Lukijoilta

Tavoitteeksi turkulaisten hyvän arjen turvaaminen

Tavoitteen saavuttaminen edellyttää toimintakulttuuria, jossa työyhteisö voi hyvin ja päätöksenteon lähtökohtana on, että kaikki toiminta edistää ihmisten hyvää arkea. Se edellyttää avoimuutta, osallistamista ja vastuullisuutta sekä asioiden hoitamista oikean tiedon avulla.

Käytännössä se tarkoittaa, että luovutaan strategisesta mielikuvaohjauksesta ja keskitytään asukkaiden tarpeesta lähtevään toimintaan niin, että tiedetään, mitä tarvitaan, kuka vastaa toteutuksesta, mitä maksaa ja mitä saadaan määrällisesti ja laadullisesti.

Valitettavasti Turussa avoimuus, osallistaminen ja vastuullisuus sekä asioiden hoitaminen oikean tiedon avulla on mielikuvatasolla. Se tulee kalliiksi.

Suunnan muuttamisen esteenä on, että nykyinen toiminta on hallinnon ja poliittisten puolueiden tarpeista lähtevää. Suurin este tarvittaville uudistuksille on, että muutos kuntalaisten tarpeesta lähtevään, osallistavaan, avoimeen tiedolla johtamiseen heikentää ja parhaimmillaan romuttaa nykyisen "meidän mies tai nainen" -järjestelmän. Tästä Heikki Pälve kirjoitti osuvasti Turun Sanomissa 10.5. otsikolla "Kuka vastaa Turun hankkeista – ei kukaan?"

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luonnollista on, että tulevassa järjestelmässä pormestari valitaan ja pormestarisopimus tehdään poliittisen prosessin tuloksena. Mutta virka- ja työsuhteisiin liittyvissä valinnoissa on päästävä eroon poliittisista valinnoista. Tämä on välttämätöntä avoimuuden ja vastuullisuuden toteutumisen kannalta.

Erittäin tärkeää tämä on siksi, että virkamiehen erottaminen on melko vaikeaa, vaikka perusteet olisivat olemassa. Poliittinen kytkös tekee siitä lähes mahdottoman, sillä tällöin erotetaan puolueen oma mies tai nainen.

Tilanne on erityisen hankala kokoomukselle. Se vaatii kovaan ääneen uudistuksia, joilla voidaan estää maksujen ja verojen korotukset.

Vaatimus on perusteltu, sillä maksujen ja verojen korotuksilla heikennetään kuntalaisten taloudellisia mahdollisuuksia hyvään arkeen. Valitettavasti vaatimukset ovat jääneet vain julkilausumien tasolle. Tämän kokoomus tekee tietoisena, että uudistusten toteuttaminen on mahdollista, jos he ovat siihen valmiita. Miksi näin? Siksi, että kokoomus maksaa uudistusten toteutumisesta kovimman hinnan.

Toivoa paremmasta antaa kuitenkin se, että myös hallinnon sisällä myönnetään nykyjärjestelmän heikkoudet ja tehottomuus. Monissa eri yhteyksissä on tullut esille, että kaikilla osa-alueilla tehdään paljon tarpeetonta työtä. Keskeiset syyt siihen löytyvät hallinnosta, tietojärjestelmistä ja strategisesta sopimusohjauksesta.

Nämä tiedossa olevat syyt teettävät paljon työtä, joka ei tuota turkulaisille mitään tarpeellista lisäarvoa. Mutta ne tuottavat hallintoa ja järjestelmiä, joilla turhautetaan henkilökuntaa kaikilla tasoilla. Seuraukset näkyvät heikkona työhyvinvointina.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toivoa paremmasta antavat myös käynnissä olevat toimet hallinnon uudistamiseksi. Nähtäväksi jää, johtavatko Minna Arven johdolla tehtävät uudistukset tarvittavaan muutokseen. Vai onko tarkoitus luoda vain mielikuvia, joiden avulla kokoomus tavoittelee ykköspaikkaa pormestarivaaleissa?

Jarmo Laivoranta

kaupunginhallituksen jäsen (kesk)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Ande
Totta varmaankin
Mutta turha luulla että pormestari muuttaisi jotain. Samat tyypit siellä jatkavat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.