1970-luvulta peräisin olevaa lapsenhuoltolakia uudistetaan. Lakiuudistuksen esitysten perusteella vanhempien tasavertaisuus ei kuitenkaan ole toteutumassa. Valmistelussa olevassa laissa on paljon hyvää, mutta kuitenkin yhä haasteita ja suoranaisia puutteita.

Tilastot ovat selkeitä. Puolet avioliitoista päättyy avioeroon. Avioero koskettaa vuosittain noin 30 000 lasta. Kyse ei siis ole marginaalisesta luvusta.

Näissä tilanteissa yhteiskunnan rakenteiden pitäisi tukea lapsia ja lapsiperheitä.

Eronneiden vanhempien tuki on jäänyt roikkumaan Suomessa hyvin vanhanaikaiselle tasolle. Lapsen hyvinvoinnin kannalta on äärimmäisen tärkeää, että vanhempia tuetaan kaikin tavoin, jotta hyvä vanhemmuus ja lapsen suhteet molempiin vanhempiin saisivat jatkua.

Lain tulisi tunnistaa, että lapsella voi olla kaksi samanarvoista kotia.

On suorastaan pöyristyttävää, että eronneet vanhemmat asetetaan heti kättelyssä eriarvoiseen asemaan heidän vanhemmuudessaan.

Etä- ja lähivanhempien käsitteet pitäisi heittää romukoppaan sekä lainsäädännössä että yleisessä kielenkäytössä. Jos vanhemmat saisivat olla vain vanhempia, heidän ei tarvitsisi kilpailla vanhemmuudestaan.

Keskustelun ja lakiuudistuksen tulisi lähteä liikkeelle siitä, mikä on lapselle parasta. Eroperheiden kanssa työskennellessäni olen huomannut, että yksi yleinen syy riidoille on keinotekoinen valta-asema. Pelkästään epätasa-arvoinen terminologia asettaa vanhemmat siihen.

Lapsen etua ei voi betonoida yhteen malliin ja olettaa, että yksi tapa toimisi kaikille perheille. Lain muotoilun pitäisi pystyä ymmärtämään lapsi- ja eroperheiden moninaisuus ja tukea jokaista perhettä parhaan vaihtoehdon löytämisessä.

On ymmärrettävää, että eron jälkeen vanhemmat ovat pettyneitä ja loukattuja. Vanhempien itsetunto voi olla maassa, ja toista aikuista kohtaan voi tuntea suurtakin vihaa.

Näissä tilanteissa tapahtuu helposti ylilyöntejä, joita ei lapsen näkökulmasta voi hyväksyä. Aikuisen on pystyttävä olemaan aikuinen lapsen asioita hoitaessaan. Jokaisen kannattaisi pohtia, kuinka hyvin lasta koskevissa tärkeissä päätöksissä on huomioitu lapsen etu.

Lapsen etu on yksi lapsen oikeuksien keskeisimmistä periaatteista. Lasten oikeuksien sopimuksen voi tiivistää kolmeen pääteemaan (PPP).

Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja hoivaan (protection). Tämä tarkoittaa sitä, että lapsen edun ensisijaisuus menee kaikkien muiden intressien ohi.

Lapsella on oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista (provision), mikä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että yhteiskunnan tulee tarjota lapselle kaikki se, mitä lapsi tarvitsee kasvaakseen mahdollisimman terveeksi aikuiseksi.

Kolmanneksi lapsella on oikeus osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon (participation).

Jos lapselta itseltään kysyttäisiin, hän varmasti vastaisi, että hänellä on vanhemmat, ei yhtä etä- ja toista lähivanhempaa.

Lapsen näkökulmasta toimiva yhteisvanhemmuus mahdollistaa sujuvan arjen eron jälkeen. Tätä yhteisvanhemmuutta yhteiskunnan rakenteiden tulee tukea.

Pia Sundell

Toiminnanjohtaja

Lastensuojelujärjestö Barnavårdsföreningen