Lukijalta: Yksilökeskeistä elinkeinopolitiikkaa tulisi soveltaa tosissaan
Suomessa on 1990-luvun puolivälistä alkaen sovellettu EU:n ohjelmaperusteista aluekehittämistä. On tehty pinottain strategia-asiakirjoja, perustettu kehittämisyhtiöitä ja toteutettu kymmeniä tuhansia kehittämishankkeita.
Rahaa on tähän menessä käytetty miljardeja. Tulosten pitäisi näkyä myös väestö-, työpaikka- ja työttömyystilastoissa. Ne eivät näy, eivät riittävästi.
EU-rahoitteisten hankkeiden idea on hyvä: on mahdollista kehittää uutta ja kun se on hyväksi havaittu, siirtää se vakiintuneeksi kansalliseksi käytännöksi. Tätä kutsutaan alan munkkilatinassa valtavirtaistamiseksi.
Valitettavasti Suomessa ei ole osattu tai haluttu valtavirtaistaa.
Vuonna 2010 Aalto-yliopistossa väitteli tohtoriksi eteläpohjalaisen Soinin kunnan entinen elinkeinoasiamies Martti Laasasenaho otsikolla "Ohjelmakeskeisestä kehittämispolitiikasta yksilökeskeiseen kehittämispolitiikkaan". Pitkäaikainen työskentely syrjäisen maaseutukunnan elinkeinojen kehittäjänä oli opettanut tekijän näkemään yksilöiden tärkeyden.
Raskaat ohjelmalliset välineet eivät kykene tunnistamaan todellisia tarpeita ja mahdollisuuksia. Ilman oikeita yksilöitä kehittämistoimet valuvat hukkaan.
Laasasenaho esittelee vahvan teoreettisen ja käytännön aineksen ryydittämän menettelyn paikallisen yrittäjyyden edistämiseksi.
Esimerkiksi kunta voi tehdä yrittäjän tai yrittäjäksi aikovan kanssa elämänurasopimuksen. Sopimus on pitkäjänteinen prosessi, joka tukee yksilöä kehittymään oman asuinkuntansa työnantajaksi. Paikallisia yrittäjäkandidaatteja voidaan valmentaa myös elinkeinojoukkueena.
Väitöskirja osoittaa, että on löydettävissä yrittämiseen sitoutuvia henkilöitä. Heidän työnsä pitkäjänteiseen tukemiseen olisi järkevää suunnata kehittämisresursseja eikä nykyisenkaltaisiin suuriin hankekokonaisuuksiin ja kehittämiskonsulttien innovaatiohöttöön.
Monesti mittavissa ökyhankkeissa suuri muuttuukin pieneksi: tuloksia ei tule. Sen sijaan yksilön yrittämisen pyrkimysten monipuolisesta tukemisesta voikin tulla suurta.
Laasasenahon liian vähäiselle huomiolle jäänyt tutkimus on aito tuulahdus tärkeästä. Ehkä asiat eivät olekaan pohjimmiltaan kovin monimutkaisia. On löydettävä oikeat ihmiset ja tuettava heidän pyrkimyksiään.
Yksilökeskeistä elinkeinopolitiikkaa kannattaisi ryhtyä soveltamaan tosissaan. Tulokset voisivat olla merkittäviä, mutta kustannukset mitättömiä verrattuna tehottomiin mammuttihankkeisiin.
Hannu Katajamäki