Lasten hyvinvointi varhaiskasvatuksessa ei ole itsestäänselvyys
Selvityshenkilöt professori Kirsti Karila, tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen ja varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallas ovat tehneet opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdotuksen varhaiskasvatuksen kehittämiseksi vuoteen 2030.
Ehdotuksessa on esitykset koskien varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamista, henkilöstörakennetta ja -määriä sekä henkilöstön pätevyyksiä ja osaamisen kehittämistä.
Super pitää hyvänä ehdotuksena muun muassa sitä, että jo 5-vuotiaat osallistuisivat maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Selvityksessä on kuitenkin paljon huolen aiheita. Erityisen huolissaan Super on suunnitelluista muutoksista koskien henkilöstöä. Henkilöstörakenteeksi varhaiskasvatukseen ehdotetaan: yliopistokoulutettuja lastentarhanopettajia 40 prosenttia, sosionomi-lastentarhanopettajia 20–25 prosenttia ja toisen asteen koulutettuja lastenhoitajia 35–40 prosenttia.
Tämän esityksen mukaan lastenhoitajien määrää vähennettäisiin jopa 50 prosenttia nykyisestä. Esitys ei perustu tutkittuun tietoon.
Selvityksen ehdotukset vievät Suomen varhaiskasvatusta kohti eteläeurooppalaista mallia, jossa yksi, korkeasti koulutettu työntekijä yrittää ohjata suurta, yli 20 lapsen ryhmää. Suomen vahvuus on ollut educare-malli, jossa varhaiskasvatus on hoidon, opetuksen ja kasvatuksen onnistunut yhdistelmä. Onko tämä todella näin? Jos opettajia lisätään?
Lähihoitajakoulutus on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, joka antaa hyvät valmiudet toimia varhaiskasvatuksessa lastenhoitajan tehtävissä. Lähihoitajakoulutusta osana varhaiskasvatuksen kokonaisuutta arvostellaan sen sijoittumisesta sosiaali- ja terveysalalle, ikään kuin tällaista osaamista ei tarvittaisi päiväkodissa.
Hoidon, hoivan ja kasvatuksen merkitystä lapsen elämässä väheksytään. Lähihoitajakoulutuksessa on myös kasvatusalan opintokokonaisuuksia, jotka kuitenkin pysyvät omassa, hoitotyön näkökulmassa.
Tutkinto tuottaa osaamista sekä kasvatukseen että hoitoon. Lähihoitajan osaamisen keinoin kehitetään lapsen motoriikkaa sekä oman itsensä hallintaa ja hahmottamista arjen toiminnassa.
Olemmeko nyt valmiita heittämään hukkaan pitkät perinteemme lapsen kokonaishyvinvoinnin turvaamisesta hoitopäivän aikana? Onko terveydestä tullut itsestäänselvyys 100-vuotiaassa Suomessa?
Selvityksessä on ennakoitu tulevaa pelkästään pedagogisessa viitekehyksessä, jossa hyvä hoito on toissijaista. Varhaiskasvatuksen piirissä on myös lapsia, joilla on hoitopäivän aikana hoitoa vaativa pitkäaikaissairaus tai vamma.
Perheet, joissa on mielenterveys- ja päihdeongelmia, hyötyvät myös henkilökunnan sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisesta.
Opetukseen painottuvat koulutukset, joita selvityksessä korostetaan, eivät anna riittäviä valmiuksia näihin tilanteisiin. Lähihoitajakoulutuksen saanut työntekijä varhaiskasvatuksessa mahdollistaa seurantaa ja hoitoa vaativan lapsen varhaiskasvatukseen osallistumisen.
Huomioitavaa on myös, että jokainen perushoidon tilanne on samalla pedagoginen hetki lapsen kanssa.
Lähihoitajaopinnot kestävät kolme vuotta. Vuosi opinnoista painottuu kasvatusalan opintoihin, jotka antavat valmiudet lastenhoitajana hallita pedagogisia tilanteita ja ohjata erilaisia lapsiryhmiä.
Super kannattaa, että lapsiryhmässä työskentelee myös kasvattaja, jolla on laajempi pedagoginen osaaminen. Tämä mahdollistaa ryhmän pedagogiikan toteutumisen tavoitteiden ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmien mukaisesti.
Superin mielestä laatua ei saada yliopistokoulutettujen määrää lisäämällä, vaan parantamalla kaikkien ammattihenkilöiden täydennyskoulutusmahdollisuuksia. Laatu paranee myös pitämällä lapsien määrä ryhmissä kohtuullisena.
Annettu selvitys ehdottaa palaamista vanhaan, hierarkkiseen työnjakoon päiväkodissa. Nykyaikainen moniammatillinen työn kehittäminen lapsen ja hänen perheensä tarpeiden mukaisesti on unohdettu.
Päiväkodissa lastenhoitaja on ainoa ammattihenkilö, joka on lasten arjessa 100 prosenttia työajastaan. Vähentämällä lähihoitajia varhaiskasvatuksesta, vähennetään lapsilta myös aikuisen aikaa.
Silja Paavola
Puheenjohtaja
