Olen lapsuudessani asunut monella eri paikkakunnalla, koska perheemme muutti isän työn perässä. Se antoi minulle valtavasti ystäviä ja muistoja elämän varrelle.
Rohkeasti vaan! Tosin elämäntilanteesta riippuen, eli miten asiat ovat. Itse olen muuttanut kaksi kertaa vaimoni työn takia, koska oma työni ei häiriintyisi, jos vaikka muuttaisimme Saanan juurelle Kilpisjärvelle.
Se, että monet vetoavat siihen, kun kaverit sekä sukulaiset ovat sillä paikkakunnalla jossa nyt asuu. Ollaanko sitä sitten kavereitten kanssa joka päivä? Taikka sukulaisten? Ei tosiaankaan.
Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että etäisyys teki hyvää! Nykyäänhän on kaikenlaiset some-yhteydet, monilla on autot ja julkiset kulkuneuvot vievät paikkaan kuin paikkaan suhteellisen edullisesti. Yhteys on edelleen samanlainen.
Tietysti tekstistä puuttuvat lapset ja heidän koulussa käyntinsä, mutta kyllä siihenkin jokin ratkaisu löytyy. Kuitenkin, toiselle paikkakunnalle muutto on avartanut paljon. On voinut paremmin tutustua yhteen taikka toiseenkin, kuin jos olisi ollut esimerkiksi jollain lomamatkalla.
Kaikkina vuosikymmeninä on haettu parempia oloja muuttamalla työn perässä toiselle paikkakunnalle ja toiseen maahan. Amerikkaan, Ruotsiin, pohjoisesta etelään ja niin edelleen. Kyllä yhteiskunnan tulee rohkaista ainakin maan sisäistä muuttoliikettä. Pakkomuuttoa en kannata. Näin olen tehnyt itse ja lähisukulaiseni muuttaessaan 1970-luvun alussa Ruotsiin ja itse Etelä-Suomeen. Jokaisen elämässä tapahtui parannuksia.
Työn perässä muuttavalle tulisi kyllä antaa siihen mahdollisuus. Esimerkiksi varmuus työn kestosta, kukaan ei muuta ainakaan lyhyen aikaa kestävän työn perässä.
Jos työ on sellaista että sitä on ilo tehdä, niin mikä ettei muuttaisi? Itse olen muuttanut työn perässä monta kertaa enkä ole sitä katunut. Vaihtelu virkistää ja opettaa! Näkee oman kotiseudun sitten uusin silmin.
Muutto ei saa tapahtua pakotettuna, varsinkaan silloin, kun perheessä on lapsia ja toisen työpaikka vaarassa.
Elämänkatsomukseni mukaisesti jokaisen tulee lähtökohtaisesti pystyä elättämään itsensä, ja täten on aikalailla itsestään selvää, että työ määrittää pitkälti asuinpaikan. Kompleksisuus nostaa päätään erityisesti perheissä, joissa toisen osapuolen työ määrittää asuinpaikan. Tämä voi asettaa rajoitteita toisen osapuolen työllistymiselle. Toki työn murros tarjonnee enenevissä määrin mahdollisuuksia joustaviin ratkaisuihin kuten etätyöhön, kun aika- ja paikkasidonnaisuus vähenevät.
Valmistuttuani muutin sille paikkakunnalle, josta sain työpaikan. Jos olisi jäänyt lapsuuteni kotipaikalle, olisi varmaan mennyt vuosia, että olisin saanut työpaikan.
Ei tullut mieleenkään jäädä työttömäksi. Myöhemmin olen myös uudelleenkouluttautunut, ja saanut näin jatkaa työelämässä. Kyllä nämä jutut on paljon itsestä kiinni. Minulle ei missään vaiheessa tullut mieleen, että kyllä yhteiskunta sitten huolehtii minusta. Ehkä se olisi sen tehnytkin, mutta leipä olisi ollut kapeampaa.
Itse olen aikoinani muuttanut pääkaupunkiseudulta Kainuuseen Ja Lappiin. Perheelliselle ei hyvä, ellei molemmille töitä.
Edellyttäen, että työstä maksetaan työehtosopimusten mukainen korvaus. Todennäköisesti töitä kierrätetään vuokratyöfirmojen kautta ja palkan maksussa kitsastellaan. Kyllä tekijöitä löytyy, jos vain palkat ovat kohdallaan ja toimitaan rehellisesti. Muutaman tunnin pätkätyöt kuukaudessa ja nollatuntisopimukset eivät ole inhimillisesti oikein, eikä niiden perään voi lähteä.
Perheellisen muuttaminen on vaikeampaa, kuin perheettömän. Paljonko työttömien joukossa on vaikeasti työllistettäviä? Autotehtaalle ja telakalle täytyy käsittääkseni olla täysin työkykyinen. Vajaatyökykyisiä voisivat työllistää yhteiskunnan omistamat yritykset. Niiden osuus valitettavasti pienenee jatkuvasti.
Vastaisin mieluummin, että tietyissä tilanteissa pitää muuttaa, mutta on myös tilanteita, joissa se on mahdotonta. Muuttoa perustelen sillä, että jos esimerkiksi oman alan töitä ei kerta kaikkiaan löydy omalta asuinalueelta, on joko muutettava tai vaihdettava alaa.
Ei voida edellyttää, että työ tulee kotiovelle. Etenkin perheelliselle muutto on iso asia, jos esimerkiksi on kouluikäisiä lapsia. Hyvätuloisten on huomattavasti helpompi tehdä ratkaisuja, koska silloin vaihtoehtoja on enemmän. On turha asettaa kysymyksessä samalle viivalle perusduunia tekevää ja isopalkkaista toimitusjohtajaa.
Jos maassamuuttoa halutaan edistää, on luotava muuttoa tukevia järjestelmiä, jopa kannusteita. Yritykset voivat myös tehdä osansa tarjoamalla riittävän houkuttelevia etuja. Pelkkä työpaikka ei enää tänä päivänä ole palkinto.
Kaikkihan riippuu kyseisestä työstä saatavasta korvauksesta. Jos kuukausiliksa on 2000, miinus verot, ja kaikki oma elämä jäisi jonnekin 500 kilometrin päähän, niin ei tietenkään kannata, jollei sitten halua elämälleen jostain syystä uutta starttia. Sitten on myöskin meikäläisiä, jotka eivät saa nykyistä asuntoaan kaupaksi, joten muutto ei käytännössä ole edes mahdollista, jos ei halua aloittaa vuokranantajan uraa. Kaikkihan muuttuu, jos saatava korvaus on niin mittava, että elämisen laatu paranee. Silloin itsekin antaisin nykyisen asuntoni sitä tarvitsevalle ilmaiseksi ja muuttaisin vaikka Jäämerelle laskemaan lumihiutaleita. Rahalla saa.
Ei voi muuttaa, jos kohtuuhintaisia asuntoja ei ole tai jos muuttaminen on operaationa liian kallista. Esimerkiksi Uuteenkaupunkiin on paha mennä työn perässä, jos asuntoa ei ole siellä. Toisaalta raskas vuorotyö vaatii, että asuu työpaikan lähellä, sillä perheellekin pitää olla aikaa.
Työn ja tekijän kohtaamisongelma on lisäksi osittain urbaania legendaa, jota lietsotaan päättäjien puheissa kuitenkaan ilman tutkimusta tai viitettä, mikä todistaisi, että kyse on muusta kuin retoriikasta. Niiltä kohdin kuin se pitää paikkansa, palkkatason nostaminen tai muiden työhön ja/tai asumiseen liittyvien etujen parantaminen nostaa työn houkuttavuutta.
Tällä hetkellä Suomessa on puoli miljoonaa ihmistä kikkatyöllistettynä yhdeksän euron kulukorvauksella, työttömänä mutta töissä. Lisää työpaikkoja saataisiin, jos otettaisiin käytännöksi, että voittoa tuottavat yritykset tai huomattavia säästöjä hankkivat kunnat eivät saisi tätä ilmaistyövoimaa käyttöönsä. Rehellinen palkka työstä on tärkein tulonsiirto, joka auttaa työttömyyteen, syrjäytymiseen ja muihin sosioekonomisiin ongelmiin.
Olen satavarma siitä, että jos palkka on kohdillaan niin työntekijöitä löytyy. Jos saisin esimerkiksi 7000 euroa kuussa, voisin muuttaa vaikka Helsinkiin kansanedustajaksi. 2000 eurolla en siihen lähtisi, koska vanhanaikaisen käsitykseni mukaan palkalla pitää voida elää ilman tukia.
Olisin halunnut vastata kyllä ja ei. Sinkkuihmistä rohkaisisin muuttamaan työn perässä, mutta perheellisten kohdalla harkitsisin hieman pidempään.
Toisen vanhemman työn takia muuttaminen toiselle paikkakunnalle on suuri muutos koko perheelle. Jos perheen luonnollinen tukiverkosto asuu kaukana perheestä, on esimerkiksi kriisitilanteessa, vaikkapa vanhemman sairastuessa vakavasti, perhe on enemmän yhteiskunnan tuen ja avun tarpeessa.
Toki joillekin perheille etäisyys tukiverkostoista ei ole ongelma ja toiset pärjäävät kokonaan ilman. Uskoisin kuitenkin, että perheiden yksinäisyys ja pahoinvointi lisääntyisivät, jos ainoana asuinpaikkaan vaikuttavana asiana olisivat vanhempien työt.
Pahoinvoinnin lisääntyessä tukitoimien, eli esimerkiksi perhetyön, kotipalvelun ja tukiperheiden tarve kasvaa. Kyseisiä palveluita ei nytkään riitä kaikille tarvitsijoille. Toisaalta, tietysti myös vanhemman työssäkäynti ja toimeentulo ovat tärkeitä asioita perheen hyvinvoinnille. Kaksipiippuinen juttu.
Perheellisenä tämä työn perässä muuttaminen on hieman haasteellisempaa. Lasten päivähoitopaikat ovat muutenkin kiven alla. Kunnat eivät pysty niitä järjestämään lain mukaan. Samoin lasten opiskelut, sosiaaliset suhteet ja perhesuhteet. Yksinäisellä sinkulla, jolla ei ole omistusasuntoa tai muuta kiinteätä voi ollakin eri tapaus lähteä työn perässä. Muilla tämä on todella mahdoton tilanne tällä hetkellä.
Mikäli yrityksillä ei riitä vapaata työvoimaa määrätyillä alueille, voivat yritykset nykytekniikan avustamana perustaa pieniä haarakonttoreita noille alueille.
Ihminen ei ole vain työn tuotannollinen yksikkö, vaan kysymyksessä on laajempi asia: perheiden asuminen yhdessä, lasten kasvattaminen, sosiaaliset verkostot, vanhemmista huolehtiminen.
Jos suomalaisten työtilannetta halutaan parantaa, pitäisi erilaiset ilmaisen työn muodot, esimerkiksi harjoittelut, työkokeilut ja kuntouttava työtoiminta kieltää. Näin saataisiin kymmeniä tuhansia työpaikkoja lisää. Ja mikä tärkeintä, työstä maksettaisiin myös palkkaa.
Nuoret, vapaat henkilöt voivat helpommin muuttaa, mutta perheellisillä siihen vaikuttaa monta asiaa. Puolison työ, lasten opiskelumahdollisuudet ja omien iäkkäiden vanhempien tilanne voivat olla este muuttamiselle.
Harkittavaksi tulee mahdollinen kakkosasunto työpaikkakunnalla tai edestakainen matkustaminen joka päivä, ellei matka ole aivan mahdottoman pitkä. Jos työ on mielenkiintoista ja palkkaus vähintään kohtuullinen, niin kyllä monet aidosti punnitsevat tilannetta. Työttömän nöyryyttäminen huonoilla työolosuhteilla ja minimipalkalla eivät voi olla sellaisia seikkoja, joiden perään olisi pakko muuttaa.
