Lukijoilta

Lukutaito ei kehity ilman riittävää koulujen työvoimaa

Väitetään, että vuonna 1917 Suomen itsenäistyessä 98 prosenttia suomalaisista oli jollakin tavoin lukutaitoisia. Tiedetään, että vuonna 2017 väestöstämme on noin 10 prosenttia toiminnallisesti lukutaidottomia.

Sain aloittamani lukutaitoon suuntautuvan vapaaehtoistyön osana tilaisuuden mitata erään toisen luokan oppilaiden tämänhetkisen lukutaidon. Ilahduttavaa oli, että kaikki oppilaat pystyivät etenemään helpohkoa tekstiä. Ymmärrettävästi taitotasossa oli huomattavia eroja. Hitaimmin edenneet käyttivät kuusinkertaisen ajan sujuvimmin lukeneisiin verrattuna. Lukuvirheherkkyys noudatteli suunnilleen samaa hajontaa.

Mitä johtopäätöksiä voisimme tehdä?

Sujuvimmin lukeneiden oppilaiden taito vastaa keskivertoaikuisten lukutaitoa. Suurin joukko lähestyy hyvää vauhtia kolmannella luokalla toivottavaa lukusujuvuutta. Harjaantumista toki vielä tarvitaan. Hitaimpien ja virheherkimpien oppijoiden tukitoimien tarve on kiistämätön.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keiden on vastuu tukitoimien toteuttamisesta?

Perinteisen ajattelun mukaan koulu opettajineen päävastuullisesti vastaa lukemaan opettamisesta ja taidon harjaannuttamisesta. Opettajien mahdollisuudet vastata lukutaitovaatimuksiin riippuvat koulun resursseista. Lisääntyneiden sisällöllisten vaatimusten  paineissa luokanopettajien mahdollisuudet tukea hitaasti oppivia lapsia ovat pienentyneet. Tukiopetus- ja jakotuntimahdollisuudet ovat entistä rajallisemmat.

Yleisopetuksessa työskentelevien erityisopettajien vastuut painottuvat aikaisempaa enemmän sopeutumishaasteellisten oppilaiden tukemiseen. Perinteisiin luku- ja kirjoitustukitoimiin jää pakostakin vähemmän aikaa.

Nykyisellä koulujen työvoimaresurssilla lukutaidon opettamisen ja harjaannuttamisen tehostaminen on epätodennäköistä.

Monien oppilaiden vanhemmat kantavat huolta lastensa lukutaidon edistymisestä. Hitaasti edistyvien lasten tukeminen askarruttaa ja usein vanhemmat kokevat osaamattomuutta tukitoimissa.

Yhteisten auttavien keinojen löytäminen lapsen luokanopettajan kanssa saattaa olla korvaamaton apu tilanteen helpottamiseksi.

Ojaa ei synny ilman ojankaivajia. Lukutaitoisia lapsia ja nuoria ei kehity ilman riittävää koulujen työvoimaa.

Martti Saikkonen

Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​

Aiemmat viestit (6)

Vanhimmat ensin
Vastaa
M.S.
tuen tarpeesta
Kysymykseesi "Per" mitä työvoimaa kouluihin tarvittaisiin lukutaitoasiassa?
Siirryttäessä rinnakkaiskoulujärjestelmästä (kansakoulu/oppikoulu) yhteiseen peruskoulujärjestelmään 1970-luvulla tajuttiin tarve tukitoimiin opetettaessa kaikentasoisia lapsia samoissa ryhmisssä. Jyväskylän yliopistossa ja Joensuun korkeakoulussa käynnistettiin erityisopettajakoulutus nimikkeellä puhe-, lukemis- ja kirjoitushäiriöisten lasten opetus (puhuttiin puluki-opettajista). Kunnat perustivat vilkkaasti kyseisiä erityisopettajien virkoja. Vv. 1980-2000 koko maassa Helsingistä Utsjoelle oli kattava vahvasti erityisesti lukutaitoon panostava tukiverkosto. Maaseudulla pienimmissäkin kouluissa kävi kiertävä puluki-opettaja kohdentaen työaikansa äännehäiriöisiin (ärrät ja ässät) ja hitaammin lukemisessa ja kirjoituksessa edistyviin oppilaisiin. 2010-luvusta eteenpäin ei enää perustettu puluki-virkoja. Oppilasaineksen haasteellisuuden lisääntyessä erityisopettajien työpanos alkoi entistä enemmän painottua muihin vaativiin tehtäviin ja lukutaidon tukeminen on pakostakin jäänyt vähemmälle. Tässä tilanteessa elämme nyt. Koulutuspäättäjiemme soisi löytävän jonkin ratkaisun olemaassa olevaan työvoimatarpeeseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Huomio! Turun Sanomien keskustelupalstan säännöt ovat uudistuneet. Tavoitteena on parantaa moderointia siten, että kommentit ehditään käsitellä nykyistä nopeammin. Uudistus ei vaikuta lehden mielipidesivun toimintaan. Tutustu uusiin käytäntöihin täällä.

Otsikko
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun. Tehdään yhdessä Turun Sanomien keskustelupalstasta paikka, jossa on mukava keskustella asiallisesti kiinnostavista aiheista.

Keskusteltavaksi avattavaista jutuista päättää Turun Sanomien toimitus. Kaikista jutuista ei voi keskustella. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea tai poistaa aiemmin avoinna olleen keskusteluketjun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme vahvasti oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Toisen ihmisen nimellä tai valheellisesti jonkun tahon edustajana esiintyminen on kiellettyä.

Kaikki viestit tarkastetaan ennen julkaisua. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja moderoidaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22 muun työn ohessa. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Verkkokeskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Viestien julkaisusta päättää toimitus oman harkintansa mukaan. Emme ehdi vastamaan yksittäisten kommenttien julkaisua tai julkaisematta jättämistä koskeviin tiedusteluihin.

Jos kommenttiketjuun on mielestäsi lipsahtanut sääntöjen vastainen tai muutoin epäasiallinen viesti, ilmoita asiattomasta viestistä keskustelussa. Toimitus päättää, onko ilmoitus aiheellinen.

Jos jutussa on virhe, kerro siitä suoraan toimitukselle, älä keskusteluketjussa. Saamme tiedon näin nopeammin ja voimme korjata virheen. Virheistä voit kertoa sähköpostitse osoitteeseen ts.verkkotoimitus@ts.fi.

Toimitus voi käyttää keskustelupalstalle tulleita viestejä esimerkiksi aihetta käsittelevän jatkojutun julkaisun yhteydessä.

Päivän aikana avautuneet keskustelut sulkeutuvat oletuksena klo 23. Toimitus voi avata paljon kommentteja keränneitä juttuja uudelleen keskusteltavaksi seuraavana päivänä.

Julkaistavaksi valittavien viestien on noudatettava seuraavia sääntöjä:

  • Lue juttu ja kommentoi vain sen aihetta. Älä yritä vaihtaa aihetta.
  • Älä kommentoi itse keskustelua tai toisten kommentteja. Muiden keskustelijoiden kirjoitustyyliä tai henkilöä käsitteleviä viestejä ei hyväksytä.
  • Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia, väkivaltaan tai muuhun laittomaan toimintaan yllyttäviä tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista.
  • Muista hyvät tavat, älä huuda, kiroile tai käytä epäkohteliaita nimityksiä. Älä ilakoi toisten vastoinkäymisillä tai pilkkaa ketään. Suhtaudu muihin keskustelijoihin kunnioittavasti. Ole kriittinen asiallisesti.
  • Varmista, että esittämäsi tiedot pitävät paikkansa. Älä jaa epämääräisiä huhuja tai perustelematonta mutuilua.
  • Viestisi kuuluu viedä keskustelua eteenpäin: Älä toista samaa asiaa, jonka joku muu on jo todennut. Älä jankuta tai kirjoita perustelemattomia negatiivisia heittoja.
  • Kirjoita napakasti, todella pitkä viesti saattaa jäädä julkaisematta.
  • Voit liittää kommenttiisi teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.​
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Per
Tarkennus!
Mitä työvoimaa kouluihin tarvitaan,jotta lukutaito paranisi?

Sebulon
Vast: Tarkennus!
Ei mitään, jokainen täysjärkinen oppii lukemaan ilman sen kummempia kommervenkkeja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
M. S.
pahoittelen
Henrietta. Pahoittelen. Jotkut käyttämäni ilmaisut olisi varmasti voinut sanoa selkeämmin.

Näin asiat opittiin ennen!
Vast: pahoittelen
Kirjoituksessa oli selitysen makua!
Opetushallituksen virkamies totesi, että koulussa pitää ryhtyä vaatimaan. Siellä ei voi kaiken aikaa vain olla kivaa!

Vanhempien vartissa huoltajia voidaan vaatia huolehtimaan, että lukuläksy on luettu niin monta kertaa, että se sujuu.

Saman lukukappaleen tekstistä valitaan sopivan pituinen kappale, joka kirjoitetaan seuraavaksi päiväksi. Näin kehittyvät sekä mekaaninen luku- että kirjoitustaito.

Ymmärtävään lukemiseen tarvitaan vielä, että tunnilla kysellään lukukappaleen sisältöä ja aiheesta keskutellaan.

Opettajan on perusteltava vanhemmille, että kysymys on heidän lapsestaan. Opettaja tekee parhaansa, jotta kaikki oppilaat oppivat sen, mitä milläkin luokalla kuuluu opetussuunnitelman mukaan osata.

Eritysoppilaat ovat sitten ihan toinen juttu. Heitä on ollut ja tulee aina olemaan. He eivät ponnistuksista huolimatta saavuta luku- ja kirjoitustaitoa! Heille on yhteiskunnan taholta pyrittävä järjestämään sellaista tekemistä, joihin heidän kykynsä riittävät.

Ahkeruus kovankin onnen voittaa!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä
Ilmoitus näkyy vain keskusteluiden moderaattoreille, eikä sitä tulla julkaisemaan.

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Henrietta
Kapuloita lukemiseen
Olen ilmeisesti toiminnallisesti lukutaidoton, koska Martti Saikkosen kirjoitus oli hankalaa luettavaa ja hitaasti omaksuttavaa. Seuraavat käsitteet piti lukea ainakin kahteen kertaan:
... lukutaitoon suuntautuvan vapaaehtoistyön, Lukuvirheherkkyys, lukusujuvuutta, virheherkimpien, jakotuntimahdollisuudet, sopeutumishaasteellisten, kirjoitustukitoimiin ...
Voiko sen sanoa toisinkin?