Lukijalta: Vanhemmuus on varhaiskasvatuksen voimavara
Nykyään puhutaan paljon varhaiskasvatuksesta ja sen tärkeydestä. Mikä on vanhempien rooli, kun ajatellaan ammattikasvattajien osaavan kasvattaa lapsia paremmin kuin lapsen omat vanhemmat?
Vaikuttaa siltä, että kaikki varhaiskasvatusstressi on lisääntynyt: lapsi ei saa enää olla rauhassa lapsi, vaan jonkinlainen suorittaja jo pienestä pitäen.
Tämä stressi on monesti syynä lasten käytöshäiriöille, jotka ovat nykyään lisääntyneet huomattavasti. Näin toimimalla luodaan sitten vanhemmille valtavat paineet.
Vanhemmat ohjataan työelämään ja lapset yhteiskunnan kasvatettaviksi. Työ on nykyään myös sosiaalinen status. Täytyy voida ”edustaa”.
Mikään huippusuoritus kotona ei yllä siihen. Etenkin, kun syrjäytyminen on kirosana.
Varhaiskasvatus on perimmiltään pienten lasten kasvatuksellista vuorovaikutusta, jonka tavoitteena on edistää lasten tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista. Tähän tarvitaan lähinnä vanhempien kiinteää yhteistyötä, kasvatuskumppanuutta, jotta yhteinen kasvatustehtävä muodostaa lapsen kannalta mielekkään kokonaisuuden.
Varhaiskasvatuksen keskeinen voimavara on siis läsnäoleva vanhemmuus. Kotona lapsiaan hoitavat äidit ja tätä puolustavat miehet näyttävät kuitenkin nopeasti muodostuneen yhteiskunnan sylkykupiksi.
Talouselämässäkin on otettu voimakkaasti kantaa äitien töihin saamiseksi. Perusteluna on työllisyysaste, heikentynyt työnsaanti äitiysloman jälkeen sekä naisten palkka- ja eläkekertymä.
Yhteiskunnan kannalta kotihoito on kuitenkin edullinen tapa hoitaa lapsia. Päivähoito maksaa yhteiskunnalle noin 1 000 euroa kuukaudessa. Kotiäidin saama kotihoidontuki on vain murto-osa tuosta summasta.
Kotiäitiys on nykyään ennen kaikkea arvovalinta. Se on valinta sen puolesta, että perhearvot ovat tärkeämmät kuin palkka ja eläkekertymä.
Monet tutkimukset osoittavat, että lapsi tarvitsee kolmevuotiaaksi asti yhden turvallisen aikuissuhteen. Tämä aikuinen on useimmiten äiti.
Vanha sanonta kertoo, että äiti on perheen hoiva ja isä turva. Arvovalinta koskee myös isiä. Mikäli äiti on kotona, on pienennettävä perheen menoja.
Asuntolaina ja muut menot pitää suhteuttaa perheen tulotasoon. Liiallista velkaantumista tulisi välttää.
Moni nainen jäisi mieluummin hoitamaan lapsia kuin palaisi töihin, mutta perheen velkataakka laittaa työllistymään.
Lasten hoitaminen ja kasvattaminen on arvokasta ja ajoittain erittäin haastavaa työtä. Olisikohan jo aika laskea kotiäidit työvoimaksi, jotta työllisyysaste saataisiin näyttämään paremmalta?
Lasten parasta ajatellen äidin paikka voi olla myös kotona. Tätä arvovalintaa olisi yhteiskunnan hyvä tukea.
Jaana Uolamo
Akaa
