Turun Sanomat (21.1.2020) toi ansiokkaasti esille unihäiriöiden moninaisuuden ja yleisyyden ja toisaalta unilääketieteen koulutuksen vähäisyyden ja pirstaleisuuden. Terveydenhuollon ammattilaisten peruskoulutuksessa unihäiriöitä käsitellään valitettavasti vain joitakin tunteja huolimatta useiden näiden häiriöiden kansantautiluonteesta.
Valtioneuvoston asetuksella Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille määrättiin 1.1.2018 lähtien kansallinen koordinaatiovastuu uni- ja vireystilahäiriöiden sekä hengitysvajeen diagnostiikasta ja hoidosta.
Tyksin, Satasairaalan ja Vaasan keskussairaalan sekä Turun yliopiston muodostama verkostomainen Uni- ja hengityskeskus on nyt toiminut reilut kaksi vuotta ja laatinut yhdessä kansallisten koordinaatioryhmien kanssa ohjeita ja osaamisvaatimuksia terveydenhuollon eri ammattiryhmille.
Uni- ja hengityskeskus järjestää korkeatasoista koulutusta terveydenhuollon ammattilaisille. Toivottavaa toki olisi, että Suomessa olisi koulutusohjelma muunmuassa sairaanhoitajille. Koulutusohjelmaa ollaankin valmistelemassa. Tyksin Uni- ja hengityskeskuksen nettisivuilla on tietoa myös kansalaisille.
Tammikuussa uniapneasta Tyksissä järjestetty yleisöluentotilaisuus keräsi kaksi isoa luentosalia täyteen ja lisäksi etäyhteyden kautta kuulijoita Raumalle, Poriin ja Vaasaan yhteensä yli 500.
Turun Sanomien artikkelissa tuodaan esille huoli uniasiantuntijana esiintymisestä ilman asianmukaista koulutusta olipa kyse sitten lääkäreistä tai hoityön ammattilaisista, saati muun kuin terveydenhuollon koulutuksen saaneista henkilöistä. Tällainen valeasiantijuus saattaa pahimmillaan vaarantaa potilaan oikeusturvaa.
Suomen Lääkäriliitto on puuttunut unilääkäri-tittelin harhaanjohtavaan käyttöön muun muassa lääkäripalvelujen markkinoinnissa. Artikkelissa mainittu unilääketieteen erityispätevyys edellyttää erikoislääkärin tutkintoa jollakin erikoisalalla, kahden vuoden käytännön työskentelyä unihäiriöitä hoitavana lääkärinä, tiettyä määrää teoreettista koulutusta sekä valtakunnallisen kirjallisen ja suullisen tentin hyväksyttyä suorittamista.
Unilääketieteen erityispätevyys antaa pääsääntöisesti valmiudet hoitaa nimenomaan oman peruserikoisalan unihäiriöitä ja yleiskäsityksen muiden erikoisalojen piiriin kuuluvista unihäiriöistä. Lääkäriliiton ohjeistuksen mukaisesti lääkärin tulisikin aina unilääketieteen erityispätevyys-nimikettä käyttäessään ilmoittaa myös varsinainen erikoisalansa. Ilman unilääketieteen erityispätevyyttäkin toki osa lääkäreistä on omaan erityismielenkiintoonsa pohjautuen perehtynyt peruskoulutustaan syvemmin unihäiriöihin.
Uni- ja vireystilahäiriöiden – kuten useiden muidenkin sairauksien – diagnostiikassa keskeistä on potilaan huolellinen haastattelu ja oireiden kartoitus sekä lääkärin tekemä niin sanottu kliininen tutkimus. Turun Sanomien kirjoituksessa mainitaan, että potilaan haastattelun jälkeen ”on vuorossa laaja unitutkimus”. Tämä antaa haarhaanjohtavan kuvan unipolygrafian eli niin sanotun laajan unirekisteröinnin tarpeellisuudesta.
Kahden yleisimmän unihäiriön, unettomuuden ja uniapnean, Käypä hoito -suositukset eivät tällaista suosittele. Uniapnean diagnostiikassa riittää haastattelun, kliinisen tutkimuksen ja muita sairauksia poissulkevien verikokeiden lisäksi lähes poikkeuksetta kotona tehtävä yöpolygrafia eli niin sanottu suppea unirekisteröinti.
Unirekisteröinti tulisi aina arvioida silmämääräisesti eikä luottaa pelkästään laitteen automaattianalyysiin. Automaattianalyysi antaa sekä virheellisiä unihäiriön diagnooseja että jättää huomiotta todellisia unihäiriöitä.
Aikuisten unettomuuden tai esimerkiksi levottomat jalat -oireyhtymän diagnostiikassa unirekisteröintejä ei yleensä tarvita. Laajaa unirekisteröintiä tarvitaan lähinnä tiettyjen harvinaisten unihäiriöiden sekä pikkulasten uniapnean ja tiettyjen muiden unihäiriöiden diagnostiikassa.
Unirekisteröinnit ovat hyödyllisiä diagnostiikassa oikein käytettyinä. Resursseja ei kuitenkaan pidä käyttää turhiin tutkimuksiin, olipa maksajana sitten julkinen terveydenhuolto, vakuutusyhtiö tai yksittäinen potilas.
Tarja Saaresranta
Ma, professori, Uni- ja hengityskeskuksen koordinoiva johtaja,
keuhkosairauksien erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys
Salla Lamusuo
LT, ylilääkäri
neurologian erikoislääkäri, unilääketiteen erityispätevyys
Juha Markkula
LT, apulaisylilääkäri
psykiatrian erikoislääkäri, unilääketieteen erityispätevyys
Irina Virtanen
Dosentti, apulaisylilääkäri
kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, unilääketiteen erityispätevyys
