Lukijoilta

Puheenjohtajat: Korkea aika erottaa Fidesz EPP:sta

ZSOLT SZIGETVARY
Fidesz-puolueen johtaja Viktor Orbán
Fidesz-puolueen johtaja Viktor Orbán

Euroopan kansanpuolue EPP on perustettu yhteiselle arvopohjalle. Kun Euroopan unioni on suurten sisäisten ja ulkoisten haasteiden edessä, meillä on velvollisuus ottaa kantaa. Kun puolue, kuten Fidesz, toimii järjestelmällisesti EU:n perusarvoja vastaan, sen paikka ei enää ole EPP:ssa.

Kylmän sodan jälkeen kokoomuspuolueet sekä Suomessa että Ruotsissa ajoivat menestyksekkäästi Euroopan unioniin liittymistä. Olimme jo silloin sitä mieltä, että pystymme parhaiten puolustamaan kansallista etuamme unionin jäseninä. Meille EU-jäsenyys on ja tulee olemaan poliittinen valinta. Vuonna 1995 liityimme läntiseen arvoyhteisöön. EU-jäsenyys on niin taloudellinen valinta kuin turvallisuusvalintakin. Valitsimme demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen, markkinatalouden sekä yhteisen turvallisuuden Euroopassa.

Tilanne on muuttunut vuodesta 1995. Viime aikoina olemme nähneet huolestuttavia kehityksiä useissa Euroopan maissa ja poliittisissa perheissä. Unkarin Fidezs-puolue on yksi esimerkki. Meillä on vakavat perusteet olettaa, että Fidesz rikkoo Euroopan kansanpuolueen arvoja ja periaatteita.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Demokratian vastainen kehitys Unkarissa on johtanut meidät tähän johtopäätökseen. Unkari sai Orbánin johdolla uuden perustuslain vuonna 2011. Perustuslain muutos mitätöi perustuslakituomioistuimen päätökset, kiristi viestinten viranomaisvalvontaa ja rajoitti lehdistövapautta. Tunnettu yliopisto, Central European University, menetti oikeudellisen asemansa korkeakoulutuslainsäädännön muutosten takia. Budapestissa toiminut yliopisto siirtää opetusohjelmansa Wieniin syksyllä 2019. Yliopistojen riippumattomuus ja akateeminen vapaus ovat toimivan demokratian ehtoja. Unkarin hallinnon EU:n vastainen julistekampanja oli meille viimeinen pisara.

Kokoomuksessa ja Ruotsin moderaateissa olemme ylpeitä EPP-jäsenyydestämme. Mielestämme unioni perustuu yhteisiin arvoihin, kuten ihmisarvon kunnioittamiseen, vapauteen, demokratiaan sekä oikeusvaltioperiaatteeseen. Jos näitä arvoja ei noudateta tai kunnioiteta, meidän on toimittava. Tuemme Euroopan parlamentin päätöslauselmaa artikla 7:n käytöstä: jos Unkari ei noudata yhteisiä sääntöjä, sen osallistumista ministerineuvostoon pitää rajoittaa.

Me olemme yrittäneet päästä dialogiin Fideszin kanssa - tuloksetta. Kun yksi jäsenpuolue systemaattisesti toimii demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti, dialogi ei enää riitä. Me emme sulje Unkaria ulos, mutta olemme tulleet siihen tulokseen, että meidän täytyy sulkea Viktor Orbán ja Fidesz ulkopuolelle.

EU kohtaa monia haasteita. Idässä on venäläiset valeuutiskampanjat ja epävarma tilanne Ukrainassa. Lännessä Yhdysvaltojen hallinto luo epävarmuutta, pohjoisessa jäätiköt sulavat ja etelässä siirtolaiset hukkuvat Välimereen. Sääntöihin perustuva järjestelmä on uhanalainen sekä EU:n sisällä, että sen ulkopuolella.

EU tarvitsee yhtenäisyyttä enemmän kuin koskaan. Yhtenäinen EU voisi olla globaali vaikuttaja. Yhtenäisenä EU voisi ratkaista sisäiset ongelmansa. EU27 on osoittanut yhtenäisyyttä Brexit-prosessissa, samaa yhtenäisyyttä tarvitaan kaikkialla muuallakin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Euroopan kansanpuolueen jäseninä kokoomus ja moderaatit ovat ottaneet ensimmäiset askeleet Fideszin tulevaisuuden suhteen puolueen jäsenenä. Populismi ja nationalismi eivät ole vain EPP:n ongelmia. Me kannustamme muidenkin eurooppalaisten puolueiden jäseniä tekemään samoin omissa puolueissaan.

Kaikista akuutein tapaus on oikeusvaltion rapautuminen Romaniassa. Kaksi vuotta sitten Romanian sosialidemokraattinen puolue PSD yritti dekriminalisoida alle 200 000 euron korruptiotapaukset, sitten alle 45 000 euron – maassa jossa keskimääräinen kuukausipalkka on 600-800 euroa. Viime viikolla suurta osaa Romanian oppositiosta kiellettiin asettumasta ehdolle Euroopan parlamentin vaaleissa. Viime torstaina paljon kritisoitu, uusi syyttäjänvirasto Romaniassa asetti ihmisoikeusjuristi Laura Codruta Kövesin syytteeseen. Samana päivänä Euroopan parlamentti nimitti Kövesin Euroopan yleisen syyttäjän virkaan.

Populismi ja nationalismi ovat eurooppalaisia ongelmia. Ne ovat läsnä kaikissa puolueissa ja ne vaativat eurooppalaisia ratkaisuja. Me emme jätä yhteistä Euroopan unioniamme populistien käsiin. Meidän puolueidemme ja usean muun EPP:n jäsenen ansiosta, Fideszin EPP-jäsenyys on EPP:n puoluevaltuuston asialistalla keskiviikkona 20. maaliskuuta. Puoluevaltuusto tekee virallisen päätöksen puolueen jäsenen erottamisesta. Me olemme pitäneet kiinni arvoistamme ja lupauksistamme äänestäjillemme. Me olemme valinneet puolemme: demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen.

Petteri Orpo

puheenjohtaja,

Kansallinen kokoomus, Suomi

Ulf Kristersson

puheenjohtaja,

Moderata Samlingspartiet, Ruotsi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (27)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Entinen kokoomuslainen
Erotettavaa riittää.
Vielä suuremmalla syyllä kokoomus pitäisi erottaa EPP:stä ja Orpo kokoomuksesta. Kumpikaan ei edusta pienimmässäkään määrin eurooppalaisia saati suomalaisia arvoja.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EU puhdistettava
Vast: Erotettavaa riittää.
Koko Itä-Eurooppa: Puola,Slovakia, Tsekki, Unkari, Romania ja Bulgaria olisi erotettava EU:sta koska niillä ei ole eurooppalaisia arvoja!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eurooppa puhdistettava
Vast: Erotettavaa riittää.
Ei, vaan EU olisi erotettava Euroopasta, koska sillä ei ole eurooppalaisia arvoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Täytyisi
Toimia
Olisihan Orpon aika tunnustaa omat virheensä ja poistua vähin äänin politiikasta. Hänenkin ministeri kausien arvopohja valintansa on aiheuttaneet Suomelle korvaamatonta vahinkoa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KTe
Hyvä kirjoitus
tärkeästä asiasta.

Huomauttaisin silti, että Romanian sosialidemokraateilla ei ole mitään tekemistä eikä yhtymäkohtaa edes ideologisella tasolla Suomen sosialidemokraattisen puolueen kanssa, vaikka Suomessa onkin kohta eduskuntavaalit.

Propsit siis Petterille ja Uffelle tärkeän asian esiin tuomisesta, risuja Petterille tämänkin asian valjastamisesta vaalityöhön.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Huoh
Tekopyhyys loistaa
Nolo kirjoitus

Lisää