John Nurmisen säätiö on käynnistänyt kaksivuotisen Gypsum Initiative -hankkeen Itämeren fosforikuormituksen pienentämiseksi (TS 12.2.). Näin säätiö näyttää vihreää valoa Itämeren pysyvälle kuormittamiselle, sillä kipsikäsittely sitoo vain alle puolet uudesta kuormituksesta.

Tällainen on todellisuus Suomen pelloilla: ensin levitetään pelloille vesiliukoista väkilannoitefosforia, joka valuu vesistöjä rehevöittämään. Fosforilannoitteen valmistus tuottaa kipsijätevuoren. Nyt siitä päästään eroon, kun se levitetään sitomaan aiemmin levitetty fosfori. Käsittely on uusittava viiden vuoden välein.

Säätiöltä ilmeisesti puuttuu ymmärrys ongelman alkujuurista: nykyviljely on hävittänyt 70 vuodessa noin puolet peltojen humuksesta, jonka määrä on pudonnut kuudesta prosentista kolmeen. Humus puolestaan sitoo sata kertaa enemmän vettä ja ravinteita kuin mineraalimaa ja siksi humuskato nopeuttaa huuhtoutumista.

Humuskato merkitsee myös maan rakenteen rajua huononemista. Näin itse maa-aines on alkanut huuhtoutua, ja samalla huuhtoutuvat tietenkin siihen sitoutuneet ravinteet.

Peltomaiden rappeutuminen siis jatkuu nykymenolla väistämättömästi.

Tilanteen korjaaminen vaatii todellisuuden tunnustamista.

Ravinnevalumat loppuvat vain väkilannoitteiden käytön lopettamisella. Rakennevaurioiden korjaaminen onnistuu vain paluulla maatalouden juurille eli monipuolisiin viljelykiertoihin.

Edellä luettelemieni yksinkertaisten tosiasioiden jatkuva kieltäminen tai vähättely merkitsee, että Itämeren tila huononee jatkuvasti.

John Nurmisen säätiöllä on vakavan itsetutkiskelun paikka. Jatkaako näennäissuojelua vai tarttuako härkää sarvista? Kuormitus loppuu vain lopettamalla kuormittaminen. Tämä ei ole kehäpäätelmä vaan fakta.

Seppo Lohtaja

luomukonkari, Uusikaupunki