Kadonneen koulutyörauhan metsästys
Pisa-tutkimusten mukaan Suomi edustaa 60 maan kolmanneksi viimeisintä sijaa koulutyörauhaan kohdistetuissa mittauksissa.
Eeva-Johanna Eloranta (TS 13.10.) siteeraa kanadalaistutkimusta, jonka mukaan mobiililaitteiden yleistymisen myötä ihmisten keskimääräinen keskittymisaika on lyhentynyt 12 sekunnista kahdeksaan sekuntiin.
En epäile, etteikö näin olisi käynyt ja etteikö digilaitteilla olisi kehityskulussa oma osansa, mutta ollaanko nyt tosiasiassa etsimässä syytä jo pitkään tiedossa olleen koulutyörauhan heikkenemiseen mobiililaitteiden yleistymisestä, vaikka "juurisyyt" ovat ihan muualla.
Syyttämällä mobiililaitteiden mahdollisesti mukanaan tuomia lieveilmiöitä, kuten nykyisen elämänmenon nopeatempoisuutta, keskittymisvaikeuksien lisääntymistä ja yleistä kärsimättömyyttä, työrauha kouluissa tuskin kohenee. Enemmänkin se kuulostaa varsinaisen ongelman, "juurisyiden" maton alle lakaisemiselta.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä – jo vauvaikäiset ja taaperot tekevät niin, he oppivat kaiken matkimalla aikuisia. Niinpä suurelta osin niitä juurisyitä tulisikin etsiä lasten ensimmäisten elinvuosien kasvuympäristötekijöistä, joista merkittävin on kodin ilmapiiri. Onko se huolehtivainen, rakastava, turvallinen ja erityisesti onko joku aikuinen lapsen kanssa läsnä aidosti, eikä vain osittain, samalla tuijottaen älypuhelinta, minkä lapsi kyllä aistii.
Työrauhan hiipuminen kouluissa ei ole nykyteknologian, ei myöskään nykylasten ja -nuorten syy, vaan vapaakasvatusideologia on tuottanut tulosta jo pitkään ja nyt tuon nykyään jo visusti vaietun kasvatusmetodin luomukset ovat itse kasvattajan roolissa.
Tämän jatkumon katkaisemisen pitää lähteä itse kasvattajista, ei niinkään terapioimalla jopa teini-ikään ehtineitä oppilaita. Kannettu vesi kun ei kaivossa pysy. Tämän tietävät bisnesmiehet ja -naiset, jotka hykertelevät tyytyväisinä käsiään tietoisina siitä, että työsarkaa taatusti riittää ja lystin maksajakaan (veronmaksajat) ei juuri valita.
Ajan hengen mukaan hyvien käytöstapojen, kuten lähimmäisen, aikuisten ja auktoriteettien kunnioittaminen ei ole "tätä päivää", vaan se kuului kivikauteen. Vai kuuluiko?
Mielestäni jotakin voisimme ottaa opiksi myös menneiltä ajoilta, jolloin esimerkiksi työrauha koulussa oli yleensä itsestäänselvyys. Toimivaa ei ehkä sittenkään kannata aina korjata!
Hyvien käytöstapojen, kärsivällisyyden ja pitkäjänteisyyden opettaminen lapsille pienestä pitäen ei ole rakettitiedettä, vaan oman esimerkin voimalla ja maalaisjärkeä käyttämällä päästään jo pitkälle.
Kasvatusalan vankkaa tietoakin on saatavilla yllin kyllin. Esimerkiksi Jari Sinkkosen, lastenpsykiatrian erikoislääkärin runsaasta aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta löytyy varmasti jokaiselle vanhemmalle mielenkiintoista ja tieteellisesti pätevää luettavaa.
Ja vielä, kaiken kiireemme keskelläkin voisi olla hedelmällistä silloin tällöin irrottaa edes hetkeksi ote älypuhelimesta, jopa sulkea muutkin digilaitteet ja harjoittaa tietoisen läsnäolon taitoja yhdessä koko perheen voimin. Ennen pitkää tulokset saattaisivat olla hätkähdyttäviä!
Hannu Kreivilä
KM
