Lukijoilta

Lukijalta: Maatalousyrittäjät kaipaavat nyt olkapäätä ja rahallista tukea

Krimin kriisin jälkeiset Venäjän vastaiset talouspakotteet aloittivat nykyisen maatalousyrittäjien ahdingon. Vaikeuksia ovat lisänneet maataloustuotemarkkinoiden epätasapaino ja uusimpina tekijöinä viime kesän sateet sekä tämän vuoden kevään ja kesän kuivuus.

Vaikeudet näkyvät tilojen lopettamisena. Helposti esiin nousevat myös uupumuksesta johtuvat eläinten kaltoinkohtelutapaukset.

Ennen näitä ääriesimerkkejä monilla maatiloilla koetaan kovaa huolta tulevaisuudesta, joka heikentää terveyttä ja ihmissuhteita.

Valtio on jo aiemmin myöntänyt tukea maatalousyrittäjille esimerkiksi Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) kautta erilaisiin tukimuotoihin, joilla pyritään auttamaan eri tavoin vaikeuksiin joutuneita maatalousyrittäjiä. Myös Maataloustuottajain Keskusliitto ja Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ovat rahoittaneet hyvinvointihankkeita.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maaseutuverkosto perusti vuoden 2017 alusta alkaen hyvinvointiryhmän, joka on toiminut aktiivisesti yhteistyössä edellä mainittujen toimijoiden kanssa sekä myös Työterveyslaitoksen Maatalouden työterveyshuollon keskusyksikön kanssa.

Maaseutuverkoston hyvinvointiryhmä on tukenut erityisesti niitä ammattilaisia, jotka omassa työssään kohtaavat maatalousyrittäjiä. Näitä ovat hanketyöntekijät, eri viranomaiset ja työterveyshenkilöstö.

Painotus on tehty sen vuoksi, että kyseiset ammattilaiset kykenisivät auttamaan vaikeuksiin joutuneita maatalousyrittäjiä parhaansa mukaan. Uskotaan, että näin myös saavutetaan parhaiten mahdollisimman suuri joukko avun tarpeessa olevia.

Yhdessä edellä mainittujen toimijoiden kanssa on järjestetty keskustelutilaisuuksia niin sanotuista vaikeista aiheista, joissa valmentajina ovat toimineet kokenut juristi ja psykologi. Suosittuja tilaisuuksia järjestetään tulevan syksyn aikana vielä muutama.

Yhteistyössä Mielenterveysseuran kanssa on pidetty useita psyykkisen ensiavun ABC-kursseja maaseudun yrittäjille.

Työterveyshenkilöstölle on pidetty henkisen hyvinvoinnin valmennuksia, joissa on keskitytty maatalousyrittäjien henkisen hyvinvoinnin edistämiseen ja tukemiseen. Hanketyöntekijöille järjestettiin valmennusta myötäuupumisen ehkäisemiseksi, koska myös auttajat voivat uupua.

Yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa kehitämme verkkopohjaista työn ja terveyden hyvinvointipalvelua ajatellen kaikkia yrittäjiä ja työntekijöitä. Palvelussa huomioidaan erityisesti sen soveltuvuus maatalousyrittäjille, ja se valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Kysymyksiin vastaamalla saa itselleen henkilökohtaisen palautteen siitä, mitä voisi itse tehdä oman hyvinvointinsa edistämiseksi ja mistä voi saada lisätietoa sekä tarvittaessa apua pulmiinsa. Palvelu tulee olemaan saatavilla myös ruotsiksi ja englanniksi. Sitä voidaan käyttää helposti myös mobiililaitteilla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tilanne on tällä hetkellä niin vaikea maatalousyrittäjien keskuudessa, ettei näillä mainituilla toimilla saada riittävää vaikuttavuutta, vaan tarvitaan lisäksi enemmän taloudellista tukea maatalousyrittäjille.

Jalmari Heikkonen

johtava asiantuntija

Työterveyslaitos

Maaseutuverkoston hyvinvointiryhmän koordinaattori

Taina Vesanto

maatalousneuvos

maa- ja metsätalousministeriö

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
JUSSUF
0lkapää
sitä olen valmis tarjoamaan varsinkin nais puolisille maajusseille mutta muuta en näittenkin on kannettava yrittämisen riskin niinkuin muittenkin yrittäjien ei sossu näillekään maksa jos on huono vuosi
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Simo
Jos ei kannata, lopettakoot.
Ei täällä tuettavia elinkeinoja tarvita. Viljaa saadaan ostettua muualta ja halvemmalla, kuin mitä maajussien traktoriarmeijoiden tukeminen vie. Maajussit voisivat kouluttautua lähihoitajiksi, siellä töitä riittää.