Lukijalta: Lastenhoitajan hätähuuto
Keskustelu vanhustenhuollon sekä varhaiskasvatuksen tilanteesta käy kiivaana ja vallitsevat olosuhteet ovat viimeinkin ylittäneet uutiskynnyksen.
Varhaiskasvatuksessa on aivan normitilanne, että lapsiryhmien suhdelukumitoitukset ylittyvät päivittäin, lähinnä aamuisin ja iltapäivisin. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilöstöä on liian vähän paikalla suhteessa paikalla olevien lasten määrään.
Näiden lisäksi erityisen haasteellisia ovat ne tilanteet, joissa poissaolevalle työntekijälle ei hankita tai saada sijaista, vaikka varhaiskasvatuslaki niin edellyttää. Tällaisissa tilanteissa saattaa yksi hoitaja vastata jopa yli parinkymmenen lapsen ryhmästä. Tai toisista ryhmistä joutuu päivän aikana jopa 5–7 eri aikuista käymään paikkaamassa puuttuvaa työntekijää.
Lasten turvallisuus, varhaiskasvatuksen tavoitteet ja lapsen etu eivät voi toteutua näissä olosuhteissa ja lapsiryhmien toiminta vaikeutuu huomattavasti.
Viestit arjesta lastenhoitajana toimivilta ovat ahdistavaa luettavaa.
Varhaiskasvatuksen laatua haluttiin uuden varhaiskasvatuslain myötä nostaa lisäämällä lapsiryhmissä korkeammin koulutettujen määrää. Käytännössä tämä on johtanut siihen, että lapsiryhmä on entistä enemmän lastenhoitajien vastuulla muun muassa varhaiskasvatuksen opettajien lisääntyneen sak-ajan myötä. Sak-ajalla suunnitellaan, arvioidaan ja kehitetään toimintaa.
Tähän päälle tulevat vielä muut lapsiryhmän ulkopuoliset tehtävät, jolloin varhaiskasvatuksen opettaja teknisesti lasketaan mitoituksissa läsnäolevaksi työntekijäksi.
Nämä ovat tärkeitä tehtäviä, mutta alle kouluikäinen lapsi tarvitsee myös läsnä olevia kasvattajia, syliä ja turvaa.
En siis kritisoi itse suunnitteluaikaa, vaan on huolehdittava, ettei sen toteutus kuormita liiaksi lastenhoitajia ja vaaranna varhaiskasvatuksen arkea ja lasten turvallisuutta. Lastenhoitaja on se kasvattaja, joka on läsnä lapsiryhmässä koko päivän ja usein vielä niin, ettei edes lakisääteisiä taukoja pystytä pitämään.
Lastenhoitajien huoli on aiheellinen ja ajankohtainen. Niillä, joilla alanvaihto on vielä realistisesti mahdollista, ajatukset ovat vahvasti suuntaamassa muihin tehtäviin. Ne, joilla ikä tulee vastaan alan ja työpaikan vaihdossa, ovat kovin ahdistuneita siitä, kuinka jaksaa eläkeikään asti.
Monessa yhteydenotossa on kuvattu sitä, ettei iltaisin jaksa muuta kuin kaatua sohvan mutkaan odottamaan kauhulla seuraavaa päivää ja kuinka siitä selvitään.
Kuntien ja aluehallintoviranomaisen tekemät selvitykset ryhmäkoosta tai mitoituksista eivät kerro koko totuutta. Kerätyt luvut ja tiedot saadaan näyttämään toimivilta, koska niitä tarkastellaan koko kunnan tai päiväkodin tasolla.
Yksin ison lapsiryhmän kanssa toimivaa ei auta, että keskimäärin lukujen mukaan homma toimii.
Jokainen voi talven loskapäivinä miettiä itsensä työskentelemään tilanteessa, jossa lähtee reilun parinkymmenen lapsen kanssa talvi- ja kuravaatteiden pukemisoperaatioon – pahimmillaan jopa yksin. Ensimmäisenä valmiina ollut lapsi joutuu talvitamineissaan odottamaan ulospääsyä melko pitkään.
Vanhemmat, kiinnittäkää huomiota oman lapsen lapsiryhmän kokoon ja vaatikaa riittävää henkilöstömitoitusta ja läsnä olevia kasvattajia, teillä on siihen oikeus!
Eila Seppälä-Vessari
toiminnanjohtaja
Suomen Lastenhoitoalan Liitto
