Maaseudulla aloitettiin yli 50 vuotta sitten massiiviset metsä- ja suo-ojitukset. Tätä on jatkunut aina näihin päiviin asti. Suot, jotka pidättelivät sienen tavoin rankkasateilla, on ihmisten toimesta revitty auki. Niiden valtava hyöty vesistöjen, viljelysten ja asutuksen turvana menettänyt merkityksensä.
Nyt kirjoitellaan tulvavahingoista ikään kuin ne tulisivat yllätyksenä kuin autoilijoille talvikeli. Olen asunut paikkakunnalla yli 30 vuotta ja paasannut asiasta monessa eri yhteydessä.
Lisäksi paikallinen luonnonsuojeluyhdistys on ankarasti vastustanut turpeenottoa Raumjärvellä ja sen ympäristössä.
Vapon hanke kattaa kaikkiaan 150 hehtaarin alueen. Raumjärven alue on palautunut lähes luonnontilaiseksi, koska sen vähät ojat ovat kasvaneet umpeen. Siellä suo toimii tarkoituksenmukaisesti.
Luonnonsuojelualueilla suo-ojia on tukittu. Nyt pitäisi saada laajempi yhteisymmärrys siitä, että yksityisilläkin mailla tehtäisiin samat toimenpiteet.
Ojitetuilla soilla on puun kasvu heikkoa eikä tuota taloudellisesti kuten alun perin oli ajatus. Lisäksi ojitetuista alueista valuu vesistöön suuret määrät muun muassa fosforia, eivätkä alajuoksulla tehdyt toimenpiteet juurikaan auta, jos yläjuoksuilta virtaa uutta ravinnetta.
Irvokasta on, että jouduin henkilökohtaisesti tulvan uhriksi asunnossani Mynäjoen varrella, minne muutin lokakuun alussa. Olin varastoinut tavarani kellariin remontin ajaksi, joten menetin melkoisen määrän elektroniikkaa, tauluja, huonekaluja ym.
Vakuutukset eivät korvaa vahinkoja tulvatilanteessa. Ilman ystävällisiä naapureita olisivat vahingot olleet vieläkin suuremmat, koska itse olin matkoilla tapahtumahetkellä.
Satavuotias talo, jota vain yksi jääpatojen kevättulva oli vaivannut, joutui nöyryytetyksi ihmisen ahneuden vuoksi. Jos soilla ja metsissä möyrimistä ei lopeteta eikä ojien tukkimiseen ryhdytä, seuraavaksi kärsivät talot, joita tulva jo nyt hipoi.
