Lukijoilta

Lukijalta: Tyttöjen silpomisesta vaietaan, vaikka siihen pitää puuttua kiertelemättä

Silpomisen vastaisessa työssämme törmäämme usein ns. vääristyneeseen kulttuurisensitiivisyyteen. Se tarkoittaa esimerkiksi tilanteita, joissa terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaiset eivät ota silpomista puheeksi ennaltaehkäisevästi tai edes silpomisesta aiheutuneen vaikean synnytyksen jälkiseurannassa.

Asiasta vaietaan, koska siitä on niin vaikea puhua ja koska pelätään rasistiksi leimautumista.

Lasten suojeleminen haitallisia kulttuurisia perinteitä vastaan ei ole rasismia. Silpominen on pahoinpitelyä, johon pitää puuttua kiertelemättä.

On arvioitu (muun muassa THL), että maassamme on noin 650–3 000 tyttöä, jotka saattavat joutua silvotuiksi. Jos arvioisimme, että Suomessa elää sama määrä valtaväestöön kuuluvia lapsia vaarassa tulla pahoinpidellyksi jollakin toisella tavalla, puuttuisimmeko asiaan selkeämmin?

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lapsiin kohdistuvan väkivallan muissa muodoissa osaamme toimia, emmekä jätä lasta yksin. Jos kouluun tulee mustelmille pahoinpidelty lapsi, häneltä kysytään poikkeuksetta, mitä on tapahtunut.

Silpomisesta vaietaan yhä liian usein, vaikka siitä olisi vahva epäily. Emme voi olla kysymättä, suojelemmeko kaikkia lapsia tasa-arvoisesti Suomessa?

Silpominen luokitellaan rikoslain mukaan törkeäksi pahoinpitelyksi. Vanhemmat, jotka valitsevat tyttärelleen silpomisen eivät pidä toimenpidettä pahoinpitelynä. He ajattelevat varmistavansa tyttärelleen paremman tulevaisuuden.

Silpomisen kieltävä erillislaki on vahva työkalu lisäämään tietoisuutta ja poistamaan väärintulkintoja. Yhteiskunnan rajanvedon pitää olla selkeä. Laissa ei voi olla tulkinnanvaraa näin vakavan ihmisoikeusrikkomuksen kohdalla.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 30-vuotispäivää vietetään tänään 20.11. Viimeistään nyt on aika siirtyä tekojen tasolle pohtimaan, miten varmistamme tasa-arvoisen kohtelun ja perusoikeuksien toteutumisen jokaiselle lapselle, etniseen taustaan katsomatta.

Ujuni Ahmed

asiantuntija

Annette Gothóni

ohjelmajohtaja

Suomen World Vision

Kirjoitukseen korjattu 21.11. kello 8.33 mahdollisesti silvotuksi joutuvien tyttöjen määrä. THL:n arvio on 650–3 000 tyttöä, ei 10 000.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (7)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Miten varmistamme tasa-arvoisen kohtelun ja perusoikeuksien toteutumisen jokaiselle lapselle?
Lapsen oikeuksien viestintäverkosto / samarbetsnätverket för kommunikationen av barnets rättigheter skriver följande om internationella barndagen 20 november:

"Jokainen lapsi on ainutlaatuinen.
Jokaisen ihmisen persoonallisuuden ja identiteetin kunnioittaminen kuuluu ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien ja ylipäätään ihmisyyden ytimeen. Lapsen oikeuksien sopimuksen 30-vuotisjuhlavuoden kansallisena teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä."

Skribenterna för insändaren på denna TS-sida slår fast:

"Lasten suojeleminen haitallisia kulttuurisia perinteitä vastaan ei ole rasismia. Silpominen on pahoinpitelyä, johon pitää puuttua kiertelemättä."

Insändaren fortsätter, tacknämligt nog med att belysa barns rättigheter i helhet, utan åtskillnad på kön eller andra attribut:

Lapsiin kohdistuvan väkivallan muissa muodoissa osaamme toimia, emmekä jätä lasta yksin. Jos kouluun tulee mustelmille pahoinpidelty lapsi, häneltä kysytään poikkeuksetta, mitä on tapahtunut.

Silpomisesta vaietaan yhä liian usein, vaikka siitä olisi vahva epäily. Emme voi olla kysymättä, suojelemmeko kaikkia lapsia tasa-arvoisesti Suomessa?

Den avslutande frågan är central, och ytterst viktig - speciellt på internationella barndagen. Och här inställer sig den naturliga följdfrågan:

Emme voi olla kysymättä, suojelemmeko kaikkia lapsia tasa-arvoisesti Suomessa - sukupuolesta riippumatta?

"YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 30-vuotispäivää vietetään tänään 20.11. Viimeistään nyt on aika siirtyä tekojen tasolle pohtimaan, miten varmistamme tasa-arvoisen kohtelun ja perusoikeuksien toteutumisen jokaiselle lapselle, etniseen taustaan katsomatta."

Entä sukupuoleen katsomatta?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sentristi
kaksilla korteilla näytetään pelattavan?
Mitenhän tähänkin tulisi suhtautua; toisaalla kuulutellaan tavoitteita, jotka ovat suomalaisille jo entuudestaan täysin irtsestään selvyyksiä. Samaan aikaan mm. Turun monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtajana on henkilö joka kuitenkin lobbaa ajatusta poikalasten silpomisesta.

T.S.
Vast: kaksilla korteilla näytetään pelattavan?
1350 otsikoi: "kaksilla korteilla näytetään pelattavan?"

Entä kolmella kortilla, kolme yksijumalaista pääuskontoa; juutalaisuus, islam ja kristinusko.

Suomen osalta 1350 antaa asiassa kovasti painoa turkulaiselle kaupunginvaltuutetulle. Tämä kuitenkin taitaa kunnon kokoomuslaisena mennä bisnes edellä, näinhän tuosta uutisoitiin: "Hän arvioi, että poikien ympärileikkauksesta voisi tehdä kannattavaa liiketoimintaa."
Aika ajoin poikien ympärileikkauksista on Suomessa keskusteltu. Yleensä merkittävimpänä vaikuttajana pidetään erästä huomattavan pitkään eduskunnassa istunutta miestä, sama puolue kuin turkulaisvaltuutetulla, mutta toinen uskontokunta.

Kun tuo poikien ympärileikkaus löytyy kolmen uskonnon pyhistä kirjoista niin veikkaanpa ettei asia miksikään muutu. USA lienee hyvä esimerkki, paljon muslimeja, vielä enemmän juutalaisia ja kun valtaosa kristityistäkin ympärileikataan niin taidetaan jatkaa kuten ennenkin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
ihan eri asia
Tässä asiassa sukupuolten korostettu samankaltaisuus ei päde. Kummankaan sukupuolen kohdalla ei varhaisella iällä kaikille tehtävälle operaatiolle ole mitään järjellisiä perusteita, mutta toisaalta poikien kohdalla ei kannata uskonkiihkoisesti pitkittää leikkausta, jos esinahan ahtaus aiheuttaa tulehduksia tai muuten vaivaa. Ihmislajia kiusaavat tällaiset kulttuuriset älyttömyydet, esimerkkinä tatuoinnit.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yrittäjä
Unohtuiko pojat?
Mediassa ainakin tyttöjen silpomiset tuodaan hyvin esille ja hyvä niin. Suomessa ei saa antaa hyväksyntää tälle törkeälle ihmisyyden tuhoamiselle, ja sama poikien kohdalla. Poikalasten tai jopa vauvojen sairas vahingoittaminen tulee myös estää Suomessa.