Lukijalta: Talviaika – se matemaattisesti oikea aika

Jo muinaiset kreikkalaiset jakoivat päivänsä 24 tuntiin. Helpon ja yksinkertaisen tästä järjestelmästä teki se, että ajat määritettiin auringon mukaan: kun aurinko oli taivaalla korkeimmillaan, kello oli 12 ja puhuttiin keskipäivästä; vastaavasti 12 tunnin päästä, kello 0:00 oli keskiyö.

Keskipäivästä oli auringonlaskuun yhtä paljon aikaa kuin edelliseen auringonnousuun, ja samoin keskiyöstä oli auringonnousuun yhtä paljon aikaa kuin edelliseen auringonlaskuun.

Tätä ajanmittaamisjärjestelmää käytämme sen intuitiivisuuden ja matemaattisen yksinkertaisuuden vuoksi mekin vielä tänään, joskin pienin muutoksin.

Kesäaikaa ehdotti ensimmäisenä uusiseelantilainen George Hudson. Kun tarkkoja ajanmittaamiskeinoja ei ollut saatavilla, maalaisväestö työskenteli kellon sijaan auringon mukaan. Teollisen vallankumouksen ja kaupungistumisen myötä ennalta määritetyt työajat olivat kuitenkin yleistyneet, ja kansan päivärytmi oli kallistunut huomattavasti iltaa kohden.

Ajatus oli yksinkertainen: kelloja siirrettäisiin kesäksi tunnilla tai parilla eteenpäin, jotta valveillaoloaika vastaisi taas paremmin valoisaa aikaa.

Ensimmäisessä maailmansodassa useat valtiot, etupäässä Saksa ja Itävalta-Unkari, ottivat kesäajan käyttöön säästääkseen kivihiiltä sotaa varten, mutta tapa unohdettiin sen loputtua. 1970- ja 1980-luvuilla kesäaika koki kuitenkin uuden tulemisensa, ja Suomikin otti sen käyttöön vuonna 1981.

Viime aikoina kesäajasta on taas ollut paljon puhetta, kun Euroopan unionissa on useaan otteeseen puhuttu, josko siitä viimein luovuttaisiin. Kun Eurooppa siirtyy yhä lähemmäksi kellojen turhasta siirtelystä luopumista, jää vain kysymys: mikäli kesäajasta luovutaan, jääkö Suomi kesä- vai talviaikaan?

Turun Sanomien vastaava päätoimittaja Kari Vainio esitti kolumnissaan ”Vain Macron puuttui” 2.9. oman mielipiteensä: ”Kansallisesti asia voidaan vielä pilata, jos pysyväksi ajaksi valitaan kesäajan sijasta talviaika. Se tarkoittaisi pimeitä iltoja. Loppukesästä olisi pimeää jo ennen kahdeksaa. Kuukauden kuluttua jo iltakuudelta.”

Kesäajan käyttö ei lisää päivittäistä auringonvalon määrää. Taivaankappaleet eivät välitä, mitä meidän ajanlaskumme kertoo, vaan aurinko nousee ja laskee samana päivänä aina samaan aikaan, oli meillä kello mitä tahansa.

On totta, että lähes poikkeuksetta kaikkien päivärytmi on kallistunut iltaa kohden, mutta siihen ongelmaan kesäajan käyttö on huono ratkaisu, sillä se uhraa ajanmääritysjärjestelmämme matemaattisen yksinkertaisuuden ja intuitiivisuuden.

Jos omasta valonsaannistaan on huolissaan, kesäajan käytön sijaan asiaa voi lähestyä toiselta kantilta ja aikaistaa päivärytmiään.

Äärimmäisessä tapauksessa voi hyödyn maksimoidakseen kahdeksan tunnin päivittäisellä unensaannilla mennä nukkumaan iltakahdeksalta ja herätä aamuneljältä, ja vaikka niin äärimmäisiin toimiin ei haluaisikaan ryhtyä, voi omaa päivärytmiään aikaistaa tunnin, puolenkin verran. Näin ei tarvitse alistua pimeinä iltoina synkistelyyn, saatikaan sitten aikajärjestelmämme turhaan monimutkaistuttamiseen.

Toisaalta jopa pysyvä kesäaika on parempi ratkaisu kuin kellojen alituinen, unirytmejä sekoittava ja miljardeja euroja työläisten tuotteliaisuudessa maailmanlaajuisesti menettävä siirtely.

Murod Ilyamovich