Lukijoilta

Yksinäinen loppu on vanhuksille epäinhimillinen

Puhutaan paljon vanhusten suojelemisesta korona-aikana. Mitä tällä suojelulla sitten tarkoitetaan? Lähiomaisena olen joutunut seuraamaan sivusta erään vanhan rouvan kuihtumista.

"Matka" alkoi jo tammikuun puolella. Siihen asti rouva oli asunut yksityisessä palvelutalossa, josta hänet lähetettiin kaupunginsairaalaan geriatrian poliklinikalle ja samalta reissulta geriatrian osastolle, jossa toipuminen eteni. Tällä osastolla aikaa kului noin seitsemän viikkoa, jonka hän siis vietti sairaalaolosuhteissa, ilman omia vaatteitaan ja tavaroitaan, viimeiset viikot kohtuullisessa kunnossa vain odotellen paikkaa arviointijaksolle Portsakotiin ja sitä kautta uuteen kotiin.

Sitten tuli kolmen päivän kotikokeilu ja koronavirus, jolloin hänen luoksensa ei enää päässyt. Tämän tilanteen hän tuntui ymmärtävän ja hyväksyvän. Kolmen päivän kuluttua tuli siirto takaisin sairaalaan arviointiosastolle, uuteen paikkaan, ilman tuttuja ihmisiä ja vierailumahdollisuutta. Vajaan viikon kuluttua uusi muutos. Tällä kertaa Portsakotiin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tässä kohtaa mainittakoon, että kyseinen rouva on erittäin huonokuuloinen, varsinkin monen ihmisen puhuessa samaan aikaan – kaksin

hänen kanssaan ollessa keskustelu sujui jotakuinkin. Myös hänen näkökykynsä on huonontunut sellaiseksi, ettei lukeminen tai television katselu onnistu. Kaiken "kruunaa" epätyypillinen muistisairaus.

Kaiken aikaa hän on kysellyt, milloin hän pääsee sellaiseen paikkaan, jota hän voisi kutsua kodikseen eikä tilapäiseksi oleskelupaikaksi, saisi omat tavaransa ja oman elämänsä takaisin, ollen tietoinen, että vanhaan kotiinsa, palvelutaloon, hän ei enää palaa.

Nyt tätä tilapäisyyttä on siis kestänyt kolme ja puoli kuukautta, mikä on valtavan pitkä aika 90-vuotiaalle muistisairaalle.

Sitten tuli koronavirus ja vanhuksia haluttiin suojella. Yhteys kaikkeen tuttuun katkesi kuin veitsellä leikaten Portsakotiin tullessa.

Puhelinkeskustelut ja viikoittain hänelle toimitetut postit ja kirjeet ovat ainoa side ulkomaailmaan ja omaisiin. Puhelimen käyttöä vaikeuttaa se, että käytössä on vain osaston puhelin, koska omaansa – suurinumeroinen senioripuhelin – hän ei enää nähnyt/osannut käyttää. Puhelimessa keskustelukaan ei aina ole ollut hedelmällistä kuulo-ongelmien takia.

Tällä hetkellä hänet on suojeltu fyysisesti. Jo aikoja sitten sanottujen omien sanojensa mukaan hän olisi valmis luopumaan tästä maailmasta.

Asuessaan vielä aivan omillaan täyttivät hänen päivänsä kotiaskareiden lisäksi käynnit yksinolevien tuttavien luona sairaalassa ja hoitokodeissa. Tämän hän katsoi ikään kuin velvollisuudekseen, koska tuttavia ei saa jättää yksin.

Nyt hän on siis itse joutunut omaistensa "hylkäämäksi". Hänen kuntonsa on ymmärtääkseni heikentynyt huomattavasti. Ei enää hänelle niin tärkeää ulkoilua, muistisairaus on edennyt, ahdistus ja sekavuus lisääntyneet, niin että hänet täytyy rauhoittaa lääkkeillä, kun muu ei auta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

"Yritetäänkö minut tehdä hulluksi" on ollut hänen puheissaan viime aikoina toistuvasti. Puhe on lääkkeistä puuroutunut, eikä puhelinkeskustelukaan enää oikein onnistu.

Jotta ei syntyisi väärää kuvaa sairaalasta ja Portsakodista, on syytä korostaa, että henkilökuntaa ei rouva ole koskaan moittinut, päinvastoin on ollut tyytyväinen ja voimissaan ollessaan jopa kehunut. Heillä vain ei ole aikaa istua rauhassa yksinäiseksi itsensä tuntevan vanhuksen kanssa riittävästi. Omaisetkin ovat aina saaneet ystävällisen vastaanoton asioidessaan.

Vanhuksen lisäksi tilanne ahdistaa suunnattomasti myös omaisia, jotka joutuvat katsomaan vierestä elämänsä viimeisiä hetkiä viettävän vanhuksen kärsimystä. Tälläinenkö yksinäinen loppu on varattu aina muita ajatelleelle ihmiselle?

En valitettavasti usko kyseisen vanhuksen olevan ainoa laatuaan. Ajattelen myötätunnolla myös hoitajien työtä tällaisessa tilanteessa. Tilanne on, mikä on, ei inhimillinen.

Antakaa tavalla tai toisella vanhusten tavata omaisiaan. Ulkona on lämmintä, pitkä pöytä väliin turvaetäisyydeksi ja edes yksi vierailija vanhusta kohti. Hoitolaitoksissakin elävät vanhukset ansaitsevat olla muuta kuin säilytettävä objekti.

M.P.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.