Lukijoilta

Ensimmäinen totuus

Taisto Levon kolumnin Ensimmäinen valhe (26.2.) mutu-argumentaatiota en liiemmin käy tässä faktoilla oikomaan, ne kriittinen lukija voi löytää uskonnot tuntevan Alister McGrathin kirjasta Dawkings-harha. Sen sijaan lyön pöytään lisää argumentteja.

Uskon, että ensimmäinen totuus on: Jumala on luonut maailmankaikkeuden ja jokaisen ihmisen. Tiedän, että ihminen on vapaudessaan langennut syntiin ja käsittämättömästi edelleen valitsee pahan hyvän sijaan.

Päivittäin voimme uutisissa ja elämässämme tämän havaita. Tiedän, että Jumala on kuitenkin rakastanut ihmisiä niin paljon, että Hän antoi ainoan poikansa, Jeesuksen, sovittaa syntimme. Haluan ottaa tuon sovituksen vastaan uskomalla. Uskon, että elämämme jatkuu kuoleman jälkeen.

Levon tavoin tiedostan, että kristinuskokin on meidän syntisten ihmisten vuoksi perin vajavainen. Omasta kirkostammekin löytyy paljon moitittavaa muista puhumattakaan. Siksi voin turvata vain uskon ytimeen – evankeliumien Jeesuksen opetukseen.

Hän on kiistatta länsimaisen kulttuurin vaikuttavin ajattelija. Hänen julistuksensa naisen asemasta, lasten asemasta, korkeasta moraalista, tekopyhyydestä tai köyhien ja heikkojen puolustamisesta ovat kristinuskon olemuksen ydintä, vaikka niiden inhimillinen toteutus seurakunnissa ontuukin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Monet tutkimukset osoittavat, että uskovat ihmiset ovat keskimääräistä onnellisempia, empaattisempia ja elävät pidempään. Lähipäivinä alkavassa seurakuntien Mahdollisuus muutokseen -kampanjassa yli 50 varsinaissuomalaista kertoo, miten Jumala on vaikuttanut heidän elämäänsä.

Monet verkossa julkisesti nähtäviin tuodut videokertomukset ovat inhimillisesti hyvin herkkiä ja avoimia. Jokainen niistä todistaa, mitä elävä Jumala oikeasti tekee ihmisten elämissä. Suosittelen näihin elämäntarinoihin tutustumista.

Jeesuksen opetuksia lainannut sosialismi yritti toteuttaa unelmaa ihmisvoimin. Lopputuloksen tiedämme. Mikä on mahdotonta ihmiselle, on mahdollista vain Jumalalle. Siksi en usko uskonnottomuuteen.

Protestanttinen Pohjois-Eurooppa ja -Amerikka pärjäävät mielestäni paremmin muun muassa vapaudessa ja hyvinvoinnissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Pekka Y. Hiltunen
Ateistisia onneloita
Siis ei-uskonnollinen valta tuottaa onnea ja rauhaa. Asiasta löytyy näyttöä. Ranskan vallankumouksen ajanjakso kesäkuusta 1793 heinäkuuhun 1794 tunnetaan hirmuvallan aikana, jolloin Maxmilien Robespierren johdolla vallankumoukselliset vaiensivat poliittisen vastarinnan ja teloittivat vastustajiaan. Arviot teloitettujen määrästä vaihtelevat 18 000–40 000 välillä. Ateistinen valtiovalta teki loistavaa teloitustyötä myös Stalinin aikana Neuvostoliitossa, Maon aikana Kiinassa ja Pol Potin aikana Kambodzhassa. Osataan sitä muuallakin kuin vain uskontojen vaikutusvallan alla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Onni ei tule ideologioista
Epäitsekäs ihminen on onnellinen,
on hän sitten sitä oman kasvatuksensa ja ajattelunsa kautta tai jonkun muun hyvän mallin.

Uskoakin suurempi asia on rakkaus eikä se tarkoita sitä omanvoitonpyyntistä omistuksenhalua, jona se useimmiten tunnetaan. Se on raamatussakin muodossa.: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Ja jokainen tietää ohjeen: Älä kysy, mitä maa voi tehdä sinun hyväksesi, kysy, mitä itse voit tehdä maan hyväksi.

Ihmisen on jo lajin säilymisen kannalta oltava itsekäs, ei se mitään "pahuutta" lähtökohtaisesti ole. Jokainen eläinkin on itsekäs eikä sitä siitä moitita.

Mutta yhteiskuntaelämä perustuu sopimukseen, joka edellyttää kaikilta joustamista yhteisen hyvän vuoksi ja tietynlaista käyttäytymistä, niitä kuuluisia sosiaalisia taitoja, mitkä omaan napaansa tuijottavilta puuttuu.

Maiden menestys ei riipu uskonnoista, vaan kurinalaisesta työnteosta ja sääntöjen noudattamisesta. Siellä, missä yhteiskuntarauhan ylläpito vie voimat ja varallisuuden, on heikoin itsekuri ja sopeutuminen muiden kanssa elämiseen.

Uskonnot ovat aiheuttaneet kaikkein suurimmat vääryydet ja kärsimykset maapallolla, koska niitä on käytetty vallanhaluun, ahneuteen ja sotimiseen. Vieläkin suorastaan sairaat henkilöt ovat uskottelemassa herkkäuskoisille omia harhojaan ja käyttämässä alaikäisiä hyväksi uskonnon turvin.Ideologian antamin oikeutuksin on oma harkinta voitu jättää ja massassa tyhmyys tiivistyy.

Minä uskon, että ihmisten kuuluu täällä olla auttamassa ja tukemassa toisiaan, ei riitelemässä milloin mistäkin peruskysymyksestä, mikä on vain sitä itsekkyyttä ja oikeassaolemisen halua.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
P. Niemi
Pohjoismaat - lähes ateistinen, lähesonnela
Kristillisiä hirmuvaltoja on historiassa ollut enemmän, kuin ateistisia hirmuvaltoja. Uskonnollisia valtioita nimittäin on ollut niin paljon enemmän, ettei tämä varmaan yllätäkään.

Toisaalta, siellä missä uskonoppineet todella ovat vallassa, ei muilla ihmisillä ole hyvä elää. Parhaat esimerkit valtioista, joissa ihmisoikeudet ja kulttuuri kukoistavat, ovat pohjoismaiden kaltaisia, joissa uskonto on hiipunut melko vähäiseksi tekijäksi kaikilla aluieilla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Neuvostoliitto/ Kiina jne
Vast: Pohjoismaat - lähes ateistinen, lähesonnela
Jos Jeesuksen opetusta kannatetaan,
HÄN EI käskenyt tappamaan vaan rakastamaan lähimmäistään, jopa rukoilemaan vihamiehemme puolesta..kannattaa lukea uudesta testamentista Jeesuksen elämästä, niin näkee mitä HÄN opetti. Me ihmiset olemme raadollsia..me vihaamme..kadehdimme..kostamme..Mutta mitä Jeesus teki: antoi henkensä meidän pahaintekokojemme takia..jokaisen..
Kannattaa miettiä..mitä muut uskonnot ovat..myös ateismi..
Jeesus on valtava radikaali ajatuksissaan ja teoissaan..Jos me seuraamme Häntä..ei sotia ole.
Joudumme katsomaan peiliin joka iikka.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.