Lukijalta: Julkisen vallan huolehdittava työntekijöitä koskevista vastuistaan
Englannissa on viime aikoina herättänyt keskustelua työuupumuksesta itsemurhan tehneen, julkisessa terveydenhoidossa palvelleen lääkärin tapaus.
Hän oli erikoisalansa ainoa lääkäri työpaikassaan. Anomuksista huolimatta hän ei ollut saanut avustavia asiantuntijoita avukseen, vaan joutui virkansa vaatimuksien täyttämiseksi toimimaan suuren ylityötaakan rasittamana aina itsemurhaan johtaneessa työuupumuksessa.
Nyt omaiset ovat haastaneet tämän julkisen työnantajan oikeuteen itsemurhan aiheuttamisesta.
Tämä on Suomessakin otettava vakavasti. Jos virkamiestä ei tueta niin, että hän pystyy tehtävänsä hoitamaan lakien tai muitten asetettujen määräysten vaatimalla tavalla, työnantaja voidaan asettaa vastuuseen.
Tämä tapahtuu sairauden- ja terveydenhoidon tehtävissä, jos henkilökuntaa tai välineistöä ei myönnetä tarpeeksi. Silloin tilanteesta kärsinyt potilas, hänen vanhempansa tai muu tilanteesta kärsinyt taho voi vaatia korvausta. Jos ei potilasaikaa saada ajoissa, jos lääkärillä ei ole tarpeeksi potilaskäyntiaikaa, jos lääkärillä ei ole kaikkia tarpeellisia välineitä (röntgeniä, ultraäänilaitetta, lääkkeitä jne).
Tämä tapahtuu esimerkiksi koulutyössä, jos oppilas kärsii siitä, ettei opettaja ei pysty käyttämään häneen tarpeeksi aikaa (esimerkiksi jos oppilas ei saavuta peruskoulussa säädettyjä tavoitteita – opi lukemaan, laskemaan, kirjoittamaan jne.), jos opettajaa rasitetaan liikaa jne.
Aina siis, kun eduskunta, hallitus tai muu taho antaa määräyksiä, mitä työtekijöiden tulee viroissaan tehdä tai saavuttaa, pitää saman tahon myös varmistaa, että työntekijällä on mahdollisuus tehdä työnsä vaatimusten mukaisesti.
Eli ei ylityöllistettyjä, työtoverien tai työvälineiden vajauksesta kärsiviä työntekijöitä. Jos opetussuunnitelmissa on määrätty tavoitteita, on varmistettava, että työolosuhteet mahdollistavat tavoitteet.
Myös Suomessa huonoa kohtelua julkisen työnantajatahon edustajilta kohdanneet henkilöt tai heidän edustajansa tulevat enenevässä määrin valveutumaan ja vaatimaan etujaan.
Kun julkinen valta huolehtii vastuistaan, saadaan parempia terveydenhoidon, opetuspuolen ja muiden alojen tuloksia. Silloin Pisa-tutkimuksissakin päästään taas parempiin tuloksiin, kansanterveys nousee ja ihmiset alkavat luottamaan politiikkoihin.
Pertti Widén