Lukijoilta

Lukijalta: Turun talous on saatava tasapainoon ennen uusia kalliita hankkeita

Veijo Lindgren
Uusia kalliita hankkeita voi kirjoittajan mukaan tuoda Turussa harkiten esille vasta sitten, kun talous on tasapainossa. Kuvassa rakennetaan Logomon siltaa.

Turkulaisena veronmaksajana olen hyvin huolissani siitä, miten meidän yhteisiä verorahojamme käytetään. Esimerkiksi Turun uusi talousjohtaja kertoi TS:n jutussa (12.1.), että uusia kalliita hankkeita voidaan hyväksyä, koska investoinnit jakautuvat usealle vuodelle ja koska korko on tällä hetkellä nollassa.

Että mitä? Näinkö meidän veronmaksajien rahoja käytetään? Voidaan siis julistaa kulutusjuhlat alkaneeksi velkarahalla ja yhtenä Suomen velkaisempana kuntana. Voiko lopputuloksena olla muuta kuin verojen korotuksia tulevina vuosina, ei voi.

Verovaroja pitäisi mielestäni käsitellä aivan kuin ne olisivat päättäjien omia rahoja.

On helppo leikata kaupungin kuluista esimerkiksi 5 prosenttia ja lisätä maksuja 5 prosenttia, sen pystyy tekemään kuka tahansa.

Kaupungin haaste on saada Turkuun lisää hyvätuloisia veronmaksajia, lapsiperheitä, työssäkäyviä aikuisia, eläkeläisiä, uusia yrityksiä jne. Mitkään kaupungin suunnitelluista hankkeista eivät tätä edistä, ei turhat raitsikat (vaikka vihreät yrittävät muuta väittää), ei musiikkitalo, ei turha torin paviljonki, ei turha uusi demokratiatalo jne.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vanhoja kaupungin rakennuksia ja kouluja voidaan toki kunnostaa ja kehittää terveyspalveluita ja vanhuspalveluita houkuttelemaan uusia veronmaksajia muuttamaan Turkuun.

Verovaroja pitäisi mielestäni käsitellä aivan kuin ne olisivat päättäjien omia rahoja.

Jos taloudessa ei muuten onnistuta, niin pitäisi tehdä kovia päätöksiä. Esimerkkinä muutama ehdotus:

Välitön kielto kaikille kaupungin maksamille ulkomaan matkoille, kaikkien kokouspalkkioiden puolittaminen, lisätään tarjottavaa tonttimaata eikä pihtailla rakennusoikeuksien kanssa, vaan annetaan ihmisten rakentaa sen kokoisia taloja kuin on varaa.

Virkamiesjohdon vapaaehtoinen palkkojen alennus, esimerkiksi 20 prosenttia, koska me turkulaiset veronmaksajat nekin palkat maksamme.

Jos mikään muu ei auta, niin pitää vähentää kaupungin työntekijöitä. Niin muissakin yrityksissä tehdään, kun rahat ei riitä ja tehdään koko ajan tappiota.

Sitten kun talous on tasapainossa, niin uusia hankkeita tuodaan harkiten esille, ei ennen.

Vaan eipä taida löytyä nykyisellä kokoonpanolla Turusta niin vahvaa johtajaa tai poliitikkoa, joka näitä vaikeita päätöksiä pystyisi tekemään tai ehdottamaan, vai löytyykö?

Jukka Löyttyniemi

KTM

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Eetu Nimi
Ei voi saada kuntoon
Kirjoittajan vaatimuksessa on logiikkavirhe. Taloutta ei voi saada kuntoon epäkelvolla kaupunkirakenteella, eikä epäkelpoa kaupunkirakennetta voi korjata ilman investointeja.

Tärkeää on vain se, että valitaan asiantilaa korjaavia investointeja, sen sijaan että investoidaan aineetonta lisäarvoa tuottaviin laitoksiin. Nekin ovat tärkeitä, mutta ne eivät muuta kaupunkia rakenteellisesti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Bongou
Terveydenhuollon kalliit neliöt
Niin kaatui se kuuluisa psykiatrinen sairaalarakennus osittain, ei ollut rahaa eikä mahdollisuutta. Samaan aikaan on varaa maksaa isoja summia täyshomeisille neliöille joissa henkilökunta sairastaa. Useita erillisiä yksiköitä vanhoissa tiloissa joissa ei toteudu edes työturvallisuus. Niin on kaatunut monet peruskorjaukset, vanhustenhuolto on kriisiss ja päiväkotipaikka voidaan tarjota aivan mistä vain. Jos väki voi huonosti, sosiaali ja terveysmenot kasvavat eikä veronmaksajia ole. Ei ole palveluiden käyttäjiä kun ei ole rahaa. Turun liikkeet ovat kärsineet asiakaskadosta. Autoja ei saa parkkiin joten mielummin jättää kaupungin palvelut käyttämättä. Turku on suunniteltu vain pyörillä ja busseilla asioiville lähellä asuville ja tervejalkaisille. Esteettömyys on myös pielessä monissa paikoissa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Masa Pasa
Veronmaksajia
Kirjoittaja listaa koko joukon hankkeita, joiden toteuttaminen on oikeastaan jo päätetty ja on sitä mieltä, että mikään näistä ei houkuttele uusia veronmaksajia. Mistä sen tietää, ehkä houkuttelevat, ehkä eivät. Toivottavasti edes pitävät ne nykyiset veronmaksajat. Nuoret ja koulutetut jäävät ja muuttavat mieluummin kaupunkiin, jossa panostetaan heihin ja heidän mahdollisuuksiin elää hyvän veronmaksajan elämää.

Lainaus kirjoittajalta: "Vanhoja kaupungin rakennuksia ja kouluja voidaan toki kunnostaa ja kehittää terveyspalveluita ja vanhuspalveluita houkuttelemaan uusia veronmaksajia muuttamaan Turkuun."

Toimivat vanhuspalvelut ovat toki tärkeitä, mutta ketä ne houkuttelevat? Vanhuksia. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta vanhukset ovat kuluerä, eivät he ole tuottavia veronmaksajia. Jo nyt Turku huolehtii lähialueiden vanhuksista ja sairaista, naapurikunnat porskuttavat vailla tätä kuluerää.

Olisiko nyt niin, että Löyttyniemi haluaa rakentaa Turusta saattohoitokaupungin, jossa panostetaan hänen ikäpolveensa kaupungin kehittämisen kustannuksella?