Suomessa on näkymättömien lasten ryhmä, joka useissa muissa maissa jo melko hyvin tunnetaan nimellä ”young carers”. Suomessa tälle tunnistamattomalle ilmiölle on etsitty luontevaa käsitettä, joka on pikkuhiljaa vakiintunut nuoreksi hoivaajaksi.
He ovat lapsia ja nuoria, jotka kantavat kuormittavaa huolta, kohtuutonta vastuuta ja mahdollisesti avustavat tai hoitavat sairaita, vammautuneita tai päihdeongelmasta kärsiviä perheenjäseniään, useimmiten vanhempiaan. Englannissa ilmiöstä on tehty tutkimusta jo 25 vuotta.
Vanhemman terveydentilan vuoksi kuormittuneiden lasten kokemukset sekä heidän kehitykselleen aiheutuneet haasteet ovat samankaltaisia, riippumatta sairaudesta tai terveyden ongelmasta. Tieto onkin poikinut ympäri maailman toimintaa, jonka ansiosta nämä lapset ja nuoret on alettu tunnistaa haavoittuvana, tuen tarpeessa olevana erityisryhmänä.
Tutkimustieto osoittaa, että pitkäaikaissairaiden ja mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien vanhempien lasten kokemuksia yhdistävät tietyt asiat. Lapset jäävät kokemusmaailmansa kanssa hyvin yksin – kukaan ei puutu.
Lapsi usein omalla toiminnallaan kannattelee perheen taakkaa ja salaisuuden muuria. Lapsen suojelunhalu vanhempaansa kohtaan on käsittämättömän vahva, erityisesti silloin, kun lapsen hyvinvointi on äärimmäisellä koetuksella. Kuormitukseen vastataan yli- tai alisuoriutumisella, joista jälkimmäisellä on vakavia seurauksia koulunkäyntiin.
Häpeä, henkinen kuormitus, ikään nähden kohtuuton vastuunkanto tai hoivatehtävät haastavat kaverisuhteita, harrastamista ja sosiaalista kehitystä. Kuormitus voi purkautua jälkikäteen – uupumus, burnoutit ja terapia ovat arkipäivää monille aikuiseksi varttuneille nuorille hoivaajille.
Näiden lasten oikea-aikainen ja riittävä tuki auttavat vähentämään negatiivisia vaikutuksia. Tällä hetkellä tuen saamisen esteenä on se, ettei näitä lapsia ja nuoria tunnisteta. Puuttuu tieto, yhteinen käsite ja ymmärrys ilmiöstä ja sen laajuudesta. Asiaan puuttumista haastavat myös kulttuuriset seikat – meillä on totuttu olemaan puuttumatta naapurin asioihin.
Tutkimusten mukaan kaikissa länsimaissa 2–8 prosenttia alaikäisistä on nuoria hoivaajia. Suomessa se vähimmillään tarkoittaa 20 000 lasta. Todennäköisesti luku on huomattavasti suurempi. Kyse on merkittävästä ongelmasta, joka lakaistaan maton alle.
Nuorien hoivaajien tunnistamisesta tehtyyn kirjalliseen kysymykseen ministeri Annika Saarikko vastasi kuvaamalla sosiaali- ja terveydenhuollon toimenpiteitä, joita voidaan soveltaa omaishoitaja- ja lastensuojelutilanteissa.
Niistä ei kuitenkaan ole hyötyä nuorten hoivaajien tunnistamisessa. Vastaus osoittikin, kuinka piiloisesta ilmiöstä todella on kysymys.
Joensuun seudun omaishoitajat ry on käynnistänyt Pohjois-Karjalassa ALISA-projektin, jossa pyritään yhteistyössä Siun soten, kunnallisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa pilotoimaan erilaisia nuorten hoivaajien tunnistamisen, tavoittamisen ja tukemisen keinoja.
Toivomme Suomen hallitukselta, sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisilta ja ammattilaisilta sekä läheisiltä valveutuneisuutta ja rohkeutta puuttua ja kysyä, kuinka lapsi tai nuori itse voi. Toivomme, että yhdessä loisimme edellytyksiä ja keinoja tukea nuoria hoivaajia.
Kirsi Hokkila
projektipäällikkö
ALISA-projekti
Merja Mäkisalo-Ropponen
kansanedustaja (sd)
ALISA-projektin ohjausryhmän jäsen
