Lukijoilta

Lukijalta: Suomen lipun mittasuhteet hukassa

Kalle Ipatti
Kirjoittajan mielestä on häpeällistä, ettei urheilujärjestöissä eikä Puolustusvoimissa vieläkään tiedetä, mitkä ovat Suomen lipun mitat/suhteet.

Itsenäisyyspäivän lähestyessä näemme runsaasti aitoja siniristilippuja liehumassa sekä feikkitunnuksia lipusta esimerkiksi Puolustusvoimien edustajien hihamerkkeinä (kuva artikkelissa Simulaattorin kautta metsään, TS 19.11.).

Kautta aikojen maatamme edustavien urheilijoiden hihassa on ollut esimerkiksi hiihtoliiton tunnuksen lisäksi Suomen lippua kuvaava merkki. Juha Miedon hiihtäessä Insbruckin talviolympialaisissa vuonna 1976 hänelläkin oli tälläinen feikkitunnus ja niin näyttää olevan nykyisilläkin hiihtäjillä.

Kenellä mahtaa olla oikea lippulogo? Ei ainakaan vammaisurheilijoilla eikä karatejoukkueella.

On mielestäni häpeä, ettei urheilujärjestöissä eikä Puolustusvoimissa vieläkään tiedetä, mitkä ovat Suomen lipun mitat/suhteet, vaan näitä valelippuja on kylvetty vuosia esimerkiksi hihamerkkeinä virka- ja edustusasuihin.

Nyt kun poliisitkin haluavat asusteisiinsa lippulogon (mikäli sille vielä tilaa löytyy) tunnukseksi osoittamaan edustamaansa Suomen valtiota, niin tehkää se lippu sitten oikeilla mitoilla.

Itse opin ne ulkoa jo kansakoulussa 1950-luvulla, kun itsenäisyyspäivän kunniaksi piirsimme lippua värikynillä ruutupaperille. Ja suhteet ovat edelleenkin vaakasuunnassa 5:3:10 ja pystysuunnassa 4:3:4.

Olli E. S. Ojala

Kaarina

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
S.F.
Lisää lippuasiaa
Itseäni häiritsee puolestaan se, että suruliputuksessa lippu on nykyään pääsääntöisesti aivan liian alhaalla. Ja epäilen, ettei suruliputusta muutenkaan osata tehdä oikein (lippu ensin ylös asti, josta se sitten lasketaan).
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jurmalainen
Lippua häpäistään monin tavoin
Suomen Lippu on arvokas kansallisuuden tunnus. Oikeutus sen käyttöön lunastettiin kovalla hinnalla, josta tänäänkin on hyvä kiittää heitä, jotka sitä olivat maksamassa. Tänä päivänä lipun arvostus näyttää olevan täysin hunningolla. Pahinta on katsoa urheilukilpailuja, joissa lippua muistuttavia, erilaisia piirustuksia täynnä olevia riepuja heilutellaan kannatuksen tunnuksena. Vielä pahempi ja vaikeampi on katsoa sitä, kun maaliin tullut urheilija kietoo lipun ympärilleen ja pyyhkii siihen räkäisen naamansa. Ja kuitenkin laki kieltää jo lipun kuivaamisen pesun jälkeen näkyvällä paikalla. Ei se varmasti siis voi sallia sitäkään, että lippu alennetaan peitteeksi ja pyyhkeeksi. Se on myös loukkaus heitä kohtaan, jotka oman henkensä uhalla puolustivat maata ja sen myötä oikeutusta tuohon upeaan lippuun. Miksi urheilijat eivät voi kunnioittaa lippua ja pyyhkiä naamansa ja ties minkä johonkin muuhun, tarkoitusta varten olevaan pyyhkeeseen. Lippu ei ole pyyhe.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sivustaseuraaja
Kiitos tiedosta
En minäkään tuota tiennyt, vaikka kävin kouluni 60-luvulla. Tosin, en ole ollut juurikaan tekemisissä lipun kanssa. Itse olen ihmetellyt lipun sinistä väriä.
Se kun on välillä haalea, välillä tumma tai mielestäni vielä pahempaa - vivahtaa violettiin, eli siinä on mukana magentaa (punertava).

Kankaan laatu vaikuttaa väriin ja jotkut haalistuvat ajan ja ilman vaikutuksesta. Nykyisin lippu valmistettanee useimmiten polyesteristä, jonka pitäisi säilyttää värin kohtuudella.
Oikea sininen on Pantonen värijärjestelmästä numero 294 C.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Justus
Vast: Kiitos tiedosta
Jaa miksei yhtä hyvin 293 tai 295...?alkaa mennä nipotus äärimmilleen
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Kunhan lipun ko. Maan lipuksi tunnistaa
Ollaanko tässä asiassa nyt vähän liian innokkaita. Lippu kuin lippu. Ollaan mekin välillä valkoiselle lakanalle vetäisty sininen risti, kun ollaan vetäisty lippou salkoon. Eipä ole ketään häirinnyt. Ja urheilukisoissa tuo vaan kivaa oman maan väriä kun porukka sonnustautunut lipusta tehtyihin kannatusvaatteisiin tai lakanaan. Joten rennosti vaan, samaa mieltä oli isovanhemmatkin, jotka olivat sodankäyneitä. Nauttikoon ja iloitkoon jokainen suomenlipusta niinkuin itse tykkää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Masa Pasa
Vast: Kunhan lipun ko. Maan lipuksi tunnistaa
Samaa mieltä, minäkin vetäsin tussilla Fiiatin keulalle mersunmerkin. Pääasia, että jengi tunnistaa sen mersuksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.