Lukijalta: Kenen vastuulla maamme vanhustenhoito on?
Kunnilla on kovat paineet tuottaa vanhuspalveluita; rakennukset ovat usein huonossa kunnossa ja vanhusten määrän kasvu uhkaa käydä kunnille kalliiksi.
Tässä kohtaa apuun tulevat isot monikansalliset toimijat, jotka tekevät hyvän tarjouksen palvelun tuottamisesta. Päättäjät pitävät tehtyä tarjousta kunnan talouden pelastajana.
Kuinka moni päättäjä on todellisuudessa perehtynyt siihen, miten sopimuksia noudatetaan? Kunnan alaisuudessa toiminnassa on ollut mukana keittiö-, laitoshuolto- ja hoitohenkilöstöä. Siirrettäessä palvelu yksityiselle palveluntuottajalle sovittuun mitoitukseen sisältyvät kaikki nämä toimet, mutta yleensä ne ovat hoitajat, jotka ne tekevät hoitotyön ohella. Mitoituksessa hoitajat luetaan kuitenkin pelkästään hoitotyötä tekeviksi työntekijöiksi.
Samaan aikaan työnantaja lisää työvuorolistaan vielä aluepäällikön, palkanlaskijan ym. henkilöiden työaikaa, vaikka nämä ihmiset eivät edes ole konkreettisesti koko yksikössä paikalla, saati että osallistuisivat hoitotyöhön. Näin mitoitukset saadaan näyttämään sopimusten mukaisilta.
Jokainen voi kuitenkin miettiä, pystytäänkö täten tuottamaan hoitoa edes tyydyttävästi.
Asiaa ei voida yleistää, mutta liian usein toiminta ei kestä päivänvaloa.
Itse olen näitä työvuorolistoja nähnyt sekä niitä sähköposteja mitä näihin yksiköihin on tullut; työvuorolistat pitää suunnitella esimerkiksi 85 prosenttia vajaaksi. Julkaistut listat otetaan takaisin ja tehdään uudestaan, koska sieltä on puuttunut toimistotyötä tekevien nimet ja työvuorot.
Sijaisia ei saa ottaa ja ne ketä otetaan, saattavat tehdä vain osan normaalin työpäivän pituudesta. Hoitotyötä tekevät ihmiset, joilla ei ole edes hoitotyön koulutusta.
Vanhuksia pitää herättää jo aamulla viideltä, jotta yöhoitaja ehtii tekemään aamupesut ja pukemaan edes muutaman vanhuksen. Muuten aamuvuoro ei ehdi saamaan heitä päiväkuntoon ennen lounasta.
Laiminlyöntejä on niin hygienian, ravitsemuksen kuin lääkityksen toteuttamisessa.
Hoitotyö on kukoistava bisnes, jota todellisuudessa vain harvoin valvotaan.
Palveluntuottaja on aina vastuussa siitä, miten palvelua tuotetaan. Ensisijainen vastuu valvonnasta on palvelunmaksajalla, mutta myös valvontaviranomaisten on puututtava epäkohtiin. Isona ongelmana on se, että näillä tahoilla ei ole resursseja valvonnan suorittamiseen. Resursseista vastaavat päättäjät eri tahoilla.
Onko oikein, että yhteiskunnan rahoilla tuotettavat palvelut eivät toteudu sopimusten mukaan?
Nykyinen tilanne vääristää myös markkinoiden kilpailutilannetta. Todellisuudessa saattaa olla niin, että palvelun tuottaminen tulisi halvemmaksi kunnan omana toimintana tuotettuna, kun ottaa huomioon sen, että iso palveluntuottaja ei tuota palvelua lakien, asetusten eikä sopimusten mukaan.
Sama tilanne on pienyrittäjien kohdalla. Pienyrittäjien on mahdotonta vastata tähän kilpailuun, jossa ainoa ratkaiseva tekijä on raha. Heidän halunsa tuottaa palveluita eettisesti oikein sekä kaikkien sopimusten ja säännösten mukaan ei vain mahdu siihen euromäärään, jonka isot pystyvät vilpillisesti tarjoamaan.
Vanhukset ovat koko ikänsä rakentaneet maatamme ja nyt kun he tarvitsevat hoitoa ja huolenpitoa, niin eurot määrittelevät sen, saavatko he hoitoa vai säilytystä.
Tämä ei voi olla se tapa, jolla haluamme vanhuksiamme hoidettavan.
Asiakas- ja työturvallisuus ei voi olla se, mistä tingimme, kun rahat eivät tunnu riittävän.
Hoitajat eivät tee valvontailmoituksia siksi, että haluavat protestoida vaan siksi, että se on heidän vastuunsa ja velvollisuutensa, kun epäkohtia havaitsevat.
Tämän jälkeen vastuu siirtyy viranhaltijoille, päättäjille ja valvontaviranomaisille. Tämä ei voi olla se kohta, jossa nämä tahot ummistavat silmänsä, sillä heillä on vastuu siitä, että esille tulleisiin epäkohtiin puututaan.
Vanhukset ansaitsevat arvokkaan vanhuuden ja siitä me olemme kaikki vastuussa.
Virve Aho
Super Turun seudun yksityisten ao641 pj
Lähihoitaja ja päättäjä (kok)
