Lukijoilta

Lukijalta: Valtakunnansyyttäjän toiminnalla oudot tavoitteet

TS/Jori Liimatainen
Kirjoittajan mielestä poliisien tietolähteiden rekisteröintiasia ei vaadi enää jatkokäsittelyä oikeudessa.
Kirjoittajan mielestä poliisien tietolähteiden rekisteröintiasia ei vaadi enää jatkokäsittelyä oikeudessa.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on valittanut hovioikeuteen ylintä poliisijohtoa koskevassa asiassa, jossa on kysymys Helsingin poliisin tietolähdetoiminnasta vuosina 2008–2013.

Helsingin käräjäoikeus vapautti ko. poliisijohtajat kaikista syytteistä pitkän ja perusteellisen esitutkinnan ja oikeudenkäynnin jälkeen. Poliisijohtajille vaaditaan valtakunnansyyttäjän toimesta enintään neljän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta tai ankaraa sakkorangaistusta.

Oikeudenkäynti sai alkunsa Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion toiminnan rikostutkinnasta ja oikeudenkäynneistä. Lyhyesti sanottuna on kysymys poliisin käyttämien tietolähteiden, usein ns. ”vasikoiden”, kirjaamisesta muistiin. Näitä koskevaa tietolähteiden rekisteröintiä ei siihen aikaan ollut lakiin selvästi kirjattuna. Muun muassa tähän perustuu myös käräjäoikeuden päätös syytteiden hylkäämisestä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykyinen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi 8.2. Ylen ykkösaamun haastattelussa, että kaikki poliisin tietolähteiden käyttöä ja rekisteröintiä koskevat asiat on tarkoin selvitetty ja tehty tarvittavat muutokset ja varmistettu lainmukainen toiminta ja tarvittava kontrolli poliisin kaikessa toiminnassa.

Poliisiylijohtaja Kolehmainen ei tietenkään ottanut mitään kantaa itse syyteasiaan. Siitä tulee päättämään Helsingin hovioikeus.

Huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion rikosoikeudenkäynti on ollut Suomessa poikkeuksellinen ”vuosisadan rikosjuttu”. Se on myös vaatinut valtavan määrän tutkintaresursseja ja työaikaa niin keskusrikospoliisista, syyttäjältä kuin tuomioistuimelta. Samalla se on johtanut edellä tarkoitettujen poliisin toimintaprosessien ja -tapojen perusteelliseen selvittämiseen ja jo tehtyihin muutoksiin ja korjauksiin.

Mitkä ovat valtakunnansyyttäjän motiivit ja tavoitteet tämän syyteasian pitkittämisessä? Koko poliisin komentoketjun syyttäminen tässä vanhassa asiassa on jo alusta alkaen ollut ylimitoitettua ja kohtuutonta.

Erityisen outoa on se, että syytettyjen penkille joutuivat jo eläkkeelle siirtynyt poliisiylijohtaja Mikko Paatero ja keskusrikospoliisin johtaja Robin Lardot. Heillä ei ole ollut mitään tekemistä eikä valvontavelvollisuutta tietolähteiden rekisteröinnissä Helsingin huumepoliisiyksikössä.

Koko poliisin komento­ketjun syyttäminen tässä vanhassa asiassa on jo alusta alkaen ollut ylimitoitettua ja kohtuutonta.

Virasta pidättämiset pitkän esitutkinnan ja oikeuskäsittelyn ajaksi ovat myös olleet täysin kohtuuttomia seurauksia.

Tietolähteiden rekisteröintiin liittyvät epäkohdat on kaikilta osiltaan korjattu. Rikolliseen toimintaan syyllinen Jari Aarnio on saanut pitkät tuomiot. Kenenkään muun kohdalla ei ole mitään näyttöä virkavelvollisuuden rikkomisesta saatikka mistään muustakaan virkarikoksesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käräjäoikeus on antanut päätöksensä asiaan nähden suhteettoman pitkän ja valtavan esitutkinta- ja tuomioistuintyötuntien määrän vaatineessa jutussa.

Voi hyvällä syyllä kysyä ja ihmetellä, eikö valtakunnansyyttäjällä ole tärkeämpää ja tähdellisempää tekemistä? Varsinkin kun on hyvin tiedossa maamme poliisin ja tuomioistuinten vaikea resurssipula rikosten selvittämisessä ja rikosjuttujen tuomitsemisessa.

Parhaillaan on esitutkinnassa ja syytevaiheessa kaikkien aikojen laajin huumerikosjuttu, joka on vaatinut ja tulee vaatimaan erittäin paljon työtä ja aikaa niin poliisilta, keskusrikospoliisilta, syyttäjiltä kuin tuomioistuimiltakin.

Ikävästi alkaa vaikuttaa siltä, että hovioikeuteen valittamisen pääsyynä on ollut valtakunnansyyttäjän kokema arvovaltatappio käräjäoikeudessa. Muuta perustetta valittamiselle on mahdotonta ymmärtää.

Poliisin tietolähteiden rekisteröinti ei enää jatkokäsittelyä vaadi. Suomen kansainvälisesti arvostetuille ja hyvää työtä tekeville poliisivoimille on annettava työrauha ja myös vaativan työn edellyttämät lisävirat ja toimintaresurssit.

Risto Kapari

sosiaalineuvos (eläkkeellä), OTK

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Oppiok
Kohtuutonta
Olen samaa mieltä. Arvotappio motiivina.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.