Lukijan kolumni

Väärin sammutettu – ja oikein

Tuomo Hirvonen
Tuomo Hirvonen

Kalevan pariskunnan Jemenin panttivankeudesta vapautumisen yhteydessä on usein toistettu entisen palopäällikön suuhun pantua sutkausta ”väärin sammutettu”.

Sitä käytti kansanedustaja Ilkka Kanerva televisiohaastattelussa, kun kehotti toimittajia katsomaan lopputulosta eikä puuttumaan mahdollisiin menettelyvirheisiin.

Sama ilmaisu löytyi Satakunnan Kansan pääkirjoituksesta, jossa kehuttiin panttivankidraaman onnellista päättymistä.

Sanonta ”väärin sammutettu” antaa ymmärtää, että tulipalon sattuessa pääasia olisi saada liekit tukahdutettua ja kyteminen loppumaan keinoista välittämättä. Usein vain käy niin, että asiantuntemattomuudella aiheutetaan tulipalon sammutuksessa enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Vuoden 1970 tienoilla syttyi erään linnakkeen puurakenteinen sotilaskoti tuleen. Kasarmialiupseeri antoi käskyn siirtää pumput laiturille ja panna tehot täysille.

Sitten hän määräsi hälytyskomennuskunnan varusmiehet letkujen päihin lykkäämään merivettä liekkeihin. Seinä saatiin kyllä sammumaan, mutta sotilaskoti kastui korjauskelvottomaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rannikkokanuunalla ampumaan koulutetut tykkimiehet ruiskuttivat vesitykillä nestettä rakennukseen sellaisella innolla, että nokinen lieju oli pursunnut ulos ovista ja ikkunoista.

Kuuluin huolto-osaston edustajana pääesikunnasta lähetettyyn ryhmään, jonka tehtävänä oli miettiä ratkaisua väliaikaiseksi sotilaskodiksi.

Paikalle saapunut kiinteistönhoitopiirin rakennusmestari väitti, että oikein sammutettuna vettä olisi tarvittu ehkä sata litraa ja seinä pystytty korjaamaan murto-osalla niistä kustannuksista, joita pilalle menneen rakennuksen purkaminen yksistään vaati.

Elettiin 1980-lukua, kun Kouvolan upseerikerho syttyi tuleen keskuslämmityspannun savupiipun halkeamasta. Liekit löivät korkealle katonharjalta ja uhkasivat levitä jo kerhorakennuksen pohjoispään vinttitiloihin ennen kuin palokunta ehti paikalle.

Ammattimiehet toimivat ripeästi. Muutaman minuutin kuluttua palo oli sammutettu. Sotilasläänin huoltopäällikkönä olin virkani puolesta tarkastamassa vahinkoja ja todistamassa, miten laajalta alueelta välikaton purut olivat hiiltyneet ja kattotuolit vahingoittuneet.

Siitä huolimatta pannuhuoneen vieressä sijainneissa ja juuri remontoiduissa wc-tiloissa ei näkynyt ainuttakaan nokista vesivanaa, mikä mielestäni olisi ollut merkki sammutetusta tulipalosta.

Kun ihmettelin tätä, sanoi palomestari pumpun mittarin osoittaneen, että sammutukseen oli käytetty kaikkiaan 80 litraa vettä. Se oli haihtunut kokonaan ilmaan sumusta, jota suunnattiin liekkeihin. Näin vettä ei ollut päässyt desilitraakaan välipohjan alla oleviin tiloihin.

Onnittelin palomestaria ja sanoin nyt vasta ymmärtäväni, mitä tarkoittaa tulipalon sammuttaminen väärin ja mitä oikein.