Lukijoilta

Lukijalta: Vanhempi, olethan tietoinen siitä, missä ja miten lapsesi viestii kännykällään?

JANE ILTANEN
Kirjoittajien mielestä lapsille on hyvä kertoa, mitä somessa voi jakaa ja mistä asioista pitää ilmoittaa aikuiselle.
Kirjoittajien mielestä lapsille on hyvä kertoa, mitä somessa voi jakaa ja mistä asioista pitää ilmoittaa aikuiselle.

WhatsApp-sovellus on toimiva kanava yhteydenpitoon ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoon. Sovellusta käyttävät niin lapset, nuoret kuin vanhemmatkin.

WhatsApp-ryhmissä piilee kuitenkin ilmiö, joka huolestuttaa monia vanhempia, lasten kanssa työskenteleviä aikuisia sekä useaa lasta ja nuorta itseään.

Yhä nuoremmat lapset saattavat kuulua WhatsApp-ryhmiin, joissa on riski altistua materiaaleille, jotka eivät heille kuulu eivätkä sovi. Materiaalia on saatavilla runsaasti ja helpommin kuin ennen, ja some tuo huomattavasti uusia ulottuvuuksia siihen, miten tieto lasten ja nuorten keskuudessa leviää.

On olemassa ryhmiä, joihin jokainen ryhmäläinen voi lisätä kavereitaan ja tuttujaan. Joissain WhatsApp-ryhmissä on lukuisia jäseniä, jotka eivät reaalimaailmassa tunne toisiaan. Näihin ryhmiin voi päästä esimerkiksi ryhmän ylläpitäjän jollakin toisella alustalla jakaman linkin kautta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Usein näihin ryhmiin löytävät myös henkilöt, joiden mielestä on hauskaa jakaa esimerkiksi seksuaaliväkivaltaista materiaalia lapsista tai teloitusvideoita Lähi-idästä.

Koska ryhmän jäsenistä ei pidetä mitään kontrollia, jäsenenä voi olla myös alakouluikäisiä lapsia. Yksi saattaa rohkeasti kertoa asiattomuuksista vanhemmilleen, toinen jää miettimään näkemäänsä yksin, kun taas joku tallentaa materiaalin ja jakaa sitä omissa yhteisöissään esimerkiksi koulussa.

Osalle materiaalit aiheuttavat suurta hämmennystä sekä ahdistusta, jota lapsen on hyvin vaikea sanallistaa.

Kehitystasoon nähden esimerkiksi liian aikainen seksin näkeminen saattaa pelottaa ja järkyttää, eikä lapsi pysty käsittelemään näkemäänsä. Lapsi voi ajatella, että kyse on jostain salaisesta ja vähän nolostakin jutusta, mikä tekee kertomisesta vaikeampaa.

Porno saattaa näyttää lapsen silmin väkivallalta ja antaa vääränlaisia käsityksiä seksistä.

Kun lapset altistuvat materiaalille, jota he eivät ymmärrä, he reagoivat siihen eri tavoin. Joillain lapsilla reagointi näkyy ulospäin esimerkiksi keskittymisvaikeuksina tai levottomuutena, joka ilmenee muun muassa seksuaalissävytteisillä kommenteilla, joita kirjoitetaan toisille omissa yhteisöissä. Se, mitä lapsille kuulumaton aineisto aiheuttaa on yksilöllistä, mutta ikätaso ja kehitys huomioiden ilmiö on otettava vakavasti.

Lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (1. luvun 1. pykälä) perustuen vanhemmalla on oikeus valvoa lapsensa toimintaa, jos se on tarkoituksenmukaista lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Jos vanhemmalla on perustellusti herännyt huoli lapsesta ja tämän hyvinvoinnista, on vanhemmalla tarvittaessa oikeus valvoa puhelimen käyttöä. Tämä ei tarkoita säännöllistä puhelimen tarkistamista, koska lapsellakin on oikeus omaan yksityisyyteensä ja viestintäsalaisuuteensa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vanhemmalla tulee olla kärsivällisyyttä keskustella lapsen kanssa ja perustella oma huolensa, jolloin lapsen on helpompi ymmärtää, miksi näin toimitaan.

Vanhempien ja lasten välisen luottamuksen edellytyksenä on avoimuus, jolloin lapsi voi itse kertoa epäilyttävistä yhteydenotoista. Puhelimen tarkastaminen salaa ei ole hyvä taikka suositeltava vaihtoehto luottamuksen säilyttämiseksi.

Vanhemman on myös hyvä muistaa, että lasta ei saa lähteä tuomitsemaan tai häpäisemään tilanteessa, jossa lapsen puhelimesta löytyy jotakin huolestuttavaa.

Verkkomaailmassa pätevät vanhemmille samat ohjeet, kuin reaalimaailman valvonnassa – pienemmän lapsen tekoja ja menemisiä pitää valvoa tarkemmin kuin vanhemman lapsen, jolle pitää antaa mahdollisuus myös itsenäistymisen harjoitteluun aikuisuuden lähestyessä.

Koemme, että lasten netin käyttöön toimiva apu olisi lasten ja vanhempien ohjeistus sekä tiedottaminen riittävän varhain. Vanhempien ja koulun tulisi puhua entistä enemmän lapsille netin pelisäännöistä rakentavaan sävyyn, ei tuomitsevasti.

Lapsille on hyvä kertoa, mitä voi jakaa ja mistä asioista pitää ilmoittaa aikuiselle.

Toivomme, että vanhemmat pyrkisivät aktiivisesti olemaan tietoisia siitä, mihin ryhmiin ja yhteisöihin heidän lapsensa kuuluvat, sekä millaista kirjoittelua ryhmässä on. Kun asioista on puhuttu kotona jo etukäteen, lapsen kynnys kertoa hämmentävästä materiaalista aikuiselle madaltuu ja sekä lapsen että vanhemman on helpompi keskustella aiheesta uudestaan.

Karoliina Kallio

koordinaattori, KM

Linkki-toiminta, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuomas Lindholm

vanhempi rikoskonstaapeli

Lasten ja nuorten tutkintayksikkö / Seksuaalirikokset

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Kaurapuuro
Yksinkertainen ratkaisu tähän
Kännykkäliittymän omistaja // avaajan pitää olla täysi-ikäinen. Älykännykkä ei kuulu lapselle. Ikäraja 15-vuotta tai jos tästä ei säädetä lakia niin huoltaja ei osta kännykkää eikä avaa liittymää alle 15-vuotiaalle joka on jo rikosoikeudellisessa vastuussa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.