Lukijalta: Eurooppalaiset tuntevat huonosti EU:n perusoikeuskirjan ja sen takaamat oikeutensa

Euroopan unionin perusoikeuskirjasta tuli oikeudellisesti sitova lähes päivälleen tasan kymmenen vuotta sitten. Vaikka perusoikeuksien merkitys Euroopan unionissa oli voimistunut hiljalleen jo pidemmän aikaa, vasta joulukuun ensimmäisenä päivänä 2009 hyväksytyllä Lissabonin sopimuksella Euroopan unionin perusoikeuskirja sai saman oikeudellisen arvon kuin EU:n perussopimuksilla on.

Tuo hetki on ratkaiseva käänne perusoikeuksien oikeudellisen aseman ja merkityksen vahvistumisessa Euroopan unionissa ja sen poliittisessa kehityksessä. Perusoikeuskirjan määräykset alkoivat tuosta hetkestä lähtien velvoittaa paitsi EU:ta myös jäsenvaltioita EU-oikeuden soveltamisalalla.

Perusoikeuskirjan voima piilee nimenomaan sen oikeudellisesti sitovassa luonteessa – se ei ole pelkästään poliittinen julistus, vaan osa EU:n suoraan sitovaa oikeutta.

EU-oikeuden soveltamisalalla perusoikeuskirjaa tulee soveltaa suoraan sellaisenaan kaikkien EU:n jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, viranomaistoiminnassa ja kansallisessa lainvalmistelussa. Näin se pystyy tarjoamaan myös yksilöille oikeuksia, joihin nämä voivat vedota suoraan.

Unionin tasolla perusoikeuskirjan oikeudellisen sitovuuden vaikutukset näkyivät alkujaan selvimmin ensin EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

Ennen vuotta 2009 EU-tuomioistuin arvioi perusoikeuksia ja niiden käytännön vaikutuksia vain joissakin yksittäisissä tuomioistuintapauksissa ja niissäkin varovaisin sanakääntein.

Tällä hetkellä perusoikeuskirjaan vedotaan kuitenkin jo noin joka kymmenessä EU-tuomioistuimen ratkaistavana olevassa asiassa eikä tuomioistuin ole arkaillut arvioida sen enempää jäsenvaltioiden kuin unionin omankaan säädännön suhdetta perusoikeuskirjan tarjoamaan suojaan nähden. Tämä oikeuskäytäntö on heijastunut myös unionin lainsäädäntöön.

Esimerkiksi tietosuojamaailmasta jo monelle tutuksi tullut "oikeus tulla unohdetuksi" perustuu alun perin EU-tuomioistuimen vuonna 2014 antamaan tuomioon, jonka seurauksena kyseinen oikeus sisällytettiin myöhemmin myös EU:n yleiseen tietosuoja-asetukseen.

Perusoikeuskirja on myös moderni perus- ja ihmisoikeusasiakirja, joka sisältää laajasti sekä traditionaalisia kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia että sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia. Niihin sisältyvät muun muassa ikään perustuvan syrjinnän kielto ja ympäristönsuojelu.

Lisäksi perusoikeuskirjassa on joukko uudempia oikeuksia, joille ei löydy vastinetta useistakaan ihmisoikeusasiakirjoista edes globaalilla tasolla. Näihin lukeutuvat muun muassa kloonauksen kielto ja oikeus hyvään hallintoon.

Perusoikeuskirja edustaa EU:n integraatiokehityksen siirtymää ensisijaisesti taloudellisesta toimijasta unioniksi, jonka keskiössä ovat sen kansalaiset.

Lähes paradoksaalista on kuitenkin se, että Euroopan komission hiljattain julkaiseman raportin mukaan vain yksi kymmenestä vastaajasta tiesi, mikä perusoikeuskirja on. Suurin osa eurooppalaisista ei vielä tunne perusoikeuskirjaa eikä ole siten tietoisia kaikista niistä oikeuksista, joita unionin oikeus heille takaa.

Perusoikeuskirjan merkitys on vahvimmillaan nimenomaan kansallisten viranomaisten, lainvalmistelijoiden ja -säätäjien sekä tuomioistuinten toiminnassa.

Lisäksi kansalaisjärjestöt, ihmisoikeuspuolustajat ja lakimiehet ovat käytännössä usein lähimpänä ajamassa ja puolustamassa yksilöiden oikeuksia ja siksi otollisessa asemassa vetoamaan perusoikeuskirjan takaamiin oikeuksiin.

Perusoikeuskirjan johdanto-osa päättyy juhlalliseen virkkeeseen, jonka mukaan "nämä oikeudet tuovat mukanaan vastuuta ja velvollisuuksia sekä muita ihmisiä että koko ihmiskuntaa ja tulevia sukupolvia kohtaan".

Perusoikeuskirja on tarkoitettu paitsi ohjaamaan kaikkea EU:n toimintaa myös antamaan yksilöille enemmän ja vahvempia oikeuksia.

Sonya Walkila

oikeustieteen tohtori, lainsäädäntöneuvos

oikeusministeriö