Lukijalta: Suomi suopuun suurvallaksi?
Suo on nyt suomalaisenkin ilmastonmuutoskeskustelun ytimessä. Suota ei saa louhia, ojittaa, metsittää, raivata, kuivata taikka turpeena nostaa, eikä sen ikirouta saa sulaa. Suo on jälleen, kuten kauan sitten, pyhä.
Maailman erään soisimman maan kosteudessa piilee kuitenkin aarteita. Suolla on eksoottisen vetovoimansa johdosta merkitystä ekoturismissa, ja turpeella ja suokasveilla on alati laajenevia farmakologisia ja kosmeettisia käytettävyyksiä.
Lisäksi törmäsin hiljattain käsitteeseen nimeltä ”suopuu”. Tuhansien vuosien kuluessa suohon joutunut puuaines muuttuu hapettomissa oloissa tummaksi ja äärettömän kovaksi. Tällaista puuta nostetaan ylös soista, joista ja järvistä Euroopassa lähinnä akseleilla Irlanti-Englanti ja Balkan-Ukraina-Venäjä.
Suopuu on arvostettu puujalostemateriaali, ja koriste-esineistä, piipuista ja aivan raakalankustakin pyydetään huimia summia tavalliseen puuhun verrattuna. Kuutiohinta pyörii tuhansissa euroissa. Suon kuivuessa suopuu tuhoutuu.
Yleisimmät hyödynnetyt suopuulajit ovat mänty, tammi ja marjakuusi. Mäntyä meillä piisaa tänäänkin, mutta jääkauden jälkeen niin tammi kuin marjakuusi viihtyivät Oulun korkeudella asti nekin. Kysymys kuuluukin: millainen luksusaarre piileekään suomalaisten soiden ja järvien uumenissa?
Jos suon teollinen hyödyntäminen muuttuu ilmastosyistä mahdottomaksi, onko suonomistajalla ekologisempia vaihtoehtoja? Kuuluuko suopuun nosto jokamiehenoikeuksiin? Mikä on maailman parhaan metsäteollisuuden kyky hyödyntää trooppista kovapuutakin kalliimpaa kotimaista erikoisuutta? Tunnetaanko koko asiaa?
Ilmastonmuutos vaatii yhteiskuntia soveltamaan, mukautumaan ja selviytymään. Olkoon suopuukin rikka siinä tolkunvihreässä talouden rokassa sienten, marjojen ja visakoivujen rinnalla.
Perttu Helin
Erityisopettaja
(kesk)
Turku
