Lukijoilta

Lukijalta: Kohtalon kysymys – hylkeet vai kotimainen kala

Hylkeet tuhoavat kalastajien saaliit ja pyydykset, tai ne estävät kalastuksen kokonaan. Hylkeiden kaloihin levittämät ja ihmisiinkin tarttuvat loiset ovat lisääntyneet hälyttävästi hyljekannan kasvaessa. Luonnonkalaa ei enää riitä ihmisravinnoksi.

Viime vuosien kehityssuunta näyttää siltä, että nyt ei enää ole kyse kalastuksen ja hylkeiden välisestä konfliktista vaan koko Itämerta koskevasta ekokatastrofista.

Suomessa päätoimisten rannikkokalastajien määrä on pudonnut alle puoleen 2000-luvulla. Suurin syy kalastajien ja kalastuksen vähenemiseen ovat hylkeiden aiheuttamat vahingot. Vedet ovat autiot, ja kaloihin kohdistuva saalistuspaine tulee muilta tahoilta.

Kollegoiltani saamani tiedon mukaan tilanne on sama myös muissa Itämeren maissa. Kun kalavedet tyhjenevät, syntyy konflikteja eri kalastajaryhmien välille.

Kalat kärsivät hylkeiden levittämistä loisista. Suomessa loismatoja tai niiden toukkia on löydetty ainakin silakasta ja särkikaloista. Särkikalojen imumadot tarttuvat myös ihmiseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eteläisellä Itämerellä turskakantoja uhkaa hylkeiden levittämä ja ihmiseen tarttuva maksamato. Tanskalaistutkijoiden mukaan on mahdollista, että loinen tarttuu myös muihin kalalajeihin, kuten Itämeren loheen.

On selvää, että nykyisen kaltaisia ongelmia ei enää ratkaista pyydyskehittelyllä. 

Uusimman kansainvälisen tutkimuksen mukaan hylkeillä ja merimetsoilla on vaikutusta Itämeren rannikon kalakantoihin (Hansson ym. 2017). Sillä aikaa kun suomalaistutkijat väittelevät asiasta eipäs-juupas -tyyliin, rannikkokalastuksemme tekee kuolemaa ja kuluttajilta viedään mahdollisuus syödä kotimaista kalaa.

Ne tutkijat, jotka vähättelevät vahinkoeläinten vaikutusta, toistelevat vanhaa mantraa: "Itämerellä oli 1900-luvun alussa hylkeitä paljon enemmän kuin nyt".

Varmaa tietoa määrästä ei ole, mutta olosuhteet Itämeressä olivat tuolloin hyvin erilaiset. Hylkeille riitti ravintoa; esimerkiksi lohikalapitoisia jokia oli useita kymmeniä, kun niitä nykyään on muutama. Hylkeiden metsästys oli voimakasta, ja kalastajat saivat kalastaa rauhassa.

Sata vuotta sitten hylkeet olivat resurssi, mutta nyt EU on tehnyt niistä ongelmajätettä aiheettomalla hyljetuotteiden markkinointikiellollaan.

Nyt kun Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelma on päivitettävänä Suomen Riistakeskuksessa on siinä mahdollistettava hylkeiden määrän voimakas vähentäminen kalakannoille ja kalastukselle kestävälle tasolle. 

Nykyisellä metsästyksellä ei ole vaikutusta kannan kokoon, ja vaikka koko kiintiö saataisiin täyteen, hallikanta jatkaisi kasvuaan.

Toivoisin myös ympäristöhallinnon käsittävän tehtävänsä laajemmin ja kantavan vastuunsa merimetson suojelun aiheuttamista vahingoista. Jääräpäisellä ja tarpeettomalla suojelulla voi kokonaiskuvassa olla tuhoisat seuraukset.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olavi Sahlstén

Kaupallinen kalastaja, Naantali

Puheenjohtaja, Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (19)

Vastaa
Kuutti
Ei tappolupia
Eikö kirjoittaja tiedä, että Suomi on tuhansien järvien maa, ja niissä kyllä kalaa riittää. Itämeren kala sisältää ympäristömyrkkyjä. Ekokatastrofi on kyllä ihmisen aiheuttama, ei hylkeen. Paljonko Venäjältäkin pumpataan jätevettä suoraan mereen? Ja laivat saastuttavat merta tehokkaasti myös, ne kalastajienkin alukset.
Kuka edes särkikaloja syö? Meillä isovanhemmat antoivat ne kissalle, jos sellaisia sattui mökillä pyydykseen jäämään.
Jos loisia pelkää, niin kalan voi kyllä kypsentää ennen syömistä...
Hylje pitäisi olla suojeltu. En ikinä ostaisi hylkeestä tehtyjä tuotteita. Hylkeentappolupia ei saa myöntää enää lisää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vernichtung
Vast: Ei tappolupia
Eipäs lipsuta aiheesta saastelinjoille! Hylkeet ja merimetsot saa huoleti poistaa ekosysteemistämme, kummastakaan ei ole mitään hyötyä, ryöstävät kalatkin vesistä! Molempia rosvoja olen ammuskellut ja lihojakin maistellut, ei hääppönen makuelämys kumpikaan!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuutti
Vast: Ei tappolupia
Saasteet liittyvät kyllä mainittuun ekokatastrofiaiheeseen... Ekosysteemistä ei voi poistaa mitään ilman merkittäviä seuraamuksia.
Särkiä saavat hylkeet syödäkin, koska lisääntyessään särki syrjäyttää muut lajit. Roskakalanahan sitä muutenkin pidetään. Joten hylje on hyötyeläin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kalastaja
Missä oikea ongelma?
Meinaako olavi että hylkeet ei syö istutettua kalaa ollenkaan? Hylkeen suuhun sopivaa 1-3 vuotiasta lohikalaa dumpataan mereen luultavasti enemmän kuin suomen joet on 1900 luvun alussa pystyneet tuottamaan.
Monta hallia kirjoittaja on itse ampunut? Kovasti vaaditaan mutta tuntuu että itse toiminta halutaan jättää muiden vastuulle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jeppe
Ammattikalastajat
Kumma juttu, että ammattikalastajat hakevat aina syylliseksi itse luonnon jos kalaa ei ole. Hylje on osa luontoa. Ammattikalastajan kuuluisi saada kaikki meren kalat itselleen.

Ihminen itse se on syyllinen heikkoihin kalakantoihin. Kilometrien verkkojadatkaan ei ole riittävästi. Ryöstökalastuksen lisäksi tietty vielä padotut joet.

Itse olen tehnyt periaatepäätöksen etten tule ostamaan kotimaista kalaa ammattikalastajilta juurikin tämän kaltaisten juttujen takia. Jos ei kalastaja itse pysty kestävään kalastukseen..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
työn perässä eläimiä tappamatta
Vast: Ammattikalastajat
Ja niinhän se menee muillakin, että jos työ ei kannata, niin aina voi vaihtaa alaa. Ei siinä sen kummempaa. Vaikka autotehtaalle sisätöihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Arska
Viherterroristit pois vallasta
Meillä on jostain ihmesyystä annetty päätösvalta tärkeissä asioissa muutamalle viherterroristille. Tämäkin hylkeiden järjetön suojelu on yksi hyvä esimerkki siitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kalaa on !!
Vast: Viherterroristit pois vallasta
Kun ei asioista mitään ymmärrä on helppo syyttää viherterroristeja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää