Lukijoilta

Lukijalta: YTK on varautunut kymmeniin tuhansiin uusiin päivärahahakemuksiin

Anne Savolainen
Kirjoittajan mielestä olisi tosiasioiden kieltämistä kuvitella, että massalomautukset koskisivat vain jonkun yksittäisen työttömyyskassan jäseniä.
Kirjoittajan mielestä olisi tosiasioiden kieltämistä kuvitella, että massalomautukset koskisivat vain jonkun yksittäisen työttömyyskassan jäseniä.

Reijo Korhonen oli huolissaan Yleinen työttömyyskassa YTK:lle tulevista kymmenistä tuhansista päivärahahakemuksista (TS 6.4.). Ymmärrämme huolen, mutta voimme kuitenkin hälventää sitä.

Parhaillaan YTK toimii normaalisti ja valmius käsitellä tulevaisuudessa merkittävä määrä päivärahahakemuksia on niin hyvä kuin se tässä poikkeustilanteessa voi olla. Suunnitelmamme tulevien kuukausien varalle alkavat olla valmiit ja henkilökuntamme on onneksi pysynyt terveenä.

Koronan vaikutukset ovat aiheuttaneet laajasti huolta myös jäsenistössämme, mutta olemme saaneet paljon myös kannustusta tulevan työtaakan tekemiseen. Kiitos siitä jokaiselle!

YTK alkoi valmistautua helmikuun lopulla pandemiakriisiin, koska arvioimme, että koronan saavuttaessa Suomen sillä tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia työllisyyteen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teimme jäsenillemme kaksi kyselyä, joista jälkimmäiseen vastasi yli 70 000 jäsentämme. Tulokset olivat huolestuttavia. 27 prosenttia ilmoitti tulevansa pian lomautetuksi ja työttömyysuhkaa koki jopa 58 prosenttia jäsenistämme.

Ymmärsimme nopeasti tulevan muutoksen mittakaavan. Päädyimme skenaarioon, jossa hakemusmäärissä mitattuna olemme saamassa hyvin nopeassa tahdissa eteemme kahden vuoden työt.

Jokainen ymmärtää, että tällaiseen muutokseen vastaaminen lyhyessä ajassa vaatii poikkeuksellisia ratkaisuja. Yhteiskunnat, yritykset tai yksilöt eivät ole voineet varautua näin laajaan kriisiin.

Lomautuksiin liittyvään lainsäädäntöön saatiin nopeasti aikaiseksi muutos, eli ne voidaan tehdä nyt entistä joutuisammin. TE-hallinnossa tehtiin muitakin nopeita lakimuutoksia byrokratian vähentämiseksi.

Työttömyyskassoille ei ole ollut valmisteilla lainsäädäntöä, joka auttaisi nyt tekemään työt nykyistä joutuisammin.

Mielestämme tuntuu ikävältä, että monimutkainen ja käsityötä vaativa työttömyysturvaprosessi muodostuisi nyt pullonkaulaksi ihmisten toimeentulolle. Sen vuoksi olemme halunneet vastuullisena yhteiskunnallisena toimijana nostaa aiheen esille.

Lakimuutokset olisivat voineet helpottaa jäsentemme tilannetta tulevina kuukausina. Omasta tarpeestamme muutosehdotukset eivät ole syntyneet.

Epidemian taltuttamiseksi Suomi on suljettu ja olisi tosiasioiden kieltämistä kuvitella, että massalomautukset koskisivat vain jonkun yksittäisen työttömyyskassan jäseniä. Olemme huolissamme kaikkien lomautettujen toimeentulosta.

Emme ole vain varoittaneet, vaan olemme ehdottaneet myös ratkaisuja. Monessa muussa maassa ongelma on ratkaistu siten, että työnantajat jatkavat osittaista palkanmaksua valtion tuella. Toinen ratkaisuehdotuksemme on ollut se, että ansiopäivärahan määrän laskemisessa ja työssäoloehdon kertymisen seuraamisessa siirryttäisiin poikkeuslailla kevennettyyn menettelyyn, jossa voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin tulorekisteriä ja automaatiota.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samaan aikaan olemme jo yli kuukauden ajan varautuneet tulevaan myös esimerkiksi rekrytoimalla uutta väkeä ja kehittämällä hakemuskäsittelyä.

Emme vielä tiedä, paljonko päivärahahakemuksia todella tulee, mutta vaarana on edelleen, että käsittelyprosessin henkilökeskeisyys aiheuttaa viivästymistä tehokkaassakin kassassa. Viivytykset voivat olla joitain kuukausia. Tulemme tekemään kaikkemme, että pysymme tässä aikataulussa.

Koronaepidemia tulee vahingoittamaan yhteiskuntaamme monin tavoin, mutta toivomme ja uskomme, että sen aikana olemme yhdessä pystyneet luomaan monia uusia ja kestäviä tapoja huolehtia suomalaisten hyvinvoinnista.

Ilona Kangas

asiakkuus- ja viestintäjohtaja

Yleinen työttömyyskassa YTK

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.