Jääkö kaunis Puolalanpuisto vain muistoihin?
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sain tietää, että kaupunki aikoo kaataa Puolalanpuiston alueelta 27 puuta, maisematyölupahakemus tätä varten on vireillä.
Puisto on nimensä mukaan paikka, joka on omistettu puita varten. Puita ei saa olla liian tiheässä, ja niiden välisen maaston tulee olla siistitty niin, että heti hoksaa, että kyseessä ei ole metsä. Puisto on julkinen ja avoin tila, jota voivat käyttää kaikki kansalaiset; erityisen tärkeä virkistymisen lähde se on lähiseudun asukkaille.
Puistossa kasvavilla puilla on itsessään maisemallinen arvo, niistä loistaa menneiden sukupolvien huolenpito meistä, kestäähän näyttävän puistopuun kasvaminen täyteen mittaansa useita vuosikymmeniä.
Mieleeni tulee mielipiteiden vaihto, jota käytiin pari vuotta sitten Rauhanlinnan pihassa yksityisellä alueella kasvavan jalavan kaatamisesta. Varteen otettavina mielipiteinä otettiin huomioon jopa naapuritalojen asukkaiden kiintymys heille tärkeäksi käyneeseen komeaan puuhun.
Sen kaataminen tapahtui neljällä perusteella: 1. Puun latvus oli kasvanut rakennuksen katon yläpuolelle ja aiheutti merkittävistä ylläpitokustannuksista huolimatta tuhoa rakennukselle. 2. Puun juuri oli jo ehtinyt vahingoittaa pihamuuria. 3. Jalava todettiin sairaaksi, sitä vaivasi pakuri, tauti joka tappaa puun muutamassa vuodessa. 4. Taloyhtiö velvoitettiin istuttamaan uusi puu kaadettavan tilalle.
Kaupungin taholta tehdystä esityksestä puiden mittavasta kaatoprojektista Puolalanpuistossa ei käy ilmi, minkä vuoksi puut pitäisi kaataa. Maiseman hoitoon vetoaminen on yllä esittämäni perusteella pätemätöntä: ei puiston maisema-arvo puita poistamalla parane vaan huononee.
Puiden sairaudet ja tautien leviämisen ehkäisy voisivat olla käypiä perusteita, mutta silloin pitäisi nämä taudit puukohtaisesti yksilöidä.
Kuluneena keväänä kaadettiin Puolalan koulun nurkalta valtava puu, muistaakseni jalava, jonka me puiston käyttäjät saatoimme edellisinä vuosina todeta osoittaneen selviä sairauden oireita (kuivaa oksistoa). Sen ymmärrämme. Toinen hyväksyttävä peruste voisi olla puiston käyttäjien turvallisuus tilanteessa, jossa on syytä pelätä esimerkiksi myrskyn kaatavan koko puun tai ison oksan, mistä voisi aiheutua vaaratilanteita. Nämäkin riskit tulisi yksilöidä puun tarkkuudella.
Syy, miksi katsoin tarpeelliseksi tuoda esiin näkökohtia puiden kaatamissuunnitelmasta, on siinä, että puiston uudistamisen äskettäiset toimenpiteet eivät ole olleet kovin vakuuttavia.
Esimerkiksi kelpaa se, kun Puolalankadun jatkeena puiston puolella olevalta tasanteelta hakattiin pois näyttävä vuorimäntykasvusto. Maisema-arvonsa lisäksi se palveli monien perheiden nuorimpia oivallisena ja luonnonläheisenä kiipeilypaikkana; itse olen vienyt sinne vuorollaan kaikki lapsenlapseni.
Tilalle saatiin kaikkien allergiapotilaiden riemuksi rehevä, metrinen pujoviljelmä, jonka maisema-arvo on kyseenalainen ja varmasti vähäisempi kuin hakattujen mäntyjen. Tilannetta ei paljon auta se, että pujoviljelmän korostamiseksi alueelle on sijoitettu matalia valaisimia, jotka pimeän aikaan häikäisevät käytävää kulkevia kaihipotilaita ja vaikeuttavat monien tasapainovaikeuksista kärsivien kulkua.
Tämän esimerkin valossa on syytä suhtautua varauksellisesti myös tuoreeseen puiden kaatosuunnitelmaan.
Ilon pilkahduksen Puolalanpuiston saneeraukseen tuo se, että puistoon on viime vuosina sentään myös istutettu muutama nuori puu, vaikka puiden yhteismäärä on jo ennen tätä suunnitelmaakin pienentynyt.
Puustoa pitää toki uudistaa. Puiden kaatosuunnitelman liitteenä tulisikin olla puiden istutussuunnitelma, joka korvaisi perustelluista syistä välttämättömät puunkaadot. Suunnittelija voisi myös laatia havainnekuvan, jossa esitettäisiin puiston puumaisema vaikkapa 30 tai 60 vuoden kuluttua, kun nyt istutettavat taimet ovat kasvaneet täysi-ikäisiksi.
Markku Nurminen
Puolalanpuiston käyttäjä Rauhanlinnasta
