kaupunkirakenteen tiivistämiseen”.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuoreena esimerkkinä on esimerkiksi kauppatorin laidassa olevan ortodoksikirkon kehystäminen korkeilla asuntorakennuksilla. Pommin julkaisuaikaan kuulimme suunnittelijan hyvää tarkoittavan pyrkimyksen olevan ”poistaa turvattomuutta viereisillä puistikoilla”.

Onko susiongelma siis jo siirtynyt näin lähelle Turun ydinkeskustaa?

Arvatenkin pelkoa ja kauhua voisi kuvitella syntyvän, kun muutenkin harvoilla puistonpenkeillä parantelevat maailmaa – tai jotain muuta – antiikin kreikkalaista elämäntyyliä viettävät, usein hyvinkin äänekkäät kansanosat. Voisiko parkkipirkkojen toimenkuvaa laajentaa vaikka penkkivarauksia valvomaan? Se olisi yksi vaihtoehto, kaikkialla muuallakin kaivattu positiivinen ja työllistävä toimialasaneeraus.

Suuri osa visionääreistä ja ennustajaeu…henkilöistä taitavat vieläkin olla sitä mieltä, että turkulaiset tulevina vuosikymmeninä lukumääräisesti lisääntyvät. Tapoja tietysti on monia.

Ja jos nyt ylenpalttista näyttämisenhalua muille uhkutaan, voisi rakentamisen suuntaa viedä – ylöspäin. Mikä määrä tällä tavalla saataisiinkaan lisää kaikkien kaipaamia kattoterasseja taikka -puutarhoja?

Kukapa ei haluaisi pois liikenteen melusta maan tasolta ylös olusiaan ryystämään, lähemmäs aurinkoa.

Tai sitten siirretään liikenne ylös korkealle, niin voidaan ilman ulkopuolisia häiriöitä jatkaa elämäämme entisissä paikoissa.

Mitä, kustannukset?

Ne nähdään sitten, kun kaikki on valmista. Ihan niin kuin nytkin jo.

Kirjoittaja on turkulainen elämäntapatarkkailija.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.