Lukijalta: Ketkä hoitavat vanhuksiamme?
Aki Linden kuvasi kirjoituksessaan "Vanhustenhoidossa liian pieni hoitajamitoitus" (TS 3.2.), mitä tarkoittaa mitoituksen nostaminen 0,7 prosenttiin. Sitähän nyt kaikki puolueet ovat vaatimassa lakiin. Lindenin esimerkissä 28 vanhuksen hoitoyksikössä se merkitsisi 5–6 uuden hoitajan palkkaamista.
Koko maata ajatellen se tarkoittaa tuhansien uusien hoitajien, siis lähi- ja sairaanhoitajien rekrytoimista vanhustenhoidon yksiköihin. Mistä tällaiset hoitajamäärät löydetään?
Lähihoitajia koulutetaan kyllä paljon ja opiskelemaan ovat päässeet lähes kaikki halukkaat. Koulutus kestää 2–3 vuotta.
Aika harvaa valmistuneista kiinnostaa vanhushoiva. Heillä on paljon muita mahdollisuuksia työllistyä. Useille lähihoitajan tutkinto on vain välivaihe, joka mahdollistaa ylemmän tason koulutuksen.
Vanhustenhoito on paljon monimutkaisempi ja ongelmallisempi kokonaisuus ratkaistavaksi kuin mitä poliitikot nyt vaalihuuman sumentamien lasien läpi ovat näkemässä.
Väestöstämme on nyt noin puoli miljoonaa yli 74-vuotiaita ja noin 10 vuoden kuluttua (2030) lukumääräksi on arvioitu noin 880 000.
Toki vain osa tarvitsee esimerkiksi tuettua tai tehostettua palveluasumista. Mutta koko ajan ikääntymisen myötä hoivan tarve kasvaa.
Kotihoito lisääntyy vieläkin enemmän ja tarvitsisi paljon enemmän resursseja, kun yhä ikääntyneempiä ja huonokuntoisempia pyritään hoitamaan kotona.
Mielestäni vanhushoivaa ei pystytä ratkaisemaan mitoituksilla ja ylipäänsä rahalla. Sen saattaminen kuntoon vaatii uudistuksia ennen kaikkea toiminnan organisoinnissa ja työnjaossa, henkilökunnan koulutuksessa ja jopa maahanmuuttopolitiikassa, sillä Suomi ei pysty enää 2050–2060-luvuilla huolehtimaan vanhuksistaan, mikäli syntyvyys säilyy näin alhaisena. Ikärakenne ja huoltosuhde on täysin kestämätön.
Vanhustenhoidossa voitaisiin siirtyä puhumaan hoitajien sijasta vanhuksia hoitavista henkilöistä. Sairaan- ja lähihoitajien työn olisi painotuttava nimenomaan sairauksien hoitoon ja lääkehuoltoon. Mitään järkeä ei ole siinä, että hoitajat pyykkäävät ja valmistavat ruokaa ja sitten tärkeät hoitotoimenpiteet ja vanhusten kunnon arviointi jää tekemättä. Jopa lääkkeiden annossa tapahtuu virheitä!
Hyvästä perushoidosta, kuten pesuista, ruokailusta, wc-käynneistä ym. voisivat vastata hoiva-avustajat. Hoiva-avustajien koulutus kestää noin 10 kuukautta, mikä on aivan riittävä aika sen tiedon ja taidon omaksumiseen, mitä vanhuksen normaali, hyvä perushoito edellyttää.
Tilojen puhtaanapidosta ja pyykkihuollosta voisivat vastata hoitoapulaiset ja ruoan valmistuksesta luonnollisesti keittiöhenkilökunta.
Nyt olisi syytä tutkia ja selvittää toimintatapoja ja hoitokäytäntöjä niissä hoitoyksiköissä, missä hoito on hyvää ja sekä asiakkaat, omaiset että henkilökunta tyytyväisiä. Kyllä niitä löytyy sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Niistä voitaisiin ottaa mallia.
TS:ssa kerrottiin vastikään Eeva ja Lauri Kankaan hyvän hoitotyön tunnustuspalkinnosta, jonka sai salolainen muistisairaiden päivätoiminnan ohjaaja. Lukijoiden ehdotuksia tuli 180. Raati valitsi voittajan lisäksi myös 7 kunniamaininnan saajaa. Joukossa oli useita, jotka edustivat vanhushoivan yksiköitä.
Vanhustenhoidossa on syytä muistaa, että vanhuus ei ole sairaus, vaan luonnollinen elämän vaihe, jonka me lähes jokainen ennen pitkää saamme kokea. Siihen voi sisältyä sairautta ja monenlaista tuen ja hoivan tarvetta.
Hoidettaville vanhuksille on tärkeää, että heitä kohdellaan rauhallisesti ja ystävällisesti ilman kiirettä, ymmärrystä ja empatiaa osoittaen.
Riitta Pihlajaniemi
78v.
