Lapsille ja nuorille taattava
mielekäs harrastusmahdollisuus
Harrastuksilla on äärettömän tärkeä rooli lasten ja nuorten elämässä. Lapsi ja nuori tarvitsee toimintaa, joka tukee hänen kasvuaan ja mahdollisuutta solmia ystävyyssuhteita.
Yhdenkään lapsen tai nuoren ei tulisi kokea yksinäisyyttä tai ulkopuolelle jäämistä. Valtion liikuntaneuvoston julkaiseman tutkimuksen mukaan vähäinen liikkuminen ja liikunta sekä liiallinen paikallaolo eri muodoissaan ovat nykyajan suuria kansanterveyteen liittyviä haasteita.
Näen työssäni valitettavan monta lasta, joilla ei ole merkityksellistä tai mielekästä harrastusta koulun jälkeen. Lapsilta puuttuu kiinnostus harrastaa, tai sitten oma kiinnostus ja tarjonta eivät ole kohdanneet.
On myös lapsia, joilta valitettavasti puuttuu aikuisen tuki löytää mielekäs harrastus tai sitten perheellä ei ole taloudellisia mahdollisuuksia maksaa harrastuksesta.
Oli syy mikä tahansa, tulisi meidän tehdä kaikkemme, jotta lapset ja nuoret löytäisivät jotain mielekästä ja tarkoituksenmukaista tekemistä vapaa-ajallaan.
Meidän tulee lisätä tukea eri paikallisille järjestöille ja yhdistyksille, jotta nämä aktiivisesti voisivat tarjota harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille.
Tavoitteena tulisi olla laaja kirjo eri toimijoita, jotta kaikilla olisi mahdollisuus löytää mielekäs harrastus. Harrastus on loistava tapa lisätä yhteisöllisyyden tunnetta, tukea ystävyyssuhteita ja tarjota myös hyviä aikuisia esikuvia.
Valtion liikuntaneuvoston mukaan tulisi lasten ja nuorten lähipiirien olla mahdollisimman omavaraisia liikuntapaikoiltaan. Eli kaupunkisuunnittelussa tulisi paremmin ottaa huomioon lasten ja nuorten tarpeet monipuolisiin ja monimuotoisiin lähiliikuntapaikkoihin.
Tärkeää on muistaa, että liikkuminen ja liikunta eivät välttämättä tarvitse rakentamista. Luonto ja puistot ovat oiva paikka harrastuksille, liikkumiselle ja leikille.
Nämä toimenpiteet eivät tarvitse suurta taloudellista panostuista, mutta tulokset voisivat olla kauaskantoisia. Pidetään yhdessä huoli meidän kaikkien tulevaisuudesta.
Nicke Wulff
Perusopetuksen rehtori
(r) Turku