Lukijalta: Kiitos erilaisesta juhannuksesta
Oli tulossa elämäni ensimmäinen yksinäinen juhannus. Sitten näin lehdessä ilmoituksen Maarian pappilan puutarhassa ja kirkossa vietettävästä juhannusaatosta.
Sinne, päätin.
Kuljetuskin oli järjestetty. Samalta pysäkiltä tuli kaima kyytiin. Tykästyimme toisiimme niin, että vietimme iltaa yhdessä.
Olemme myöhemmin soitelleet ja tapaamistakin suunnittelemme.
Vielä siihen iltaan palatakseni, siellä oli paljon hyvää ohjelmaa. Kiitos kaikille esiintyjille.
Ainoa miinus oli, etten saanut omaa lauluvihkosta. Osaan kansanlaulut ulkoa vanhoin sanoin.
Ilahduin, kun kirkko oli täynnä. Käyn harvoin kirkossa, matka kotikirkkoon on hankala. Ensin keskustaan ja sieltä toisella autolla Maarian kirkkoon.
Kirkos ei tull pali käöryks, radiost mä harttaurek kuulustele.
Kuuntelen hartauksia radiosta. Kirjoitin joskus syntymäpitäjäni Laitilan murteella: Kirkos ei tull pali käöryks, radiost mä harttaurek kuulustele. Joskus suuren syntsäkkin ripel sentä mene.
Kiitos vielä Maarian ja Mikaelin seurakunnille juhannusjuhlasta.
Sirpa Aaltonen-Veikkolainen