Lukijoilta

Kaavoitus muuttaa kuntalaisten elämää

Raisiossa on alkamassa mittavia liikenteellisiä muutoksia, jotka vaikuttavat erityisesti keskustan ja sen liepeillä olevien asukkaiden ja yritysten toimintaan. Huonolla suunnittelulla voidaan pilata paljon, kun taas hyvällä saadaan lopputuloksesta kaikille mahdollisimman tasapuolinen ja toimiva.

Tekninen lautakunta teki 19.5. päätöksen asettaa keskusta-alueen E18-tiehankkeeseen liittyvä kaavaehdotus nähtäville. Asia on hyvä ja ymmärrettävä siinä mielessä, että se liittyy aivan oleellisesti E18-tiehankkeeseen ja muun muassa keskustan tunnelin rakentamiseen ja asioiden on mentävä eteenpäin.

Siihen liittyy kuitenkin hyvin monia muitakin alueita, joiden toimivuudesta ja monenlaisista yhteyksistä on pidettävä kiinni, mikä edellyttää viranhaltijoiden kaavavalmistelijoina ajavan ehdottomasti kunnan asukkaiden, yritysten ja työpaikkojen puolta ja huomioivan nämä kaavasuunnittelussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaavaehdotuksesta oli 21.5. TS:ssa kirjoitus, jossa muun muassa yrittäjä Jari Ahlgren kommentoi asiaa ydinkeskustan osalta. Hyvä näin. Itse olen ajamassa Varppeenseudun, Ylhäisten ja Alhaisten sekä myös Kerrolan ja Nuorikkalan alueen yhteyksiä ja toimintaa.

Nyt esille asetetussa kaavaehdotuksessa katkaistaan Alhaistentien liittymä tulevalle E18-tielle, koska tasoristeyksiä siinä ei saa olla. Tästä tulee ongelmia alueemme yritysten tavoitettavuudelle ja sen myötä työpaikoille.

Jos asiakkaat eivät enää viitsi kurvailla monen mutkan kautta saamaan yritysten palveluja, niin ei silloin yritykselläkään ole elinmahdollisuuksia. Tällä tuhotaan sekä yritys, työpaikat että niiden kautta saatavat verotulot kaupungille.

Tärkeä asia on myös nykyisen Alhaistentien kautta kulkeva joukkoliikenne, joka loppuu. Tällöin aiemmin mainitut alueet jäävät täysin ilman joukkoliikennemahdollisuutta. Lisäksi pidemmät kiertomatkat keskustan alueelle lisäävät päästöjä, joita päinvastoin pitäisi vähentää. Varmaan myös moni palvelujen tarvitsija ajaa saman tien Myllyyn, Länsikeskukseen tai Turkuun.

Paras ja toimivin ratkaisu, joka ohjaisi liikenteen keskustan palvelujen ääreen ja tukisi keskusta-alueen yrityksiä samalla kun se tukee myös Alhaisten alueen yrityksiä ja työpaikkoja, olisi Alhaistentieltä E18 alittava yhdistetty ajoneuvoliikenteen ja kevyen liikenteen alikulkutunneli uimahallin suuntaan vanhan palolaitoksen hallirakennuksen sivustoa pitkin Eeronkujalle, josta olisi hyvä yhteys keskustaan.

Tällöin kaikki toimisi. Alhaistenalueen yritykset olisi helppo saavuttaa, joukkoliikenne säilyisi, matkat pysyisivät nykyisen mittaisina, päästöt eivät kasvaisi.

Sopii nyt toivoa, että kaavoituksessa harkitaan vielä vakavasti tätä asiaa, koska jos sitä ei nyt tehdä hyvissä ajoin ennen kuin E18-tien toisen vaiheen suunnittelu etenee liian pitkälle, se on liian myöhäistä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toivon virkamiesten toimivan kuntalaisten parhaan edun mukaisesti.

Jouni Mäki

teknisen lautakunnan jäsen (ps)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.