Ahdistelukokemukset painavat mieltä vuosia
Tahdon kiittää Tiina Lindforsia hänen rohkeasta kolumnistaan (TS 21.11). Kolumni lohdutti ja herätti konkreettisesti tajuamaan, etten todellakaan ole ainoa näitä kokenut.
Itse en ole yhtä rohkea, en halua enkä uskalla avautua omalla nimelläni, mutta haluaisin silti kertoa muutamia otteita omista kokemuksistani.
Kevät 1980: huolettoman iloisina ekaluokkalaisina kävelemme kaverini kanssa koulun jälkeen kohti Ylioppilaskylää ja kaverin kotia. Aurinko paistaa ja puhua pulputamme niitä näitä, kun yhtäkkiä vastaan tuleva setä ottaa kamalan vehkeensä käteen ja kysyy "Ottaiskos tytöt mulkkua poskeen?"
Pinkaisemme karkuun ja kaveri huutaa:"Ei mennä meille ettei se näe missä asun!" Se mies juoksee perässämme pitkän tovin, mutta saamme hänet lopulta eksytettyä. Emme kerro tätä koskaan kenellekään. Emme kehtaa.
Turun keskusta 1985: Vastaantuleva aikuinen mies haluaisi ostaa minulta seksiä, koska olen "niin himottavan suloinen". Olen 13-vuotias.
1986–1988: opin tappelemaan vastaan; kiemurtelemaan irti otteesta, lyömään/potkaisemaan haaroihin, käyttämään todella rumaa kieltä torjuessani aikuisten ja nuorten miesten lähentelyä, lääppimistä ja pakkopussailua.
Jotkut ovat toki ihan "kivoja": eivät koske, ehdottelevat vain, esimerkiksi itsetyydytyksen katselua tai pikkuhousujen ostoa jalastani.
Koulussa takana istuva poika riemuitsee, kun saa avattua rintsikkani keskellä tuntia. Välitunnilla pojat ovat sankareita, jos ehtivät kouraista tytön haaroväliä tai rintoja ennen kuin tämä läpsäisee näpeille.
1991: Tarvitsen 17-vuotiaana asunnon ja menen välittäjän tarjoamalla kyydillä katsomaan vuokrattavana olevaa yksiötä.
Kun totean sen olevan liian kallis, arviolta viisissäkymmenissä oleva miesvälittäjä nappaa minut kainaloonsa, katsoo merkitsevästi silmiin ja toteaa, ettei raha ole ongelma. Kyllä heillä on muutamia muitakin nuoria tyttöjä, jotka eivät maksa koko vuokraa, mutta antavat välitysfirman "asiakkaiden" joskus myös käyttää asuntoa yön tai kaksi.
Kestää hetken ennen kuin ymmärrän, riuhtaisen itseni irti ja häivyn.
Vanheneminen on ilo, enää tuntemattomat eivät onneksi "näe" minua
