Lukijalta: Arvovaltaista tukea eutanasialainsäädännölle
Ennen joulua eutanasialainsäädäntö sai vahvaa tukea arvovaltaiselta taholta, kun pääministeri Sanna Marin ilmaisi tukensa lainsäädännölle Aamulehden haastattelussa 23.12. 2019. Hän totesi näin:
"Olen pitkään ollut sitä mieltä, että Suomessa pitäisi olla eutanasialainsäädäntö. Pitää kuunnella ihmisiä, jotka ovat parantumattomasti sairaita ja joilla on kipuja ja jotka toivovat, että heillä olisi oikeus päättää omasta elämästään ja kuolemastaan. Mielestäni heidän tahtoaan pitäisi kunnioittaa. Hyvä saattohoito ja mahdollisuus eutanasiaan eivät sulje toisiaan pois. Molempia tarvitaan."
Loppuvuodesta julkaistiin myös Itä-Suomen yliopistossa väitöstutkimus, jonka mukaan lähes puolet papeista suhtautuu eutanasiaan myönteisesti, mutta enemmistö papeista ei kannata eutanasiaa kuitenkaan lainsäädäntöön.
Väitöstutkimuksen tulos on yllättävä, sillä voinee todeta, että "muutoksen tuulet” ovat saapuneet kirkon piiriin myös tässä asiassa. Perinteisesti kirkko on jyrkästi ainakin virallisesti vastustanut kaikenlaista kuolinapua.
Löytyisikö siihen poliittista tahtotilaa onkin sitten oma kysymyksensä.
Väitöstutkimus osoittaa kuitenkin ristiriitaisuutta pappien suhtautumisessa eutanasiaan, sillä jopa runsas kolmannes papeista hyväksyisi eutanasian itselleen kestämättömässä kivussa.
Hyvä kysymys on se, että miksi ei voisi hyväksyä sitä ihan kaikkien niiden ihmisten kohdalla, joita asia henkilökohtaisesti koskettaa ja jotka haluavat itse turvautua eutanasiaan? Eikö se olisi oikeudenmukaista ja tasa-arvoista?
Joulukuussa julkaistiin myös suositukset palliatiivisen hoidon ja saattohoidon palvelujen tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Suosituksilla pyritään siihen, että palliatiivinen hoito turvataan jokaiselle sitä tarvitsevalle.
Hintalappua suosituksille ei ole tiedossa.
Suositusten riittävyys on kyseenalainen ja niinpä pohdinnassa onkin lainsäädännöllinen sitovuus. Löytyisikö siihen poliittista tahtotilaa onkin sitten oma kysymyksensä.
Sosiaali-ja terveysministeriön Elämän loppuvaiheen hoito -asiantuntijatyöryhmä tulee antamaan esityksensä vuonna 2021. Myös eutanasialaki on työryhmän käsittelyssä mukana.
Kari Viholainen
puheenjohtaja, Exitus ry
Sosiaali-ja terveysministeriön Elämän loppuvaiheen hoito -asiantuntijatyöryhmän jäsen